Koska huomaan laiminlyöväni ns. normaalia blogausta tämän BB-sesongin ansiosta, otetaanpa nyt härkää sarvista ja aasia korvista ja paiskataan menemään yksi bleemi, joka on ehtinyt jo hillua siellä sun täällä, kuten esimerkiksi
Kervålassa. BB-aiheen takia täällä hilluville tämä ehkä käynee pienestä esittelystäkin.
10 vuotta sitten:
Asuin Sörnäisissä ruskeanpunaisessa kivitalossa, jonka ovikoodi oli 1927. Tein liikaa töitä, elin täysin pellossa ja olin muutenkin hunningolla. Olin liikaa töissä, pelasin liikaa MUDeja, söin liikaa läheisen Mc-alkuisen ruokalan antimia ja olin aina liian myöhässä joka paikasta.
5 vuotta sitten:
Olin vaihtanut huonot miehet hyvään mieheen ja ehtinyt olla naimisissakin jo vuoden. Asuin Koivukylässä vihervalkoisessa elementtitalossa, jossa ei ollut ovikoodia, mutta ovi oli silti aina lukossa. Hissin ovessa oli syvät lommot, sillä joku oli ampunut sitä lähietäisyydeltä haulikolla. Talon asukkaat olivat pääsääntöisesti nuorempia kuin minä. Pellossa ja hunningolla eläminen oli kuitenkin vaihtunut puolitoistavuotiaan jälkikasvun äitiydeksi ja työläiselämäksi. Koska en ollut kestänyt viittä kuukautta kauempaa mökkihöperönä kotiäitinä, äitiysloma oli jo alkutaipaleellaan edellisvuonna saanut luvan antaa periksi työnarkomanialleni. Vaikka asuin kuusessa (vai koivussa?) ja olin edelleenkin huono heräämään, en yleensä ollut myöhässä enää mistään.
3 vuotta sitten:
Koivukylä oli muuttunut Myllypuroksi. Hissin ovessa ei ollut haulikonjälkiä, ja suurimmalla osalla naapureista oli syntymäpäiväkakuissaan enemmän kynttilöitä kuin minulla, miehellä ja jälkikasvulla yhteensä. Olin edelleen naimisissa. Rasavilli poika ei pysynyt hetkeäkään paikallaan, vaikka osasi ynnätä kolminumeroisia lukuja. Töissäkäynti kävi siis myös hermolomasta. En ollut enää koskaan myöhässä mistään, koska liiallisen työnteon takia ei ollut juuri mitään mistä myöhästyä. Sen sijaan minulla oli Lada, ja hyvä olikin.
1 vuosi sitten:
Myllypuro ruletti edelleen, mutta mummotalo oli vaihtunut pieneen punatiilitaloon, jossa naapurit ovat enimmäkseen poissa tai lahjovat kolmikiloisilla kesäkurpitsoilla. Rasavilli poika oli oppinut lukemaan ja oli rauhoittunut huomattavasti, sillä pelaa vähintäänkin yhtä huolestuttavan paljon kuin äitinsäkin. Lisäksi jotta vähää vapaa-aikaa ei olisi senkään vertaa, päätti allekirjoittanut ryhtyä katsomaan BB:tä vuorokaudet läpeensä ja panna vahingon kiertämään blogissaan. Lada oli vaihtunut taivaansiniseen Citroeniin, joka oli ehkä parempi auto kuin Lada, mutta ei ollenkaan niin cool. Hyvän auton takia lihoin 10 kiloa, mitään muutahan syytä ei voi olla, eihän?
Tähän asti tänä vuonna:
Töitä. Töitä. Töitä ja enemmän töitä. Myös reissu Pariisin Disneylandiin. Se oli ihan paras. Sinne on tarkoitus matkata 15 kuukauden päästä uudelleen (se on nyt päätetty ja budjetti sekä säästösuunnitelma laskettu). Käynti Lontoossa kastelemassa pikkuhousut Henry Ian Cusickin katseen lumoamana. Systemaattinen kilojen karistus (-15), jotta kehtaa näyttäytyä ihmisten ilmoilla myös kesäisin. Muutama todella erinomainen blogitapaaminen täällä ja Tampereella. BB:tä viimeiset kaksi kuukautta, eli pelaamisen lisäksi ei elämää. Luopuminen autosta. Räntäsateessa bussipysäkillä seisominen vituttaa, mutta rahaa Disneylandiin säästyy.
Eilen:
Tein kanaa ja
Maurelitan suklaakakkua. Pelasin liikaa, katsoin BB:tä, viihdytin kahvi- ja ruokavieraana ollutta äitiä. Päätettiin ryhtyä katsomaan Siskoni on noita -sarjaa alusta, vaikka rästissä olisi paljon muutakin ja Stargate Atlantiksen uusi kausi on alkanut. Pelasin itseni myös Guitar Hero Rocks the 80'sissä vihdoin expert levelille. 80's on vaikeampi kuin alkuperäinen Guitar Hero. The usual.
Tänään:
Naureskelin yöllä näkemääni unta siitä, kuinka metsästin Jason Momoan näköisen rastapään kanssa Master Chiefin näköisiä pahiksia, jotka oli ihan nynnyjä ja rupesi itkemään kun ne sai kiinni. Mietin terveellisiä valmistustapoja HK:n blöölle (no en tasan mieti). Aion pelata liikaa. Puzzle Questiä. Ostan miehelle kauan kaivatun ratalisäosan Forzaan. Yritän muistaa mihin laitoin Rushin konserttiliput. Pyydän blogissa jo etukäteen anteeksi sitä, että maanantain BB-rapo tulee vasta tiistaiaamuna.
Huomenna:
Menen töihin. Olen tekevinäni töitä, kunnes pääsen livahtamaan kotiin valmistautumaan Rushin konserttiin. Ja etsimään ne liput, joita en tänään kuitenkaan muista etsiä. Menen Miehen ja Langon kanssa Rushin konserttiin olettaen että löydän ne liput. Majoitan Langon olohuoneen sohvalle ja jätän Guitar Hero -skeban houkuttelevasti näkösälle.
Ensi vuonna:
Toivon mukaan olen töissä. Pelaan liikaa. Katson liikaa BB:tä. Pelaan liikaa. Valmistaudun Disneylandiin. Pelaan liikaa. Katson BB:tä. Pelaan. Liikaa.