Enpä tiedä kumpi on hermostuneempi, asukkaat vai minä.
Väliaikatietojen mukaan Kadi ja Sauli ovat käytännössä tasoissa. Niko on selvästi jäänyt. Ja Riittaa ovat äänestäneet lähinnä aviomies ja lapset. Jos nekään.
Lapsukaiset herätettiin Queenin We Are the Championsiin. Eikä Isoveli edes laulanut mukana. Olen niin pettynyt.
Riitta ei ole kännispäissään itseään telomaan, joten sen piti set tehdä se edes selvin päin. Kalautti kaalinsa vessassa, ja nyt on kuhmu. No, se on sille ihan oikein eilisestä lausahduksestaan, jossa totesi ettei ole haukkunut ketään talossa ollessaan. Jarkon suojelusenkelit kostivat heti vessan kaapin muodossa.
Jengille oli tuotu seinälle kaikkien kilpailijoiden kuvat, jota ihmettelivät. Kieltämättä monet kilpailijat näyttää noissa promoissa todella oudoilta. Harva ainakaan on edukseen.
Tuolla nyt pakkailevat ja tappavat aikaa.
Minä menen ihmettelemään millä peitän massiivisen leukafinnin, BB-valvomisesta syntyneet keilapallon kokoiset silmäpussit - ja mitä laitan päälleni. Toivon mukaan kamera toimii, jännittää. Palailen asiaan täällä mahdollisesti jo yöllä tai viimeistään huomenna. Sitä ennen katsokaa vaikka, jos
tuonne tulisi jotain kiinnostavaa illan aikana.
*haliiii*