Virginiassa teloitetaan tänään ensimmäinen nainen sataan vuoteen. Luonnollisestikin taistelua käydään viimeiseen asti, ja tuomittua pidetään joissain kortteereissa vain rikoskumppaneidensa hyväksikäyttämänä vajokkina. Näyttöä jälkeenjääneisyydestä ei kuitenkaan juridisesti katsota olevan.

Noh, oli kuolemaantuomiosta mitä mieltä tahansa, asia on saanut lievästi tragikoomisia piirteitä. Iranin presidentti Mahmud Ahmadinejad on katsonut tarpeelliseksi kommentoida tuomiota sillä perusteella, että USA arvostelee Iranin naisten teloituksia samalla pannessaan omia yksilahkeisiaan multaan. 

Arvomaailmojen yhteentörmäys on viihdyttävää. Ahmadinejadin maailmassa murhasta toki saa yhtälailla kuolemantuomion. Toisaalta näin myös prostituutiosta tai aviorikoksesta. Ainakin jos on nainen. Ja jos on nainen, aviorikokseksi kelpaa usein käytännössä myös vaikka vieraan miehen raiskaamaksi joutuminen tai aviomiehen harjoittaman parittamisen peittelyksi sepitetty vale, joka lännessä myös hätäpaskana tunnetaan.

On sinänsä morbidia vertailla kuolemantuomioita keskenään, mutta jotenkin nyt haluaisin huvittuneena ihmetellä missä universumissa Ahmadinejad kuvittelee tulevansa otetuksi vakavasti?

Koko sharia-hardlineristisen idän ja kristillis-ateistis-agnostisen lännen värinen eripura tuntuu toisinaan niin totaalisen selvittämättömän toivottomalta. Miten voivat kohdata kulttuuri, joka parhaimmillaan antaa sukupuolesta riippumatta jäsenilleen täyden itsemäärämisoikeuden omasta kehostaan ja henkilökohtaisista elämänvalinnoistaan, ja kulttuuri, joka parhaimmillaan saattaa pitkän painostuksen jälkeen muuttaa aviomiehensä prostituoiduksi pakottaman naisen aviorikostuomion kivityksestä sataan raipaniskuun. 

Kun yhteistä säveltä ei tunnut löytyvän, mieli väsyy. Ihminen turhautuu. Ja kun riittävästi turhautuu, tulee se lapsellinen hetki, kun toivoisi jokun pommittavan vastapuolen kivikaudelle. Kun Isoille Pojille iskee se lapsellinen hetki, hautausmaille syntyy tungos.

Pommittaispa joku Isot Pojat kivikaudelle.