Siitä taitaakin olla sellaiset kuusitoista vuotta, kun viimeksi olin koulun kevätjuhlassa. Oli ihan mekko päällä. Minullakin. Tuntui oudolta olla paikalla vanhempana eikä oppilaana. Olen edelleen 15.

Mutta eipä paljon ole muuttunut omista ajoista, lapsikatras on tosin huomattavasti kansainvälistynyt. Olin jotenkin hyvin ylpeä Pojan luokanopettajasta, joka osaa ääntää ne kaikki vieraskieliset nimet huolellisesti ja luonnollisen oikein. Itse kun en olisi, vaikka pidänkin itseäni omahyväisesti lahjakkaana kieli-ihmisenä. 

Niin ne juhlat. Tunnissa selvittiin ohjelmasta, jonka nolouspitoisuus seuraa samoja perinteitä kuin minunkin lapsuudessani. Suurin muutos omaan lapsuuteni lienee kai vain digiprojektori, ääninauhalta tuleva musiikki (Vuokko Hovattaa, hienoa!) ja se, että Suvivirsi laulettiinkin vasta lopuksi eikä heti aluksi.

Mutta eivät olleet ottaneet käyttöön sitä kamalaa uutta, yksinkertaistettua versiota suvarista. Hyvä niin, sillä on joitain asioita, joita näin vanha pakana ei siedä muutettavan, ja yksi niistä on Suvivirsi.