Voi saatanan saatana. Voi (tuhat pahinta mahdollista kirosanaa mitkä voi keksiä).

Tulen ihanassa viisuhuumassa töihin, Pojan tarhassa jo makiat äitienpäiväkahveet ja kakut saaneena. Mukavan euforian vallassa lueskelen lehtiä ja sitä, kuinka jopa me - kusipäiset toimittajat - olemme sitä mieltä, että kaikki sujui enemmän kuin hyvin ja kaikki oli hienoa. Leijonatkin onnistuivat - ja vielä rankkarikisassa.

Niin mitä joudun lukemaan. Joku on ajanut kylmästi, taakseen katsomatta ja paikalle pysähtymättä, kolmekuukautisen koiranpennun yli. Lasten katsoessa vierestä. Hidastaa ja väistää olisi voinut, mutta ei, yli vain. Ilmeisesti oikein koukkasi osuakseen.

Siis MITÄ VITTUA?! Mitä ihmisten päässä oikein liikkuu? Ensin rääkätään karhua neljä tuntia hyisessä vedessä ennen kuin ampua kosautetaan. Nyt tämä. Millä ihmeellä te ääliökusipäät oikein selitätte tämän? Tästäkö se penis kasvaa, hä?!

Olen niin julmetun vihainen, ettei tässä maailmassa ole riittävästi voimasanoja.

Saatanan saatanan saatana.