Suomi ei ole kovin scifi-ystävällinen maa. Suorastaan ihmetyttää että Lost upposi kansaan niinkin hyvin kuin upposi. No, siitä puuttui avaruus, ehkä se selittää. Sillä sitten kun avaruus tulee mukaan peliin, eikä kyseessä ole Star Wars, yleisö kaikkoaa sen verran pahasti, että hyvä kun hyviä scifareita edes saadaan Suomeen saatika nähdään ikinä loppuun. Ainakaan millään ilmaisella kanavalla.

Se on harmi. Nykypäivänä kun tehdään muutakin kuin avaruusoopperaa.

Nelonen jätti Galactican ensin vuosiksi heitteille kunnes kaikessa hiljaisuudessa hautasi sen jonnekin Kinoteeveensä perukoille. No, sen saa sentään antennihuusholliinkin, toisin kuin MTV3 Scifin, johon maikkari on säilönyt kaikki Star Trekit. Stargate Sg-1 on dumpattu Subille, joka sai vihdoinkin aikaiseksi peräti kuudennenkin kauden esittämisen. Tulevista kausista ei tietoa, vaikka tämäkin television pitkäikäisin scifisarja loppui jo yli kolme vuotta sitten.

Stargate Atlantiksesta on varmaan turha edes unelmoida. Tämänhetkisestä Stargate Universesta puhumattakaan.

Viimeksi mainittu vain parantaa kuin sika juoksuaan. Uuden Galactican jälkeen parasta mitä mainstream-scifissä on taas vähään aikaan tapahtunut. Se, että scifiä ei tässä realismifiksoituneiden salkkarifriikkien maassa ymmärretä on ehkä juuri Galactican ja SG Universen kohdalla suuri sääli, koska ne oikeastaan eivät ole varsinaisesti scifiä, vaan varsin hyviä ihmis- ja yhteiskuntatutkielmia.

Galactica kommentoi varsin selkeästi amerikkalaista suurvaltapolitiikkaa, viime vuosien terrorismin vastaista sotaa ja uskonnollisia konflikteja sekä toiseuden ongelmaa. SG Universe on puolestaan välillä aivan loistavaa työelämän ryhmädynamiikan ruodintaa. Kuten Galacticassakin, SG Universen tapahtuminen jossain muualla kuin maapallolla on täysin sivuseikka paitsi siinä, että se riisuu häiriötekijät pois tärkeän asian ympäriltä.

Olen tässä jo reippaasti yli vuoden ollut esimieskoulutuksessa ja kilttinä hikarina myös omalla ajallani imenyt jonkin verran asiaan liittyviä tieteellisiä artikkeleita. Asiaan tietenkin vaikuuttaa muutenkin pienestä pitäen kiehtonut kysymys miksi ihmiset käyttäytyvät niin kuin käyttäytyvät. Siltä pohjalta SG Universe välillä todella tyydyttää. Klassista lineaarisen ja kompleksisen organisaation yhteentörmäystä.

Galacticassa ei oikeastaan koskaan kunnolla sekoitettu näitä kahta, sillä armeijan lisäksi myös siviilihallinto oli loppujen lopuksi varsin diktatuurinen ja kumpikin mahti oli riittävän voimakas elääkseen toisesta erillään (ja pullistellakseen toisilleen). SG Universe sen sijaan puitteiltaan asettaa siviilit ja sotilaat kirjaimellisesti samaan veneeseen, ja vaikka armeija onkin nimellisesti "projektin" johdossa, siviilien suhteellisen suuren määrän ja jokaisen kynnelle kykevän käsiparin tärkeyden takia armeijan organisaatiomalli ja käskytysperinne eivät yksinkertaisesti toimi. Eivät etenkään, kun käytännössä elintärkeä tiedemies on tunnevammainen, sooloileva salailija ja vastuunsa alla useasti luuhistuva eversti on tunnevammainen ja loppuunpalanut. Suurimmaksi osaksi kaikki muut ovat muuten vain loppuunpalaneita, peloissaan ja/tai pihalla.

Muutospaineisissa, kriisiin ajautuneissa yhtiöissä tilanne ei itse asiassa hirveästi tuosta eroa, vaikka kyseessä eivät kirjaimellisesti olekaan ihmishenget. Selviytymistaistelua se on silti, ja haasteet ihmisten yhteistoiminnassa ovat aika pitkälle samat. Käsikirjoitettuna simulaationa SG Universe onkin Galactican lailla hyvin ajatuksia herättävää katsottavaa. Avaruudessa kun ei voi antaa potkuja, ellei potkaise tyyppiä ilmalukkoon tai jätä oman onnensa nojaan vieraalle planeetalle. Ei etteikö sitäkin olisi kokeiltu - ja opittu että se iskee ennemmin tai myöhemmin omaan nilkkaan. Ja valheilla on lyhyet jäljet.