Olympialaiset, jääkiekon MM-kisojakin pahempi vitsaus, taisivat näemmä alkaa. Luojan kiitos olen lomalla, eikä tarvitse mennä ihmisten ilmoille kuuntelemaan sitä vouhotusta.
Vaikka eihän sitä kohkausta karkuun pääse oikeasti mitenkään, kun jo jossain World of Warcraftissakin
vietetään olympiabileitä. Kuka tuollaisen on antanut tapahtua? Eikös WoW ole kuitenkin perinteisesti pakopaikka oikean elämän kurjuudesta, ja kyllä se kurjuus jumalauta sisältää myös maanpäälliset helvetinpesäkkeet kuten kansainväliset urheilutapahtumat.
Ja jos ei koto-Suomen joka tuutissa kohkata suomalaisten huonosta/keskinkertaisesta/satumaisesta menestyksestä ja muusta turhasta, niin sitten ainakin ölistään dopingista, ja kuinkahan monta tänä vuonna jää kiinni. Veikkaan että about viisi. Ne tyhmimmät siitä useampisatapäisestä laumasta, joka kuitenkin jotain käyttää. Hemmetti kaikkihan ne nyt jotain käyttää, ja ne, jotka eivät ihan kehtaa mennä sääntöjen väärälle puolelle, etsivät kuumeisesti harmaata aluetta, jota ei ole vielä ehditty kieltää.
Kansainvälisestä huippu-urheilusta on jo ajat sitten tullut sellaista sirkusta ja pelleilyä, että voisivat aivan hyvin unohtaa koko doping-säännöstön ja antaa jengin käyttää mitä käyttävät. Kansa on aina halunnut leipää ja sirkushuveja, eikä siellä Colosseumillakaan gladiaattorit pelkällä pyhällä hengellä taistelleet. Kun kerran janotaan ennätyksiä ja huumaavaa tuuletusta, niin tiikeriä tankkiin vain. Urheilutohtorishenkilöt voisivat tyytyä revähtymien hoitoon ja yleiseen terveydentilan tarkkailuun - lienee kuitenkin järkevää, että vahtivat ettei tädeistä tule liian setiä.
Ärsyttää myös kaiken maailman muut lieveilmiöt kuten nämä Kiina on paha -hipit, jotka ahtavat Facebookini täyteen boikotti- sun muita mielenilmauskiertiksiä. Kätellään toisiamme globaalisti, tsippaduudaadei. Ei jumalauta kätellä. Eikä sytytellä kynttilöitä eikä harrasteta mitään muutakaan digitaalista anekauppaa, josta ei tarvitse edes maksaa sitä aneen hintaa. Kiinan ongelma ei ole mitkään ihmisoikeudet, vaan se että se on jo itsensäkin kannalta epäterveellisen iso, kuten niin moni muukin maa. Palataan niihin ihmisoikeuksiin sitten, kun kaikki yli 20-miljoonaiset maat on pilkottu osiin.
Kaikkein eniten minua tässä touhussa ärsyttää se, että minua ei ole lahjottu Beijing 2008 -pelillä. EM-futispelin kyllä sain, vaikka jalis on paskaa ihan kaikin mahdollisin tavoin. Paitsi Mario-futis. Mihinkään ei voi näemmä luottaa.
Ei voi.
Ei edes
suomenruotsalaisiin stereotypioihin.
Metrossa kolme vanhempaa svenska talande bättre herraa ylipunertavissa rusketuksissaan, vaaleanpunaisissa pikeepaidoissaan, kipparikotsissaan, suorissa vaaleissa puuvillahousuissaan ja kaulalle sidotuissa villapaidoissaan olivat selvästikin, myös puheista päätellen, matkalla venesatamaan. Herrojen noustessa ylös jäädäkseen pois odotin näkeväni perinteiset nahkapurkkarit, ehkä jopa kaksiväriset, tietenkin nauhat rullille nyperrettyinä.
Ja vielä mitä. Mihinkään ei voi luottaa.
Hear hear! To-del-la raivostuttavaa. Mutta ilmeisen trendikästä, ignorea saa naamakirjassa hakata. Foorumit ja yleisönosastot pursuavat boikottisontaa.
Missä on Boikotoi Sudania! Boikotoi Zimbabwea! Boikotoi Bukkakea! yms. kampanjat? Jaahas, vai eivät ole trendikkäitä kuten tämä Peking/Kiina nyt.. no siinäpä se. Wannabe-aktivistit hyvän omantunnon perässä vaan häiriköivät pitkin nettiä.
Ja se on, kuten todettua, raivostuttavaa ja väittäisin myös että tekopyhää. Jokainen voi itse kokeilla boikotoida Kiinaa olemalla ostamatta mitään Kiinassa valmistettua tuotetta, eipä olekaan niin helppo homma. Sitten nämä "boikotoikaa Pekingin kisoja"-älypäät levittävät pahimmassa tapauksessa omatuntopropagandaansa Kiinassa valmistetut vaatteet päällänsä, Kiinassa valmistettua televisiota katsellen ja Kiinassa valmistettuun puhelimeen puhuen.
Muah-hah.
Joo, asia ei ole näin yksinkertainen, mutta samapa se. :)
Miks pitäis boikotoida bukkakea? Siks kun autolastillinen isoja kiinalaisia laukesi miehen naamalle? Enkä nyt puhu ilotulitteista. :-)
http://www.hs.fi/kuvat/iso_webkuva/1135233065345.gif
Minua ärsyttävät ihmiset jotka valittavat siitä että olympialaiset ärsyttävät heitä.
Neljän vuoden päästä minua alkavat varmaan ärsyttää ne joita ärsyttää ihmiset joita olympialaiset ärsyttävät.
Minua ärsyttää vaan ne trendiboikotoijat edelleen :)
Ja juu ei, bukkakea ei pidä boikotoida, se sana kuulosti vaan edellisen messun kirjoitushetkellä kivalta lempinimeltä Burmalle alias Myanmarille ;)