Tuossa äskettäin julkaistiin uusi, kiillotettu versio LucasArtsin seikkailupeliklassikosta The Secret of Monkey Island.

En tykkää. Olisin voinut hyväksyä tietyn pikselien tuplauksen ja siistimisen sekä ääniraidan, mutta se, että touhu pannaan tyylillisesti niin uusiksi... Joo ei. Kyse ei ole niinkään tyylin uusimisesta itsessään, vaan siitä että hahmoista on tehty kenokaulaisia homoja. Naisetkin on ihan homoja.

Vanha MI:

Uusi MI:

Itse pelikuvassahan toki vanhan pelin hahmot olivat muutaman kymmenen pikselin kokoisia palikkatyyppejä, mutta silti niissä oli eloa. Ympäristöissä oli eloa. Peli oli tasapainossa graafisesti liikkuvien ja staattisten osien osalta. Uusi versio sen sijaan on jotenkin täysin hengetön. Sievää on, joo joo, mikään ei hengitä.

Miksi siis maksaisi uudesta versiosta, kun voi kaivaa vanhan hyllystä? Se on edelleen ihan yhtä hyvä. Eikä häiritse palikkamaisuus yhtään, koska kuten sanoin, osaset ovat tasapainossa keskenään.

Siinä samalla kun potkaisin dos-emulaattorin pydeen tuli siirrettyä vanhasta konepömpelistä läppärille pari muutakin kultaista vanhusta. Oli jännä huomata, miten PC-peliaikoinani tuli käytännössä keskityttyä melkein täysin seikkailu-, simulaatio- ja strategiapeleihin. Action-puolta edustivat lähinnä erilaiset flipperit. Muut action-kamat ja RTS:t tulivat kuvioihin vasta Windows-aikakaudella ja lopulta heltyessäni konsolipelaajaksi.

Aikoinaa eniten koneessa pyörivät tietenkin alkuperäinen Civilization ja sitä enemmän minua aina viehättänyt Colonization. Settlers ja Settlers2 valvottivat yötolkulla. Polkujen ja jakelureittien managerointi oli todella koukuttavaa, ja koko homma pantiin kolmososassa ihan paskaksi, kun polut jostain syystä päätettiin poistaa. Jumalauta, poluthan olivat koko pelin ydin, joka teki siitä yksilöllisen muihin mikromanageripeleihin verrattuna.

Seikkailupelien lisäksi diggailin kovasti myös vielä puzzlemaisempia Goblins-pelejä, joiden tyyppiset pulmailut ovat käytännössä kuolleet. Iloitsin aika lailla, kun Wiille tuli Zack & Wiki, sillä siinä on samanlainen idea, vaikka se ei ole ollenkaan niin ihanan pölhö kuin Goblinsit.

Jo 80-luvun alussa Spectrumilla pakkomielteisesti pelaamastani Manic Minerista pystyn edelleen vetämään täysin selkärangalla ensimmäiset kymmenisen tasoa. Hauskaa, että vanha PC-käännös on jo nostalginen hatunnosto aikana, jolloin katsottiin vielä pikemminkin eteenpäin kuin taaksepäin.

Samaisella 80-luvulla jo pohjimmiltaan muodostuneen tulevan ammattisuuntaukseni takia Mad TV -televisioasemasimulaattori jaksaa myöskin viihdyttää minua edelleen. Sääli ettei alun perin saksalaistekoisen pelin kakkososasta koskaan tehty englanninkielistä versiota.

Mitä te muistatte lämmöllä pelaamisuranne aamupäivästä?

Tuossa alla pieni, täysin subjektiivinen kokoelma kivoista. (Jostain syystä alkuteksti sit bugasi flash-konversiossa, jee jee)