Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Naamakirja
Flickr photostream


eXTReMe Tracker


Raptr Forum Signature
15.03.2009 - 21:22

Perjantaina iski kurkkukipu, joka äityi lauantaina nielemisvaikeuksiksi. Tänä aamuna leuan alla oli tennispallo, ja suun sai hädin tuskin auki aamiaisleivän syöntiä varten.

Totesinpa, että mitä tässä kärvistelemään, nyt mennään yksityiselle, eikä lähdetä mihinkään Malmille tai odoteta aamun työarvauskeskusaikoja. Siispä menin Mehiläiseen. Soitin jo etukäteen ja sain ihan oman ajan. Luksusta.

Ei tarvinnut tuskastellen odotella tuntitolkulla ja miettiä jo etukäteen strategiaa jolla lääkäri ottaa vaivan vakavasti, eikä vain arvaile summan mutikassa oman päänsä mukaan miltä musta tuntuu päästäkseen minusta viidessä minuutissa eroon.

Kun on tottunut siihen, mitä meno terveyskeskuksissa ja jopa työterveyslääkärillä on, niin tuntuu että se 170 euroa joka lääkärikäyntiin upposi oli jokaisen sentin väärtti. Raha upposi upean, iloisen ja asiallisen lääkärin tapaamiseen, itsestään selvään eikä ruinaamalla ruinattuun laboratoriokäyntiin (tulokset alle tunnissa) ja - mikä tärkeintä - vakavasti otetuksi tulemisen tunteeseen.

Lääkäri toki häkeltyi hieman, kun kerroin ettei minulla koskaan ole ollut angiinaa (mikä on yleisin syy tällaiselle), joten tuskin nytkään, mutta ei ryhtynyt pätemään ja tunkemaan mitään vääriä troppeja turhaan, mikä varmaan olisi julkisella puolella tapahtunut puoliväkisin.

Jos nyt satun tarvitsemaan lääkäriä noin kerran kolmessa vuodessa jatkossakin, niin 170 euron sijoitus ei vajaalla 1400 päivällä jaettuna ole loppujen lopuksi kovin paha sijoitus.

Sylkirauhasen tulehdus se vain oli. Nyt sitten syödään naminappeja 10 päivää. Nom nom nom.

Punde kirjoitti 16.03.2009 - 00:03
Todella tuttu tunne. Pari äärimmäistä esimerkkiä mitä itelle on käyny:

n. 10 vuotta sitte, angiina yms. kierre - 6-7 käyntiä arvauskeskuksessa -> aina uusi kuuri nappeja -> vitutus.
VS.
1 käynti yksityisellä -> leikkaukseen -> nielurisat veks -> ei pientä nuhaflunssakurkkukipua isompaa ever since.

n. 6 vuotta sitten, 3-4 käyntiä arvauskeskuksessa, ei tulosta.
VS.
1 käynti yksityisellä -> lähete erikoislääkärille keskussairaalaan -> useita leikkauksia.

n. 4 vuotta sitten leikkauksista huolimatta aiempi ongelma uusi (kuten kirurgi sanoi että on todennäköistä) -> 3 käyntiä arvauskeskuksessa, selittäen historian, anoen lähetettä edellämainitulle kirurgille -> ei heru -> massiivinen vitutus & turhautuminen
VS.
1 käynti yksityisellä -> kerroin samat historiatiedot kuin arvauskeskuksessa useasti -> lähete -> leikkaukseen.

Yksityinen tarjosi leikkausta suoritettavaksi asemalla, hintalappu oli siihen kyl turhan iso (= valtava), mut luonnollisesti ymmärsi tilanteen ja kirjoitti lähetteen ja oli täydellisen ystävällinen.

Johtopäätös: en mene arvauskeskukseen enää ikinä jos vaan vähänkin on rahaa mennä yksityiselle. Ja lainaan tai varastan jostain rahaa jos ei ole.
atk kirjoitti 16.03.2009 - 13:20
Viisi eri viranhaltijalääkäriä katsonut poikamme kurkkuun korvatulehdusten yhteydessä. Yksi sunnuntai vietiin kävelymatkan päähän Itiksen lastenlääkäriasemalle, sattui olemaan Laaksossa leikkaava lääkäri joka vilkaisi kurkkuun, epäuskoinen ilme naamalla kysyi eikö kukaan lääkäri ole kysynyt nielurisoista. Lupasi laittaa samantien leikkausjonoon, tiistaina tuli kutsu leikkaukseen seuraavalle viikolle.

Siihen loppui kakominen, syömähaluttomuus, hengityskatkoset öisin, korvatulehdukset, nuhat.

Kiitos hänelle vielä kerran.
Nimesi
Sähköpostiosoitteesi (ei näytetä yleisesti)
Kotisivusi osoite
Muista tietoni selaimen evästeessä seuraavia kommentointeja varten
Seuraa tähän kirjoitukseen tulevia kommentteja (mikä tämä on?)
Kommentti
Voit käyttää kommenteissasi seuraavia HTML-elementtejä: a, b, i, u, code