Jännää miten internet ja maailman pienentyminen vaikuttavat esimerkiksi matkailukäyttäytymiseeni. Pohdin tässä mitä tekisin Tukholmassa sen vähän aikaa kun laiva maissa on, ja ensimmäiset ehdotukset kavereilta oli että käy siellä ja siellä shoppaamassa. Mietin asiaa itsekseni hetken, ja jouduin toteamaan että ei kiinnosta. Tajusin myös, ettei ole kiinnostanut pitkään aikaan. Vuosiin.

Tykkään siis shoppaamisesta toki, silloin kun tarvitsen jotain - ja silloin kun olen kotikamaralla. Mutta ulkomailla ollessa en shoppaa käytännössä koskaan. On nimittäin todella harvoja asioita, joita ulkomailta saa, joita ei saisi Suomessakin vähintäänkin netistä tilaamalla jossei muuten. En ole aikaisemmin oikein tiedostanutkaan asiaa, ennen kuin rupesin sitä miettimään. Viimeksi olen ostanut vähän Disney-kamaa Disneylandista, koska sieltä oikeasti saa juttuja, joita netin Disney-puljuista ei myynnissä ole. Sitä ennen en edes muista olisinko hankkinut reissuista juuri mitään muuta kuin vähän karkkia ja alkoholia tuliaisiksi - ja nekin lähinnä viimeisillä valuutoilla ja viime hetkellä jostain lentokentältä tms.

On minulla toki muitakin syitä miksi shoppailu ulkomailla tuntuu jopa vähän vastenmieliseltä. Yksi on sen kaman raahaaminen mukanaan - ensin siellä kaupungilla ja sitten myöhemmin takaisin kotiin Suomeen. Etenkin kun olen ihmisiä, jotka eivät koskaan matkusta niin järeällä varustuksella, että pitäisi panna esimerkiksi matkatavaroita lentokoneen ruumaan. Vielä ei ole tullut eteen matkaa, joka olisi ikinä oikeasti edellyttänyt matkalaukun ottamista mukaan.

Toinen syy shoppaamattomuuten on ajan tuhlaamisen tuntu. Esimerkiksi tällaisella perinteisellä Tukholman-risteilyllä peliaikaa on varsin niukasti, joten niiden samojen niin netistä kuin Suomestakin löytyvien krääsien ja riepujen käpälöinti tuntuu päättömältä. Niin hintatietoinen en nimittäin ole, että saisin jotain tyydytystä jonkun topin, hameen tai pölyttymään päätyvän kirjahyllykoristeen löytämisestä viisi euroa halvemmalla kuin kotimaassa. Etenkin vaatteiden, meikkien ja ja koriste-esineiden shoppaamisessa ulkomailla on itselläni jotenkin sama fiilis kuin että lähtisi Teneriffalle hengailemaan Suomi-baarissa ja syömään lihapullia.

Mietinkin, että onneksi lienen ehkä vähän poikkeava, koska tällainen toiminta tuottaisi aika ikävät paikat niille kaupoille, jotka saavat oleellisen lisän tuloihinsa turismista.

Tosin ruokapaikat eivät sen sijaan oudosta käytöksestäni tai sen leviämisestä kärsisi lainkaan. Pitkään reissaamisessani sanelua on hoitanut vatsan seutu, koska kaiken krääsän helpon saatavuuden takia matkailun ykkössyyt ovatkin minulla nähtävyydet ja hyvä ruoka. Ne ovat ne kaksi asiaa, jotka ovat edelleenkin suhteellisen uniikkeja jollekin paikalle ja siis minulle ainoat kunnon syyt hilata ahterini Suomen rajojen ulkopuolelle.

Vaikka kärsiihän siinä sitten ne kulttuurit, joiden ruuasta en niin välitä. Tai niillä on ainakin paras olla hyvät nähtävyydet. Viihtyisä ja persoonallinen kahvila hyvine paikallisine paakkelseineen on on ihan hyvä nähtävyys.

Niin. Meen nyt sinne Tukholmaan, vaikka Silja Linen kanta-asiakasmeininki ottaakin päähän. Päätin vain olla välittämättä ja ryhtyä taas pihiksi. Ei se minun häviöni ole, vaan Siljan. Jos heidän nykyinen käytäntönsä ei esimerkiksi rohkaise minua maksamaan reissuja kenellekään muulle kuin itselleni, eikä varsinkaan hyttivalikoiman kalliimmasta päästä, niin en sitten rohkaistukaan. En siis tuo itseäni enkä lisää porukkaa tuhlaamaan rahaa heidän laivalleen enää läheskään siinä mittakaavassa kuin ennen, ja alan myös metsästää hyviä alennuksia kilpailevalta yhtiöltä. Äiti saattaa päästä vuotuiselle luksushyttiristeilylleen tästedes Vikingillä. Tällaiseen pakkojarrutukseen Silja Linen hieno pisteuudistus ei tainnut ihan tähdätä, mutta syyttäköön itseään, jos muutkin kuin minä päätyvät samaan päätelmään. Pistejärjestelmiä on turha ylläpitää, jos ne ovat liian läpinäkyvästi asiakkaalle epäedullisia.