Asia on sama kuin jos minä haluaisin tehdä itsestäni vaalimainoksen ja sanoisin sinulle että sinun pitää korjoittaa mainos minulle ilmaiseksi kun kuitenkin työskentelet median parissa ja saat siitä palkkaa.

Jos tyyppi ei saa prosentteja ohjelman tuotosta miksi hänen pitäisi antaa aikaansa ilmaisseksi lehdille?

Ontuva vertaus. Pikemminkin homma on juuri niin, päin, että pyydät vaalikampanjasi pressiupseeria tekemään sinulle vaalimainoksen - mutta pressiupseeri kieltäytyy ellei saa siitä erillistä korvausta sillä verukkeella, että kun sinut valitaan niin hän joutuu etsimään muita töitä.

On toki täysin jees vaatia rahaa siitä, että puffaa itseään ja vain itseään antamalla lehdille näitä "elän elämäni parasta aikaa"-juttuja. Mutta jos halutaan juttu siitä, mitä juuri nyt teet työksesi ja minkä asian keulakuva olet, niin siitä lisärahan repiminen vielä erikseen on toki aika rohkea veto.

Vähän sama kuin hesarin päätoimittaja vaatisi juttu- ja kuvauspalkkiot aina kun tehdään juttua hesarista päätoimittajan näkökulmasta.

A: erittäin ontuva vertaus, kuten kriisikin jo kommentoi. et kai tosissasi tee rinnastusta näyttelijä/tv-sarja (jotka ovat suoraan yhteydessä lehdistöön) = kirjoittava toimittaja/lehti (jolla ei ole mitään tekemistä nimenomaan sinun vaalimainoksesi kanssa)? vai oletko itse kenties suomalainen pikkujulkkis tai sellaisen kaveri, jolla on jäänyt tähtitieteellinen kuvauspalkkio saamatta ;)?

Jotkut vaan on sisäistäneet Teh Pelin Hengen niin tappiin, etteivät jätä käyttämättä pienintäkään tilaisuutta rahastukseen. Mutta kuten sanoit, hölmö on se joka maksaa.

-Ach, dieses wunderbares Zeitgeist!

On asiassa toinenkin puoli. Henkilö on palkattu tekemään ohjelmaa X eikä hoitamaan PR-puolta. Voisin kuvitella että ohjelman X tekemisessä on jo ihan tarpeeksi raatamista (jos ei muuten niin ajankäytöllisesti) ettei välttämättä enempää tekemistä halua.
Lisäksi jos on työn puolesta julkisuudessa eikä sitä sen enempää halua tai on riittävän lähellä sitä nähdäkseen ettei se kiinnosta, ei ole mitenkään älytöntä sanoa noin. Tällä myös voi minimoida turhan julkkiksen statusta, koska ei joka riepuun päädy.

Palkkion pyytäminen saattaa myös olla tapa sanoa, ettei homma oikein kiinnosta, mutta ettei sitä vastaankaan ei ole mitään. Eli siis että kysykää jotain muuta, mutta jos kuitenkin ihan välttämättä haluat... Joillekin ihmisille nimittäin jos sanoo "pyydä jotain muuta ja jos et saa ketään muuta voin tehdä sen" tarkoittaa sitä, että ei edes oikeasti pyydetä ketään muuta vaan pakotetaan tuota kautta tekemään. Rahan vaatiminen muuttaa oikeastikin prioriteetteja. Suora kieltäytyminen saattaa kuitenkin olla liian tylyä.

Ja haluaako tämä ihminen olla keulakuva?

Ja mainostusaspekti... No, ohjelmaa X, kyseistä ihmistä tai mitään muutakaan asiasta tietämättä, voisin uskoa ettei mainostusta välttämättä tarvita.
Mietipä vaikka Suolattuja elimiä (tai Pressiklubia, tms). Ohjelma on varmasti jo yleisönsä löytänyt ja vakiinnuttanut ja kaikki edes potentiaalisesti kiinnostuneet sen tuntevat. Tällöin katsojalukuihin voi vaikuttaa vain sisällönmuutoksilla.

Ja se en siis ole minä. Koskaan ei ole mihinkään pyydetty ja hyvä niin, koska mitään syytäkään ei ole eikä tule. Ajattelin vain huomauttaa, koska kirjoituksesi vaikutti aika yksipuoliselta.

Kokeillaan toista esimerkkiä.

Tv-ohjelma X haluaa seuraavaan jaksoon tuoda reportterin lehdestä Y jossa työskentelet. Sinä työskentelet lehdessä Y ja sinun pitää mennä konsultoimaan tv-sarjalle kuinka reportterit työskentelevät.

Oman logiikkasi mukaan tämä sinun pitää tehdä ilmaiseksi omalla ajallasi koska kerran työskentelet lehdessä Y joka saa ilmaista mainosta.

Vakiintuneet ohjelmat ovat asia erikseen. Tosin sitä mukaa, kun digitalisoituminen pirstaloi kanavien kokonaiskatsojamääriä entisestään, voidaan yhä vähemmän ja vähemmän puhua vakiintuneista kansansuosikeista.

Hyvin harva ohjelma on ns. varma nakki tyyliin Tanssii tätien kanssa tai Silatut eläimet. Tuskin esimerkiksi joku Big Brotherkaan olisi tuonut käytännössä vielä pikkukanavalle huomattavia ennätysyleisöjä, jos lehdistön kanssa ei olisi tehty yhteistyötä, Vaput ja Jannet sun muut olisivat kulkeneet vaatimassa haastattelu- ja kuvauspalkkioita jokaisen juttuehdotuksen kohdalla ja seiskat & iltapäivälehdet olisivat todenneet että pitäkää tunkkinne.

