Ah tätä kurjuutta ja kamaluutta, kun joutuu jättämään ihanan työpäivän kesken ja lähtemään laivalle. Miten kestän sen, että vain parin tunnin päästä olen jo ahtamassa itseäni entistä läskimmäksi seisovassa pöydässä ja tuhoamassa hyvää stressiä lasillisella - ehkä kahdellakin - olutta.

Kyllä ihmisen elämä on kurjaa, kun jää lomapäiviä pitämättä ja sitten ne on tuhlattava edes johonkin eikä voi olla töissä, tuossa elämäni rakkaimpien ja tärkeimpien ihmisten tyyssijassa, jossa ilmassa leijailevat ruusun terälehdet ja hellät katseet yli osastorajojen.

Näihin kuviin, näihin tunnelmiin, vanha klassikko, olkaa hyvä. Oi Jani, tule jo pois sieltä kameran takaa!