Lääketieteessä puhutaan alentuneesta tajunnan tasosta. Jos se on alentunut, kykeneekö sen itse tajuamaan?

Jotenkin alentuneelta se ainakin vaikuttaa tällä hetkellä. Tuntuu että pötsissä velloo jokin outo pöpö, jonka poteminen tekee todellisuudesta varsin psykedeelisen kokemuksen. Vatsaa kivistää, peräpää pörisee kuin kaksitahtinen pentamoottori ja maailma keinuu koko ajan. Silti on ihmeellisesti varsin toimintakykyinen olo. Ainoastaan moniajossa ja maailman tarkkailussa tökkii perustavanlaatuisesti, mutta perverssillä tavalla kiinnostavasti.

Kirjoitan nyt tätä tekstiä, ympärilläni toimisto kuhisee, mutta havaitsen sen vain jos nostan katseeni monitorista ja tietoisesti keskityn ympäristööni. Kun kävelen käytävällä, näen käytävän toisen pään, mutta käytävän laidat hämärtyvät. Ja silti reaktiokyky tuntuu olevan kondiksessa, ainakin perustuen siihen, että vaistomaisesti väistän käytävällä muista toimistoista ja hissistä tulevia ihmisiä enkä kompastele kynnyksiin.

Pitäisiköhän mennä lääkäriin? Vihaan lääkärissä käyntiä, vihaan sitä kiirettä mikä lääkäreillä on, vihaan sitä selkeää tarkempien tutkimusten karttelua ja asioiden pois järkeilyä. Yleensä lääkärillä käynnistä on aina saanut paskaa käteen muuten kuin silloin, kun on selkeästi jokin raaja poikki tai aikaisemmin (kuin ihmeen kaupalla) todennetun kroonisen vaivan uusiutuminen, tosin ei aina silloinkaan.

Toisinaan mietin, että jos minuun iskisi jokin vakava, ehkä tappavakin tauti ennen kuin olen "riittävän vanha", niin miten ihmeessä se todetaan ennen kuin on liian myöhäistä. Ainakin julkisen terveydenhuollon lääkäreillä tuntuu olevan sitkeä ennakkokäsitys siitä, että jokainen asiakas on luulosairas ennen kuin toisin todistetaan. Ymmärrän että terveyskeskuksissa lamppaa varmaan alituiseen mummeleita joilla on milloin kynsinauha kipeä milloin räkäpallo nenässä, mutta jos ei raskautettua järjestelmää häiritse kuin kerran pari vuosikymmenessä, eli silloin kun tuntuu että on aivan pakko, niin eikö siitä voisi saada papereihin jotain merkintää tyyliin "tää tyyppi ei vaivaa ennen kuin on pää poikki, ottakaa se vakavasti".

Nukuin viime yönä 16 tuntia. Katsotaan auttaisiko pari satsia samaa vielä viikonlopun aikana. Olkoonkin että liika nukkuminen kasvattaa kuulemma aikuisiän diabeteksen riskiä.  So what, eihän sitä kukaan lääkäri kummiskaan viitsi tutkia.