Jesh. Aina yhtä mukavaa tämä uhan alla eläminen ja pyssyn piippuun tuijottelu. Vatstaudit perheessä taas peräjälkeen. Viimeisenä omaani odottelen. Mietin mitä söisin, että on helppo sitten töräytellä. Kummastakin päästä. Jokainen muljahdus ja liikahdus vatsanpohjassa saa osakseen kohtuutonta huomiota ja vainoharhaa.

Koska jos se vatstauti ei minuun iske kaiken yleisen kanssakäynnin jälkeen, niin olen aika ihmeen supernainen. Rautapeltivatsanainen.

Voin vain iloita siitä, että koska olin eilen leffateatterissa katsomassa tukun femman leffoja (Iron Man viihdytti kovasti), niin toivon mukaan olen tartuttanut koko ympäristöni enkä tänä viikonloppuna kärsi yksin. Vahingonilo on paras ilo, koska siinä ei ole tippaakaan kateutta.