Paavo Arhinmäki on tyrmistynyt, kun avopuolisoille ei haluta antaa samantyyppisiä oikeuksia kuin aviopuolisoille. Niin tyrmistynyt, että tulkitsee avoliiton olevan epähyväksytty parisuhdemuoto.
En ymmärrä.
Toki minäkin olen aina luullut, ja tuskin luulen edes väärin, että on täysin normaalia että asutaan yhdessä myös ns. susiparina. Mutta on myös ihan normaalia elää ilman erinäisiä vakuutuksia. Eikä se ole väärin.
Mutta se on valinta.
Avosuhde on kahden ihmisen valinta elää ilman parisuhteellisia juridisia velvotteita ja oikeuksia. Aivan samaan tapaan kuin koti- tai henkivakuutuksen ottamatta jättäminen on valinta maksaa omasta pussista jos jotain tapahtuu.
Nyt kuitenkin siis avokkien pitäisi saada kompensaatiota, oma panoksensa pois, jos toinen on tullut hyötyneeksi yhteistaloudesta enemmän kuin moraali sallii. Minä vain kysyn, että miksi evät menneet naimisiin? Kukaan kun ei sitä naimisiinmenoa todellakaan estä. Vakuutus voi jäädä saamatta jos on vastuuton ja ylisairas, mutta maistraattiin voivat kävellä oikeasti ketkä vain, jotka eivät ole serkkua lähempää sukua.
Jos avioliiton vieroksuminen on jokin aatteellinen juttu, niin kyllä siitä pitää olla sitten valmis jotain maksamaankin. Miksi riskin otto pitäisi maksattaa jollakulla muulla? Eihän kukaan kehtaa vakuutusyhtiöltäkään rahaa vaatia, ellei omista sitä vakuutusta.
Kyse ei ole siitä mitä esim. 20 vuoden avosuhteen jälkeen osapuolet ansaitsevat uhrauksistaan. Toki varmasti oikeasti ansaitsisivat moraalisesti erinäisiä asioita. Mutta valinta on myös ollut heidän alusta alkaen. Ja he ovat päättäneet valita oikeuden ja velvollisuuden hoitaa asiat keskenään ja vain keskenään, jos tulee ero tai kuolema. Miksi heidän valintaansa pitäisi halventaa tai ruveta holhoamaan?
Kysehän ei ole mistään syrjinnästä tai vainosta, jonka takia epätasa-arvoista asemaa pitäisi oikeasti korjailla. Ainoa epätasa-arvo olisi se, että ei annettaisi mennä naimisiin tai rekisteröityyn parisuhteeseen. Ja sitähän ei ole sen jälkeen kun seksuaalivähemmistötkin saivat oikeuden sanoa tahdon.
Salainen agentti 2.0
kriisikka miumau gmail piste com
IANAL, mutta käsittääkseni avioehtoa lukuunottamatta oikeuksia ei pysty rajoittamaan avioliitossa, joten tuo olisi ihan paikallaan.
Eikös tätä varten ole olemassa avoliitto?
En oikein näe mitään funktiota avioliitolla, jossa ei ole mitään liiton tunnusmerkkejä sormusta lukuunottamatta - ja toisin päin.
Sitten on vielä vähän sellainenkin juttu, että miksi ylipäätänsä mennä naimisiin ihmisen kanssa, jonka haluaa sulkea täysin ulos kaikesta mahdollisesta sellaisesta, jota ei avioehto jo takaa?
Siltä pohjalta en kykene pitämään avioliittoa sopimuksena, jossa saisi olla kauheasti pelivaraa ja poikkeuksen poikkeusta. Itse asiassa minulla on jonkin verran vaikeuksia jopa hyväksyä avioehtokin muiden kuin todella reippaasti epäsuhtaisten liittojen kohdalla. Ja kun kerranolen sitä mieltä että liitot solmitaan rakkaudesta, on ylemmyydentuntoisesti pakko vähän halveksua sellaisen suhteen tilaa, jossa kyllä hössötetään isot häät, mutta eletään sit muuten kuin kaksi sinkkua jotka panee keskenään. Jos ei ole valmis mitään rakkauden eteen uhraamaan, niin elitistimini pakottaa minut sanomaan ettei ansaitse muuta kuin avosuhteen. Jos sitäkään.
Ja toisaalta avosuhteiden kanssa en mitenkään kyseenalaista etteikö niitäkin solmittaisi puhtaasti rakkaudesta, mutta siellä on myös paljon muuta virittelyä. Kun ei se yhdessä asuminen ihan vailla hyötyjä ole. Ja toisaalta saatetaan tilanteen sitä vaatiessa olla myös vain "kämppiksiä" vaikka asunnosta yllättäen löytyykin vain se yksi parisänky. Siihen soppaan vielä kaiken maailman muiden sopimuksien ymppääminen vaikuttaa enemmän väärinkäyttöpotentiaalin kasvattamiselta kuin jonkin olemattoman pienen epäkohdan ratkaisemiselta.
