Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Naamakirja
Flickr photostream


eXTReMe Tracker


Raptr Forum Signature
04.06.2011 - 16:55

Olen ollut jo aika monta vuotta Silja Linen kanta-asiakas. Kaikki onkin mennyt mukavasti siihen saakka kunnes päättivät viime vuonna uusia kanta-asiakaspistejärjestelmänsä. Koko pisteytyssysteemi on aina ollut vähän epämääräinen, mutta nykyään se on sitä vieläkin enemmän.

Aikaisemmassa järjestelmässä homma oli sentään silleen aika mutkatonta että kun hankin matkan ja maksoin sen, sain pisteet kaikesta mitä maksoin. Plus saman mittatikun mukaan pisteet laivalla käytetystä rahasta. Nyt pisteitä kertyy eri tavalla riippuen siitä kuluttaako etukäteen vai vasta laivalla ja onko kulta vai pronssi/hopea-tason asiakas. Ennen kertyi kymmeniä pisteitä. Nyt kymmeniä tuhansia. Ihan perseestä noin niinkuin pienen ihmisen kannalta. 

No, se menisi vielä, ellei olisi tullut vielä nurkan takaa yllättäen kylmää vettä niskaan. Aloin ihmetellä miksi parista viimeisimmästä reissusta näitä uusia tuhansia ja taas tuhansia pisteitä on kertynyt etukäteen maksetuista osioista eli siis lähinnä hyttimaksuista paljon vähemmän kuin mitä olin olettanut.

Noh. Asiakaspalvelu auttaa:

Vaikka olisin maksanut itse koko hytin, pisteitä saan vain niistä matkustajista joilla on rinnakkaiskortti eli on kirjattu klubikorttini alle. Tämä on sulkenut siis ulos esimerkiksi alaikäisen lapseni, joka ei ole kelpuutettu klubikortin haltijaksi, ja pisteet on jäänyt saamatta.

Vanhan pistelaskusysteemin aikaan lasta ei edes saanut kirjattua oman tilin alle. Tämä on nyt siis saattanut muuttua, mutta siitä ei ole mielestäni tiedotettu, enkä löydä asiasta edelleenkään mitään mainintaa Club One -sivulla. Eipä siitä ollut mainintaa vanhaankaan aikaan, mutta kun silloin yritin kirjata lasta järjestelmään, tämä ei onnistunut asiakaspalvelun mukaan juuri siksi, että lapsi oli alaikäinen. En ole siis saanut mistään mitään osviittaa että asiat olisivat eri tavalla, ja että lapsi olisi pitänyt kirjata systeemiin pistesysteemin muuttuessa.

Vein toukokuussa isolla rahalla commodore-hytissä äitienpäivän kunniaksi äidin risteilylle. Jäi äidin osalta pisteet saamatta - ja se on aika pirusti, koska commodore-hytti on aikasteen tyyristä hupia. Mutta äidinhän pitäisi olla Club one -jäsen, niin pisteet kirjautuisivat sitten hänen tilillee, kertoo asiakaspalvelu! Niin, jee! Hei haloo! Olen toki anteliaalla tuulella ja vien äidin lahjaksi risteilylle, mutta miksi ihmeessä minun rahoistani pisteitä pitäisi kertyä hänen tililleen? Joku raja minunkin anteliaisuudellani. 

Tilannehan on toki täysin epäjohdonmukainen siinäkin mielessä, että jos sitten siellä laivalla vien koko perheen syömään tai taxfreehen ja maksan koko hoidon, ei kukaan kysy onko muulla seurueella club one -jäsenyys, vaan kaikki ostoksen pisteet menevät sille club one -tilille, jonka korttia vingutetaan. Se on toki oikein. Mutta jotta minua kiinnostaisi enää pätkääkään käyttää kanta-asiakasetujani ja tulla tuhlaamaan helvetin kalliiden hyttihintojen päälle vielä se tonni sinne laivallekin, niin haluan kyllä pisteet kaikesta siitä, mistä olen maksanutkin. 

Kun Silja Linen kanta-asiakaspalvelun syövereitä tutkii, löytyy toki sivu rajoituksia. Tämän sivun seliteteksti ennen linkin klikkaamista on: Matkanjärjestäjien matkoista pisteet kertyvät erillisen taulukon mukaan. Tallink Siljan kautta myytävät kolmansien osapuolten palvelut eivät kartuta pistetiliä ellei toisin mainita. 

Anteeksi vain, mutta tuskin olen ainoa, joka ymmärtää kontekstissa matkanjärjestäjät Siljan ulkopuolisiksi matkatoimistoiksi eikä koskaan klikkaile linkkiä jos käyttää pelkkää Siljan omaa varauspalvelua. Asiaa ei siis todellakaan ymmärrä niin, että Silja Line pitää minua itseäni matkanjärjestäjänä, jos mukanani matkustaa joku, joka ei ole kirjattu Club One -korttini alle. Katsoisin että olennainen tieto on tahallisesti piilotettu paikkaan, josta sitä ei osaa etsiä. Sitä ei ole esimerkiksi ilmaistu pisteidenkeruun pääsivulla, jossa sen pitäisi olla ilman mitään klikkailuja. 

Sapettaa aivan saatanasti, ja tekisi mieli tasan tästä paikasta perua reissu, jonka juuri viime yönä varasin ja maksoin. Mutta eipä niitäkään rahojaan enää kokonaan takaisin saisi. Kostoksi en aio ostaa sielä laivalta yhtään mitään enkä käyttää mitään ylimääräisiä ravintolapalveluja. Sinänsä harmi, koska olin alun perin suunnitellut taas aika pitkän pennin upottamista laivaolemisen iloihin. Noin yleisesti ottaen sen on aina mielellään siellä käyttänyt. Mutta ei enää.

 

Jussi kirjoitti 04.06.2011 - 22:21
Siis nimenomaan matkatoimistojahan se matkanjärjestäjä-kohta käsittääkseni koskee, se on ollut olemassa aina - en edes ole tutustunut tuohon uuteen kanta-asiakassysteemiin, se meni jo viimeistään Tallinkin myötä kovin ikäväksi ja hankalaksi.

Tajusinpa juuri että sen jälkeen kun tuo kanta-asiakkuus alkoi tuntumaan hankalalta, en ole suomalaisten yhtiöiden laivoilla enää seilannutkaan.
anonyymi kirjoitti 05.06.2011 - 12:39
NGLI:llä on paremmat laivat.
Se sivukäytävä on ihan pakollinen.
Voittaa kävelykatuhömpötyksen 6-0.
Kriisi kirjoitti 06.06.2011 - 16:31
Siitä oon eri mieltä. Olen lievästi klaustrofobinen ihmisvihaaja, ja Siljan kävelykatuhömpötys ahdistaa huomattavasti vähemmän kuin ahtaat ja matalakerroksiset NGLI-ruumisarkut.
Nimesi
Sähköpostiosoitteesi (ei näytetä yleisesti)
Kotisivusi osoite
Muista tietoni selaimen evästeessä seuraavia kommentointeja varten
Seuraa tähän kirjoitukseen tulevia kommentteja (mikä tämä on?)
Kommentti
Voit käyttää kommenteissasi seuraavia HTML-elementtejä: a, b, i, u, code