Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Naamakirja
Flickr photostream


eXTReMe Tracker


Raptr Forum Signature
26.05.2008 - 19:16
Jos sanon jostain asiasta kaupalle kerran, eikä asia korjaannu mielestäni säällisessä ajassa, niin onko aasiakkuutta sanoa siitä toiseenkin kerran? Tuntuu vain hieman tyhmältä.

Kävin aamulla kaupassa työpaikan lähikaupassa, ajattelin että lounaan jälkiruuaksi sopisi hyvin Da Capo. Kaupan ainoat kyseiset namit olivat kaikki pilalla, sillä joku pultsari lienee kussut tai kaatanut niihin lasolinsa - jokikisen patukan päät olivat auki ja sisältö mössönä. Huomautin kassalle asiasta, joka oli hieman että jaa, aijaa, ookoo. Jäin ilman Da Capoani.

Puolisen tuntia sitten hain samaisesta kaupasta iltapalaa ja ajattelin, että saisinko nyt Da Caponi. No en saanut. Pilaantuneet namit edelleen hyllyssä, kukaan ei ole tehnyt asialle mitään. Koska olin lievästi jo harmissani, pidin kassalla mieluummin turpani jo kiinni, sillä olisin saattanut sanoa rumasti - kahdeksan tuntia on tällaisissa asioissa mielestäni kuitenkin kohtuullisen säällinen asia panna asia kondikseen - mutta näin jälkeenpäin ajatellen olisi varmaan pitänyt sanoa. Aamulla ne pilaantuneet Da Capot lienevät siellä edelleen.

Käyn kyseisessä paikassa päivittäin ja palvelu on hyvää, vaikka valikoima onkin kurja. Ei tekisi siis mieli ärjyä. Ehkä olen huomenna rauhallisempi.
Zepa kirjoitti 26.05.2008 - 23:36
Suuri osa ihmisistä on oikeesti hidasjärkistä porukkaa. Ota se capolaatikko ja vie se kassalle. Niinq live-esitys siitä mitä olet yrittänyt sanallisesti viestittää.

Näin meillä.
oblomov_jr kirjoitti 27.05.2008 - 12:54
Kriisi, sähän tiedät nuoteissa olevan merkinnän "D.C.". Sehän on
"Da Capo" eli soita alusta uudelleen tähän asti.

Ilmeisesti sun täytyy siellä kaupassa sanoo niistä patukoista uudestaan ja uudestaan ja uudestaan jne. kunnes sanoma menee jakeluun!

On muuten tään meitsinkin suosikkipatukka. Fazer on tehnyt niitä jo v:sta 1916!

Siksi kai se on nyky-Suomessa niin harvinaista *tummaa* suklaata.
Qimki kirjoitti 28.05.2008 - 19:30
Voih, vertaiskokemus. Annoin keväällä Citymarketin weppikupongilla palautetta päätoimisen hamstrauspuotini kehnosta paprikatilanteesta. Sain pikimmiten pahoittelevaa s-postia hevi-tiskin vastaavalta, sitten kauppiaalta ja vielä tukustakin, koska ongelma (I-luokka oli oikeasti sekundaa) tunnettiin siellä asti.

Käytännössä ei vain sitten tapahtunut mitään. Siellä minun hevi-tiskillä.

Aasiakas, se se oli, se tunne. Ensin hyvä, sitten tyhmä.
Nimesi
Sähköpostiosoitteesi (ei näytetä yleisesti)
Kotisivusi osoite
Muista tietoni selaimen evästeessä seuraavia kommentointeja varten
Seuraa tähän kirjoitukseen tulevia kommentteja (mikä tämä on?)
Kommentti
Voit käyttää kommenteissasi seuraavia HTML-elementtejä: a, b, i, u, code