29.06.2005 - 01:16
Lada toimii kuin unelma.
Se kävi täyshuollossa, jossa muun muassa laturiin vaihdettiin hiilet, virranjakajaan jokin diodi, katkojan kärjet, jarrupalat.... kaasariin kurkistettiin, bensaletku kiristettiin ettei kallista menovettä haihdu hukkaan... ja paljon paljon muuta, ainakin kuittipinosta päätellen.
Ja ennen kaikkea ne pellit on taas suorassa.
Että korpeaa ne hemmetin pelleteinit, niitähän täällä itäisessä slummissa riittää. Edelleenkin pitäisi ihan akateemisen empiirisessä mielessä viettää yö pesäpallomailan kanssa kadun varressa kyttäämässä mitä ihmeen ääliöitä siellä öisin juhlii. Ei nimittäin ole ensimmäinen kerta. Yleensä lähinnä kadun varren autojen peilejä on käännelty ja pyyhkimiä vemputettu, mutta ilmeisesti ovat nyt alkaneet kaivata kovempaa viihdettä.
Mutta juu, sinänsä hauska juttu kyllä miksi alun perin Tanskan reissulla auto alkoi temppuilla. Tuli epäiltyä ties mitä akusta laturiin, mutta lopullinen syy paljastui vääräksi kytkennäksi virranjakassa. Epäselvää vain on, että onko siellä aina ollut kaikki viturallaan, vai vasta jonkun harrastelijan temppuilun jäljiltä. Kummassakin tapauksessa auto on kärsimästään vääryydestä huolimatta toiminut moitteetta vuoden päivät, koska silloin viimeksi sille jotain tehtiin. Hullua.
285 euroa, pellityöt mukaanlukien (ja se lommo katossa oli valtava), ei paha. Pieni hinta kun ottaa huomioon merkkikorjaamojen valohoitohinnat. Pieni hinta kun ottaa huomioon pakolliset vakuutuskulut ja bensan hinnan. Varsinkin pieni kulu, kun ottaa huomioon että tämä oli ensimmäinen kerta kun koslaan on upotettu rahaa vakuutus- ja bensakulujen lisäksi (tanskalaisen korjaamon 7 euroa ei lasketa).
Tietysti, kun vertaa auton ostohintaan, niin aika kallis. Lada kun köyhdytti meitä aikoinaan reippaasti pienemmällä ostosummalla..
Ja nyt se kaunokainen kulkee. Hyvin. Loistavasti. Mielihyvää. Nam.
Tosin milloinkohan sillä ehtisi ajella. Näemmä 14 tuntia on nykyinen normaali päivittäinen työaika meillä päin. Paskaaks ne kiinalaiset valittaa.