Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Naamakirja
Flickr photostream


eXTReMe Tracker


Raptr Forum Signature
18.12.2009 - 18:09

Minä ja perjantai tulemme huonosti toimeen keskenämme. Suhteemme on vähintäänkin jännitteinen, ja teemme toisillemme usein oharit. Toisaalta kun kohtaamme, se saattaa usein olla väkinäistä yhdessäoloa tai jopa seksuaalista väkivaltaa lähestyvää toimintaa, jossa toinen ottaa toisen, pakonomaisesti, väkisin.

Katson kadehtien, kuinka kollegat syleilevät rakkaudella perjantaita, innoissaan ja antavaisina. Olen miettinyt, pitäisikö meidän mennä perjantain kanssa johonkin suhdeterapiaan. Kun suhde rikeeraa pitkään, on jo hyvin vaikea suhtautua positiviiseenkin lähetymiseen luottavaisin mielin. Kohtaan ystävälliseltäkin näyttävän perjantain epäluulo sielussa.

Olen alkanut salaa pettää perjantaita lauantain kanssa. Se ei kuitenkaan tunnu samalta, jännittävältä, niin kuin perjantain kanssa parhaimmillaan. Puhumattakaan siitä, että sunnuntai vetää yleensä aika pahat pultit, jos olen viihtynyt lauantain kanssa liian myöhään.

Tiedän kyllä että ottajia olisi, esimerkiksi maanantai, joka on niin epätoivoinen että sille kelpaisi kuka vain. Eipä kauheasti imartele. Tiistai on tosi hyvä tyyppi, mutta ei siitä oikein tulisi mitään, ja ollaan päätetty olla vain kavereita. Torstai on kyllä aika hyvän näköinen, mutta en oikein luota siihen tyyppiin. Sen kanssa jos ryhtyisi, saattaisi ehkä joutua aika nopeasti rappiolle, koulukotiin ja vittuun.

Ja keskiviikko on niitä poikia, joten ei jakoa.

Miksi naiset aina rakastuvat perjantaihin?

pni kirjoitti 18.12.2009 - 22:20
Peukku.
Reetta kirjoitti 18.12.2009 - 22:29
Ihana!
Aimo kirjoitti 19.12.2009 - 00:48
Olen nyt sitten koko illan hihitellyt tätä :) Mies pitää hulluna (edelleen).
Nikke kirjoitti 19.12.2009 - 11:30
Torstaista olet kyllä niin oikeassa. Annoin tällä viikolla maanitukselle periksi ja siitäpä on sitten saanut kuulla paitsi Perjantailta vielä Lauantailtakin. Ei ole langenneella helppoa.
Nimesi
Sähköpostiosoitteesi (ei näytetä yleisesti)
Kotisivusi osoite
Muista tietoni selaimen evästeessä seuraavia kommentointeja varten
Seuraa tähän kirjoitukseen tulevia kommentteja (mikä tämä on?)
Kommentti
Voit käyttää kommenteissasi seuraavia HTML-elementtejä: a, b, i, u, code