Marinadi suhtautuu suopeasti asioitaan puhelimessa kailotteleviin ihmisiin. Kiva, että edes joku. :-)
Ymmärrän että meneillään olevaan
kampanjaan on ehkä ihan aihettakin, mutta kun joillain ihmisillä kännykkäallergia menee jo ihan överiksikin. Ja tällaiset kampanjat oikein vahvistavat sitä överiksi menoa.
Muutama päivä sitten soitin matkalla töistä kotiin äidilleni sopiakseni, että nyt vihdoin on 20 minuuttia siihen, että olen kotona, eli nyt passaa valmistautua kahville tuloon. Puhelu kesti noin 30 sekuntia, ja koko sen ajan metrossa vastapäätä istunut vanhempi naishenkilö katsoi minua murhaavan näköisesti. Siis otti asiakseen oikein laskea luvussa olleen ilmaisjakelulehtensä syliinsä puhelun ajaksi tuijottaakseen minua pahasti. Kun puhelu loppui, tantan lehti nousi takaisin lukukorkeudelle. Teki mieli todeta jotain myrkyllistä, kuten esimerkiksi pyytää anteeksi että häiritsin hänen metrovaununsa rauhaa, mutta maltoin mieleni. Mieli kovasti teki, varsinkin kun ottaa huomioon, että pari penkkiriviä taaempana teinilauma mekasti keskenään niin kuin teinilaumat nyt yleensä mekastavat.
Tänään töihin tullessani laitoin tekstarin (huom, en edes soittanut!) kollegalle, että myöhästyn viitisen minuuttia sovitusta. Sain vastauksen - niinikään tekstiviestinä. Tekstiviestiääneni on varsin diskreetti, mutta sekin riitti saamaan edessäni jutustelleen keski-ikäisen pariskunnan päivittelemään keskenään eikö nuorisoa saa nykyään millään irti kännyköistään, ja eikö näistä kampanjoistakaan ole mitään apua mölysaasteen estämiseksi. Olen 35, heitä korkeintaan 20 vuotta nuorempi. Katsoin silti piikin kohdistuneen nimenomaan minuun.
On hyvä asia, että ihmisiä valistetaan ja yritetään saada huomioimaan ympäristöään. Toisaalta on huono asia, että kaiken maailman maalta muuttaneet kieltäytyvät uppiniskaisesti ymmärtämästä asuvansa kaupungissa, eli paikassa jossa on paljon tekniikkaa, paljon ihmisiä ja pakostakin tietty määrä meteliä. Varsinkin on huono, jos nämä maalta muuttaneet käyttävät valistuskampanjoita aseenaan vittuillakseen jo ihan periaatteesta ilmiöille, joista eivät pidä.
Eikö yhtä lailla ole tarpeetonta melusaastetta, että kaiken maailman keski-ikäiset ukot ja akat kälättävät kovaäänisesti kaikki elämänsä asiat julkisissa kulkuvälineissä naamakkain? Aamumetro olisi ihan ilman puhelimiakin oikein hyvä tietolähde milloin minkäkin itähelsinkiläisen asuintalon kuulumisista, ellen olisi jo ajat sitten ottanut tavaksi kulkea luurit korvilla töihin.
Kuulokepointti on hyvä. Siksi on onneksi keksitty puhelimet, joissa on soitin samassa. Itse käytän sellaista. Silloin ei luonnollisestikaan puhelimen äänet halutessa kuulu kuin itselle kuulokkeista, mikä on erittäin jees. Ympäristöä tuleekin terrorisoitua diskreeteillä tekstiviestiäänillä lähinnä kun tulee tekstailtua niin, ettei ole vielä kaivanut kuulokkeita esiin, vaan venttailee kännykkä kourassa että tuleeko lähetettyyn viestiin vastausta.
Jos ei takintaskustakaan tärinää huomaa niin hyvä on sitten. Mutta monesti näkee sellaista, että känny kädessä odotellaan vastausta viestiin eikä siinä kyllä ääniä tarvi pitää päällä, varsinkaan isolla niinkuin kovin monella.
Mutta jossain menee raja myös turhassa kieltoterrorismissakin. Kirjoitukseni kaltaiset - toki yksittäiset - tapaukset ovat toiseen suuntaan aivan asiattomia. Toisaalta se on aivan odotettavaa, koska esimerkiksi jokainen kerrostaloasukas varmaan on elämänsä aikana kohdannut jonkin verran niitä ihmisiä, joiden ei ilmeisesti pitäisi asua kaupungissa ollenkaan.