Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Naamakirja
Flickr photostream


eXTReMe Tracker


Raptr Forum Signature
15.01.2007 - 21:46
Enpä ollutkaan ennen lentänyt pimeällä Saksan/Ranskan yllä täysin kirkkalla ilmalla. Upea näky, aivan Tronia. Mutta mitä ovat isot todella keltaisena kirkkaat neliöt ja suorakaiteet? Kasvihuoneita?

Ensimmäinen kokonainen päiväkin "suoritettu". Ilman mitään kiirettä vähän yli puolet pääpuistosta tutkittu. Jonottelua ei juuri tarvinnut harrastaa, sillä täällä on "hiljaista" - vain 10 000 kävijää päivässä, kun vielä viikonloppuna ja jouluna on porukkaa käynyt 70-80 tontullista per päivä. Tämän osasi kertoa suomalainen työntekijä Ansa, joka on viettänyt täällä jo 4 kk.

Suomalaisia käy kuulemma todella vähän, ollaan ekat pariin kuukauteen joihin Ansa tai hotellin ruotsalainen respatyttö ovat törmänneet. Kummatkin olivat iloisia saadessaan puhua äidinkieltään. Voin kuvitella, että täällä kaiken kivakivan keskellä voi työläisellä tulla välillä aika ikävä kotiin.

Kun ottaa huomioon miten loistavan helppoa tänne oli tulla, niin kumma ettei suomalaisia näy enemmän. Varsinkin näin talvisin kun on halpaa. Ei täällä ole millään lailla kylmä kun vertaa normaaliin Suomen talveen, ja muutenkin on oikeasti todella hienoa. Just silleen kitschisti, mutta huolella tehdyn kitschisti.

Paitsi että Skull Rockissa tuoksui uriini. Tosin näkymä on niin makea, että voisin minäkin kuvitella laskevani vesiä laulellen ja pääkallon silmistä maisemaa katsellen.

Jos olisin siis mies. Jota siis en ole. Joko kerroin että punaviini on petollisen hyvää ja halpaa ja sitä saa viereiseltä 24h-huoltamolta.
SusuPetal kirjoitti 15.01.2007 - 22:26
Oi, punaviiniä talvella ja siellä! Nauti!!!
Tuuli kirjoitti 15.01.2007 - 22:30
Kyllä mä veikkaan, että keltaiset suorakulmiot ovat kuin ovatkin kasvihuoneita. Niissä on joskus ihan hillitön valaistus.
Kuraattori kirjoitti 15.01.2007 - 22:58
Ihmettelin aivan samaa Amsterdamin yllä, todella suuren oloisia neliskulmaisia valolaatikoita sielläkin oli. Ainoa mikä tosiaan tulee mieleen on kasvihuoneet.
KaHJo kirjoitti 16.01.2007 - 09:29
Silloin viimekesänä oli meidän kanssa samaan aikaan kyllä jonkin verran suomalaisia ja ruotsalaisiakin. Ja mekin törmättiin niin suomalaisiin kuin ruotsalaisiinkin työntekijöihin.

Kyllä oikeasti houkuttelisi lähteä sinne hiljaiseen aikaan, mutta meillä henkilökohtaisesti ainoat saumat lähteä sinne talvella ovat joululoma ja hiihtoloma (jota kyllä viimevuoden lopulla mielessä pyörittelimmekin).

Onko siellä muuten kaikki kohteet auki näin talvella?
Nimesi
Sähköpostiosoitteesi (ei näytetä yleisesti)
Kotisivusi osoite
Muista tietoni selaimen evästeessä seuraavia kommentointeja varten
Seuraa tähän kirjoitukseen tulevia kommentteja (mikä tämä on?)
Kommentti
Voit käyttää kommenteissasi seuraavia HTML-elementtejä: a, b, i, u, code