Nuniin. Tässä siis kolmanneksi viimeinen rapo, tai ehkä neljänneksi. Katsotaan nyt mitä teen finaalipäivän kanssa. Saatan rapota sunnuntaina iltapäivällä ennen finaalia - ja myöhemmin lisärapota finaalista. Tai sitten en, katsotaan nyt onko mitään rapottavaa.
Veikkaan että ne ovat silloin sunnuntaiaamuna niin tulisilla hiilillä ettei siinä välttämättä ole kovin paljon rapoamista - eli jos jotain sanottavaa on, niin se on sitten illan finaalista. Nyt kun tätä porukkaa on näin vähän, niin eihän tuolla oikeastaan tapahdu mitään kovin kummoista, ellei lapsilla ole järjestettyä ohjelmaa. Eikä välttämättä edes silloinkaan.
Nomutta siis asiaan. Ne pääsivät - tietenkin - torstaina viikkotehtävän läpi kunnialla, ja olivat tietysti heti kaupasta ostamassa juhlajuomaa. Kuinka ollakaan, kaupassa kävi Riitta, joka ei onnistunut sinänsä mokailemaan mitään - paitsi paskat välitti siitä, että esimerkiksi Kadi ei juo siideriä kauhean mielellään - eikä varsinkaan päärynäsiideriä, kuten ei Saulikaan. Riitta puolestaan tunnetusti ei juo olutta. Toiko siis kaupasta olutta? Ei. Toi vain siideriä. Kettumainen ämmä se on, itsekäskin. Tollanen alituiseen kälättävä tulokas - millä ihmeen ansioilla se pääsi finaaliin? Saamarin sveitsi. Ja loppasuu. Kun se on saanut ton viinankittaamisvaiheen päälle, niin se kyllä sit vetääkin hätäseen lärvit.
Olisko tolla torstai kuitattu? Aijoo, Sauli jotenkin vältteli Nikoa välillä. Siinä on jotain... outoa. Niko peuhaa Saulin vanavedessä sen kun kerkeää, joten ehkä Saulia välillä vähän väsyttää. Tai sitten ollaan jo vakavasti Brokeback Mountain -osastolla. Täällä tonttulan suunnalla gaydar on toki värähdellyt jo viikkotolkulla - mutta ei näin pahasti kovinkaan monta kertaa.
Vai oiskohan Sauli niin fiksu, että sille on alkanut tulla epäilyksiä Nikon käytöksestä - eli että Saulia saatettaisiin yrittää käyttää peesittäjänä. Niko kieltämättä on pyrkinyt liimautumaan talon suosituimman miehen kylkeen. Ensin Timo, joka oli valtaosan mielestä hyvä tyyppi. Sitten Sauli kun Timo lähti. Olisiko Kaki pärjännyt niin pitkälle viime vuonna, ellei olisi roikkunut takiaisena Sarpassa kiinni? Toisaalta loppuvaiheessa se oli jo selkeä symbioosi - Sarilla oli aivan varmasti myös jonkin verran peesiapua Kakista.
Tänään niillä oli sitten omalla rahalla kittaamisen päälle Isoveikan järjestämät päätösjuhlat. Tosin ei kauheasti eroa normaalimenosta. Hitto, että osaavatkin olla flegmaattisia. Tolle porukalle voi oikein hyvin juottaa viinaa, koska mitä enemmän ne juo, sitä enemmän ne vain jumittaa. Aika laimeata, kun vertaa
Kalen viime vuoden
tempaukseen. Ja puolisammuneena maassa makaava Kaki anomassa Varpusta jouluaamuna on sekin eläväisempi esitys kuin toi noiden totaalinen pysähdys. Ei ole auktoriteettiongelmaisesta Kadista Kaleksi, ei.
Nää tän vuotiset on tällasia "ihan kiva"-tyyppejä, mutta ei näissä oikein mitään elämää suurempaa ole. Viime vuotisissa oli. Oikeasti. Kun ne bailasi, ne bailasi sit olan takaa. Ihan höpönhöpöä tää tuotannon mainostama "korkeamman vireystason kilpailijakaarti". Phah.
No, onhan tuolla juhlittu. Syöty, juotu, tanssittu - sellaista yhteistä kivakivaa on pidetty. Vuoron perään ovat toisiaan myös kehuneet ja ystävyyttä vannoneet..... ja enää puuttuu, että rippikoulupappi tulisi soittamaan niille kitaralla kumbayaata. Tai, no, soittihan Isoveikka Stairway to Heavenin. On se melkein sama asia. Isoveikan ois pitänyt kyllä Sainion mörköäänellä hyräillä mukana.
Jotain outoa illassa kyllä on. Sale kävi kesken juhlinnan päikkärihuoneessa, tuli sitten ulos verannalle tupakalle ja rupesi itkemään. Myöhemmin tossa aika äsken, kun bileet olivat ajat sitten jo ihan Isoveljen käskystä loppuneet, Niko puolestaan käväisi patiolla poraamassa.
Juttelivat tuossa poikain kesken Saulin ahdistuskohtauksesta, ja Sauli myönsi että sitä pelottaa paluu ulkomaailmaan. No, nyt Sauli ja Niko ovat siirtyneet kuorsavaien Riitan ja Kadin tasolta patjojensa kanssa lattialle vierekkäin nukkumaan. Puhuvat finaalista, ja Sauli miettii kuinkahan paljon ulkomaailmassa niiden naamat on näytillä.
Taitaa Saulia ulkomaailmassa eniten pelottaa nimenomaan mahdollinen - täältä suunnasta katsottuna satavarma - julkisuusrumba.
Asiasta viidenteen. Onko jotain mitä esimerkiksi pudonneet eivät ole jo yskäisseet lehdistölle, ja tekisi mieli tietää? Tai esimerkiksi vieläkö tekee mieli kysellä jotain viimevuotisilta kilpailijoilta? On varmaan sunnuntaina aika vapautuneesti mahdollisuus kysyä, joten nyt kannattaa esittää kysymystoiveita.