Esimerkki löytyy niin läheltä kuin omasta äidistäni. Vanhempani menivät aikoinaan naimisiin vain yhteiskunnan painostuksesta. Avioliittoon astuttua isäni muuttui täysin, luuli kai omistavansa äidin ja saavansa päättää hänen elämästään täysin. No, erohan siitä tuli. Nyt on äiti ollut avoliitosaa saman miehen kanssa jo n. 30 vuotta. Avomies olisi halunnut naimisiin, mutta äiti ei uskalla, pelkää edelleen samaa kuin isäni kanssa.
En väitä, että äitini olisi nyt peräämässä samoja oikeuksia kuin avioliitossa, tuskin onkaan, mutta tulipahan mieleeni mainita tämäkin näkökulma.
Eli ne ihmiset jotka menee parisuhteeseen suurin toivein mutta huomaavat vuosien kuluessa olevansa toisen nyrkkeilysäkki ja alistuksen ja vallan kohde, kotona alistettuna, rahattomana, vallattomana ja toinen osapuoli hallitsee elämää ja taloutta vaikka eivät olisi naimisissa (mikä voi johtua esim. siitä että toinen ei halua tai jostain muusta syystä). Ja mm. sillä että sanoo että jos toinen lähtee niin ei saa mitään mukaan koska ei ole mitään ansainnutkaan ja kaikki "yhteinen" omaisuuskin voi olla vain toisen nimissä.
En tiedä auttaako muutos siihen että nämä alistetut uskaltavat lähteä, tuskin ainakaan siitä syystä että voivat saada rahallista "hyvitystä" mutta ainakin heidän uskaltaessaan lähteä on mahdollisuus uuteen alkuun ja taloudelliseen turvaan kun laki antaa siihen mahdollisuuden.
En tiedä kuinka paljon näitä tapauksia on naimattomien joukossa mutta yllättävän paljon kuitenkin tällaisia suhteita on joten varmaan yhtä paljon naimattomissa kuin naimisissa olevissa.
Tällainen näkökanta. Toisaalta ymmärrän tosi hyvin sanomasi enkä pidä yhteiskunnan holhousasenteesta mutta asiat tahtoo olla kaksipiippuisia, on hyviä ja huonoja puolia...
hlehto, IANAL, mutta avioliitossa voi kirjoitella avioehdot, tehdä testamentin ja muita sopimuksia (en tiedä pätevätkö). Lisäksi niin kauan kuin omaisuus on omissa nimissä sen voi lahjoittaa pois tai vaikka säätiöittää tms.
Jos avioehtoon kirjataan kaikki mitä liittoon halutaan kuuluvan, voidaan kai tuollaista aiesopimusta pitää oikeudessa pätevänä vaikka toinen osapuoli alkaisi myöhemmin ahneeksi, jolloin omaisuuden siirtämistä toisen henkilön ulottumattomiin ei katsottaisi oikeuksien polkemiseksi, lainkiertämiseksi, tms. Toki jos on sitä mieltä, ettei toisen pitäisi päästä käsiksi omaan omaisuuteen, olisi johdonmukaista ja moraalisesti suoraselkäistä tehdä siihen liittyvät lainmukaiset valmistelut heti kuin mahdollista (=heti kun on tätä mieltä) ja mielellään paljon ennen kuin eropaperit ovat vetämässä.
En nyt sitten tiedä mitä avioliitosta yleensäkään enää voi vielä poistaa, jos perimys ja yhteiset varat on erikseen sovittu. Lapsethan esimerkiksi menevät nytkin vanhempien/huoltajien velvollisuuksien mukaan eikä avioliiton.
Tuossa tilanteessa kai olisi parempi pyrkiä haluttuun tilaan ilman avioliittoa muiden sopimusten kautta. Jos taas halutaan olla samannimisiä niin sekin kyllä onnistuu, ellei ole suojattuja sukunimiä.
Jos taas halutaan että yhteiskunta käsittelee parina niin kenties avoliitoillekin voisi vaatia pakollisen rekisteröinnin. Tai sitten voidaan hyväksyä se, ettei pullasta voi poimia rusinoita.
Mitä tuolla parina käsittelemisellä edes tarkoitetaan?
Kysehän on vain siitä, että jos avoliitoksi organisoituneeseen parisuhteeseen halutaan avioliitoksi organisoituneen parisuhteen ominaisuudet, se järjestyy solmimalla avioliitto! Mikä tässä on muka vaikeeta??