Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Naamakirja
Flickr photostream


eXTReMe Tracker


Raptr Forum Signature
22.07.2009 - 02:32

VR:n lippujen osto automaatista ja netistä jaksaa aina ihmetyttää. Esimerkiksi nettiostostellessa voisi kai periaatteessa kiitellä sitä, että voi valkkailla haluaako pyrkiä perhehyttiin, leikkivaunuun, ravintolapaikalle, yläkertaan tai alakertaan... Mutta mitäs kiiteltävää siinä on oikeastaan, kun siihen se sitten jääkin ja loppupeleissä silti arvotaan jos toiveen mukaista paikkaa ei ole?

Varsinkin jos matkustaa isommalla porukalla, esimerkiksi perheen kanssa, joutuu täysin arvontakoneen armoille, kuten vaikkapa siinä miten VR:llä tulkitaan ryhmän "yhdessä pitäminen". Lapsen kanssa esimerkiksi käytännöllisintä omasta mielestäni on, että matkustetaan kaikki samassa rivissä jotta kumpikin aikuinen pystyy pitämään penskaa silmällä. VR tietenkin myy saman rivin puolella tyyliin paikkajakaumalla 1, 2 ja 5.

Ei näin.

Esimerkiksi lentoyhtiöt ja elokuvateatterit ovat jo kauan antaneet asiakkaille mahdollisuuden valita itse paikkansa myös netti- ja automaattiasioinnilla. Miksi se on VR:lle täysin ylitsepääsemätöntä? Ilmeisesti samoista syistä kuin ettei heidän verkkokauppansa ole auki öisin. Come on ja jumalauta, VERKKOKAUPPA kiinni öisin! MitVit!?

Noh, pitäisi kai olla tyytyväinen, että kerrankin sai paikat edes suht. sumpussa eikä niin kuin muutamalla aikaisemmalla kerralla jolloin puolityhjässä junassa kaikki kolme paikkaa ovat olleet ripoteltuina mielivaltaisesti eri puolille junaa.

sir Ola kirjoitti 22.07.2009 - 04:46
Jaksaa ihmetyttää minuakin. Esimerkiksi: VR:n lippuautomaatista voi ostaa lippuja luottokortilla vain, mikäli luottokortti sattuu olemaan suomalainen. (Samaan ihmetyksen aiheeseen olen törmännyt vuosia sitten Sveitsissä huoltoasemilla; gasoa sai automaatista vain sveitsiläisellä luottokortilla.) Visa ei siis aina olekaan Visa.
-stjtr- kirjoitti 22.07.2009 - 10:16
Sen lisäksi siitä lippuautomaatista ei saa ostettua pilettiä S-pankin kortilla. Ja vaikka menee tiskille ostamaan pilettinsä, ei allekirjoitusta voikaan tehdä pin-koodia näppäilemällä, vaan vr:n kapistus vinkuu, että koodi on väärä.

Epistä. VR on peeseestä.
atk kirjoitti 23.07.2009 - 03:19
Jotkut ei opi kerrasta, se V tarkoittaa valtion. Lentäen olisit jo perillä ja neljän hengen perheellä ei ole varaa VRn yöjunaan.
Kriisi kirjoitti 24.07.2009 - 01:00
Lentäen olisit jo perillä, totta. Kun ympäristötalkoissa aletaan polttamaan noitia roviolla, VR pitäisi olla mukana. Kuka valitsee siistimmän vaihtoehdon, jos se on täysin käyttökelvottoman kallista?
Nimesi
Sähköpostiosoitteesi (ei näytetä yleisesti)
Kotisivusi osoite
Muista tietoni selaimen evästeessä seuraavia kommentointeja varten
Seuraa tähän kirjoitukseen tulevia kommentteja (mikä tämä on?)
Kommentti
Voit käyttää kommenteissasi seuraavia HTML-elementtejä: a, b, i, u, code