Telkkarin katsominen aiheuttaa ummetusta. Kunnolla kun tatittaa persuuksillaan, niin vääjäämättä alapään ummetusta, mutta huolestuttavammin nimenomaan yläpään tukkoa.

Tätä ei pidä nyt sekoittaa siihen, että korvien välissä olisi vain iso kyltti jossa lukee "uusia vuokralaisia haetaan". Kyse on pikemminkin siitä, että ajatus vain harhailee päämäärättömästi, puoliksi varjoissa piilossa.

Se on sukua sille kun sana, nimi tai missä ihminen on nähty ovat kateissa - saa koko ajan melkein kiinni itse asiasta, mutta silti se lipeää karkuun kuin lohi karhun kourasta.

Jatkoin nimittäin taas erilaisia sarjamaratonejani usealla eri rintamalla, ja lopputuloksena on tupakkatauoilla syntyneitä ajatuksen pilkahduksia, jotka eivät löydä tietään kokonaisina tajuntaani. En siis tyhmisty, mutta hetkellinen autismin sukuinen ilmiö havaittavissa.

Tarvitsen laksatiivin. Mutta mikä se olisi? Kännitkin luvassa vasta ensi viikolla. Ja nekin saa yleensä liikkelle vain suolen ilman runoa.

(Pakinaperjantai: Paha päivä)