

Olen toki ruotsinkielinen, mutta koska olen sitä aitoa kansankodin bättre folkia (ehe, ehe) enkä edes saa äänestää, olen pyrkinyt pysyttelemään erossa natiivien ja hurrien keskinäisistä kärhämistä sun muista kovaäänisistä välienselvittelyistä.
Mutta sitten joskus ihan harvoin pistää vihaksi. Oikein kunnolla. Kaipa kun joku tökkää neulalla omaan perseeseen - tai ainakin vilunsietokykyyn.
Ala-asteeni oli uhattu lakkauttaa, mutta vanhempien kova protestointi oli kääntänyt päättäjien pään. Jee, kivaa, hyvä mieli, minulla on siitä mestasta paljon hyviä muistoja. Vaikka paska paikka olikin - mutta se oli opettajien eikä koulun vika.
Yleensä uutisten lukeminen pitäisi jättää siihen uutisen lukemiseen, eikä edes vahingossa tulisi luoda katsetta kommenttilaatikkoon. Valitettavasti olen ääliö.
Vantaalla lähes jokaisella pahaisella keskittymällä on oma suomenkielinen koulunsa - vähintäänkin ala-aste, korttelikoulu, joku. Mutta ai hellanduudelis kun me ruotsinkieliset ollaan taas erityiskohdeltuja, kun meillä on peräti neljä perskoulua Vantaalla. Onhan se nyt perkele ihan törkeää erityiskohtelua, kun ruotsinkielinen lapsi saa onnen ja privileegion seistä tuiskussa ja tuulessa bussipysäkillä tuntia ennen koulun alkua siinä missä suomenkieliset ikätoverinsa, nuo syrjityt parka raukat, lähtevät kipittämään opinahjoonsa suunnilleen kun koulun kello soi.
Niin minä sitten syrjin lastanikin, kun panin sen mieluummin kouluun, joka on edes samassa kaupunginosassa kuin oma koti ja riistin siltä sekä kielen että kolmen vartin koulumatkat suuntaansa. Aikuisena varmaan vihaa minua siitä hyvästä lopun elämänsä.
Salainen agentti 2.0
kriisikka miumau gmail piste com
Vaikka olenkin pakkoruåtsia vastaan niin silti pidän suurena tyhmyytenä missata lapsensa kaksikielisyys. Vielä vähemmän ymmärrän niitä vanhempia joiden lapset osaa kaksi puolikasta kieltä.
Tässä tule muuten esiin yksi asia missä enemmistö ottaa oppia, edes viimeisen suomenkielisen koulun lakkauttaminen ei saa aikaa kuin korkeintaan kiroilua paikallisessa essonbaarissa. (Hei, yritän olla positiivinen ;-)
Hurrikanavaltahan tulee nyk. ihan hyvää ohjelmaa, esim. meitsin vanha suosikki "Hill Street Blues" (Ms. Davenport, uuh!)ja saamenkieliset uutisetkin!!!1
En tosin katsonut.
Nyt muun vuorokauden lähetys voidaan (=pitää) kostaa täyteroskasta..
Töllön tikitalisoimisessa nähdään erittäin hyvin kuinka käy kun poliitikot saavat päättää käytännössä puhtaasti teknisstä asiasta. Kansa maksaa - veikonkoneet kiittää.
Ostakaa tallentava tikipoksi, 99 halvimmillaan.
Systeemi, jossa maksetaan mahdollisuudesta katsoa eikä siitä, mitä todella katsotaan, on aikansa elänyt. Silti se istuu tiukasti myös kaapeliyhtiöiden paketointipolitiikassa.
Ja toki FSTltä tulee katsottavaakin ohjelmaa, nimenomaan sitä vähemistökielistä ohjelmaa, mutta kalvakan pakastinkauniin MS Davenportin seikkailut sinitakkien maailmassa ei kuulu siihen joukkoon. Siinä FST käyttää väärin saamiaan resursseja ja täyttää kallista ja vähäistä lähetysaikaa uusinnan uusinnoilla.
Itse asiassa koko tv-kanavkirjoa vaivaa sama ongelma, kun kanavia nyt vaan on liikaa (viiden miljoonan pellen maassa ei ole rahaa näin moneen kanaavaan) niin ne täytetään uusinnoilla ja mostextreme tyylisellä hutulla. Mitähän se YLE aikanaan lupasi tikimaailman ja uusien kanavien meille tuovan..
Neiti Davenport hurrikanavalla kuulostaa lähinnä epätoivoiselta yritykseltä haalia katsojia kanavalle. Nostalgia-kahvaa väännellään nyt epätoivoisemmin kuin Conan konsanaan Walker-vipua. Mutta totta turiset, kyllä sen pitäisi olla jotain muuta kuin ulkomaista uusinnan uusintaa - vaikka aiemin näyttämättömistä sarjoista FST on todella usein bongannut ne parhaimmat verrattuna suomenkielisiin kollegoihinsa. Eli en sinänsä haluaisi tuomita FST:n ulkomaisia hankintoja ihan suoralta kädeltä.
Mitä omaan tuotantoon tulee, odotan 28.4. alkavaa André Wikströmin ja Thomas Perret'n Lilla Onsdagia jonkin verran.
Se siitä..kyllä helpotti.
Olisi tosiaan kiva jos YLE ei lähettäisi sekä ykköseltä että teemalta tiedeohjelmia päällekkäin (ja joskus jopa FST vielä lisää omansa). Kakkonen onneksi on profiloitunut selkeästi penkkiurheuilun puolelle joten siitä ei tarvitse muualla kärsiä.
Luulisi, että talojen välilläkin voitaisiin ihan kunnioituksesta katsojia kohtaan tehdä jotain jaottelua, kun kuitenkin pitää lähettää omaa "koko perheen" visailua tms. ja jotain asiaohjelmaa samana iltana kuin jotain vauhdikkaampaa. Ei taida olla kenenkään etu että samoista katsojista tapellaan.