Toisaalta voidaan myös miettiä sitä, että miksi lähteä sille näkyvimmälle paikalle, jos ei halua hyväksyä position tuomia vaatimuksia. Kuten siitä näkyvimmästä paikasta puhuminen. Ei ketään näyttelijää tai juontajaa sinne kameran eteen tai radion mikin ääreen todellakaan kirveellä pakoteta. Itse ne ovat julkisen ammattinsa valinneet.

Meneillään olevan työn edustaminen siksi myöskin kyllä kuuluu sen tv-kasvon tai radioäänen työtehtäviin siinä missä itse sen kameran edessä olo tai mikrofonin takana kykkiminenkin. Nihkeä työläinen on nopeasti entinen työläinen myös niissä hommissa, jos asia voidaan katsoa sitoutumisen puutteen osoituksena. Ei kukaan hittituotetta toivova tuotantoyhtiö halua käyttää työläisiä, jotka eivät studion ulkopuolella millään lailla osoita uskovansa siihen mitä ovat tekemässä.

Suomessa on hyvin pieni kourallinen ns. A-luokan porukkaa, jolle nihkeily sallitaan ja silti heidän perässään juostaan, mutta vähänkään tulokasosaston tyypeillä liiallinen nihkeys alkaa näkyä nopeasti myös palkkapussissa.

"Palkkion pyytäminen saattaa myös olla tapa sanoa, ettei homma oikein kiinnosta, mutta ettei sitä vastaankaan ei ole mitään. Eli siis että kysykää jotain muuta, mutta jos kuitenkin ihan välttämättä haluat... Joillekin ihmisille nimittäin jos sanoo "pyydä jotain muuta ja jos et saa ketään muuta voin tehdä sen" tarkoittaa sitä, että ei edes oikeasti pyydetä ketään muuta vaan pakotetaan tuota kautta tekemään. Rahan vaatiminen muuttaa oikeastikin prioriteetteja. Suora kieltäytyminen saattaa kuitenkin olla liian tylyä."

Niin kyllä varmastikin ihan järkevä tapa toimia jos tullaan kysymään "kivaa kesäjuttua, jossa sulla voisi olla vaikka se kiva valkonen mekko ja kertoisit sun tulevista häistä. Voidaan ehkä puhua sit vähän sun töistäkin, kai." Mutta en näe kenenkään kannalta järkevänä toimintana, että tulee joku uutuusleffa tai telkkariohjelma, jonka tekemisestä pääroolin esittäjät tai tekijät eivät suostu puhumaan ilman juttupalkkiota.

Tänä päivänä tietysti keltaisen lehdistön erottaminen asialehdistöstä alkaa olla yhä vaikeampaa, kun Hesarin tasokin laskee kuin lehmän häntä, mikä tietysti on suuri epävarmuustekijä kaikkien julkistyöläisten elämässä, mutta sanoisin silti että juttupalkkioiden kärttämisellä kusee enemmän sukkaansa kuin kieltäytymällä suoraan.

Tottakai kirjoitukseni vaikutti yksipuoliselta, minähän olen siellä toisessa päässä skaalaa :-) Tiedän toki, että asiat eivät ole mustavalkoisia noin yleismaailmallisesti. Mutta on myös oikeasti tilanteita, jotka ovat niin selkeän absurdeja, ettei voi kuin nauraa.

A: Kyllä, juuri näin. Tosin työajalla. Ja työajalla ne ihmisten haastattelutkin pyritään tekemään.

Sehän on toki monimutkaisempi asia, jos keikkatyöläistä vaivataan työjutulla joka on tehty tyyliin vuotta aikaisemmin - niissä voi olla oikeita sopimusteknisiä edustusvelvoitteita tai sitten ei. Sen sijaan jos haluaa jututtaa ammattiasioista vaikkapa aamutelkkarin kuukausipalkkaista juontajaa tai aktuaalisesti teossa ja meneillään olevan produktion tähtiä, niin tilanne on varsin suoraviivainen.
Jos sellaisessa yhteydessä aletaan erikseen pyydellä juttupalkkioita, niin hihityskynnykseni ylittyy. Minusta se nyt vain on jotenkin pelleä toimintaa, varsinkin jos homman takana on pikemminkin halu kieltäytyä täysin, kuten tuossa Ano aiemmin spekuloi.

Jotenkin vain tuntuisi järkevämmältä että ihmisen kannattaisi mieluummin antaa itsestään kieltäytymällä selkärankainen ja jämerä kuva sen sijaan että antaa vaikutelman rahanahneesta diivasta, joka luulee itsestään liikoja, vaikkei sellainen tosiasiallisesti olisikaan.

Jos minut on palkattu tekemään hommaa A ja siitä hommasta A tehdään juttu jota homman A työajalla esimieheni suostumksella tehdään niin palkkahan juoksee kokoajan.
Esimiehen kanssa voi neuvotella oliko sopparissa kohta että haistatteluista maksetaan extraa tai että kuuluvatko ne edes työnkuvaan. Hyvin yksiselitteistä.

Ilmeisesti en ole tarpeeksi köyhä kun en koskaan ole ymmärtänyt mistä tuo rahanahneus kumpuaa. Toisaalta suurimpia ahneita tuntuvat olevan ne joilla jo on enemmän kuin liikaa.