Tekee mieli yrjötä. On niin paska fiilis. Kai sitä pitäisi olla iloinen siitä, että itse jää töihin. Mutta kun valtaosa muista lähtee ja avokonttori autioituu, niin ei osaa kuin tuijottaa ikkunasta ulos mykkänä tippa linssissä.

Tällä hetkellä suhtaudun todella kyynisesti, suorastaan vihamielisesti esimerkiksi suuren osan ajastani syöviin BB-talolaisiin, jotka sunnuntaisin vuolaasti kyynelehtien saattelevat viikon tai pari tuntemiaan ihmisiä ulos talosta. Ihan bullshittiä. En osaa itkeä kenenkään nähden edes ihmisiä, jotka ovat olleet osa työperäistä perhettäni useita vuosia ja jotka ovat oikeasti minulle hyvin tärkeitä. Nekin, joiden kanssa ei aina synkkaa niin kuin pitäisi. Nekin, joiden kanssa ei ehkä eroa hyvissä väleissä.

Tietenkin jää myös huono omatunto siitä, että niin harvalle osaa sanoa edes normaalina arkena oikeat sanat. Saatika tilanteissa, joissa ne oikeat sanat pitäisi osata sanoa. Olen juuri niin pönttö, että varmaan parhaan kaverin kuolinvuoteellakin vääntäisin vain vaikeana puujalkavitsejä.

Vittu.

Vakavaksi vetää. Ikävä tulee liian useita. Onneksi on edes facebook, mese ja skype.