Videokameran kanssa sekoilu meni vähän miten meni, mutta ainakin Pundelle näytti löytyneen edes jotain :-) Tätä blogia varten omien kuvien otto kuitenkin vähän kärsi. Harmin paikka. Kuvaajakollega lupasi onneksi huomiseksi omiin kokoelmiini kuvan itsestäni Jarkon turvallisessa syleilyssä.
Kotitonttu raportoi ruudun äärestä, että olipa varsin puiseva finaali. Itse en varmaan saa tietää, ellei finaali ilmesty maikkarin nettiin, koska kotona ei tallennustoimenpiteitä tajuttu harjoittaa.
Studion suunnasta todettava, että kyllä, vähän puisevan oloista oli kyllä juu. Muistelisin viime vuodesta jotenkin parempia fiiliksiä, ja studioonkin oli silloin vedetty tupa täyteen jengiä. Nyt mentiin kolmella tutuksi tulleella istumakatsomolla ja yhdellä lisäkatsomolla - ei muuta.
Ja voi herran jestas. EI VOITTAJAA TUOLLA TAVALLA HÄÄDETÄ TALOSTA! Ylipäätänsä tuo tuollainen tilanteen ilmoittaminen porukalle ilman, että yksi kerrallaan tullaan ulos oman sijoituksensa kuultuaan, oli jotenkin köyhää. Toisaalta olihan se ehkä Saulille ihan hyvä, että oli joku halaaja, kun tulos ilmoitettiin ja poika väänsi itkua pitkän tovin. Oli Sauli siellä studionkin puolella aika sekaisin. Ei siltä kauhean koherentteja vastauksia tuntunut oikein kukaan saavan.
Jarkko oli syötävän herkullinen - sain halit pyytämättä. Maxinekin oli syötävän herkullinen. Tiina mahansa kanssa yllättävän soma. Vappu oli pukeutunut näemmä kaalimadoksi, mutta oli myös silti ihan herkullinen.
En haluaisi leikkiä muotipoliisia, mutta Mariiialla olisi pitänyt olla vähän pitempi hame.
Huomiolle pantavaa on, että edellisten kausien kisaajia ei paikalla näkynyt. Olisi voinut olettaa, että edes Sari ja Perttu, tai Sari nyt ainakin, olisi ollut mukana kruunaamassa uutta voittajaa, mutta ei. Myöhemmin Sarppa ilmaantui kyllä Apolloon jatkoille, mutta siinä vaiheessa olin jo tyhjentyneen akun ja toimimattoman vara-akun tuskastuttamana matkalla bussille ja kotiin. Eli jos paikalle on vielä ilmaantunut muita entisiä kilpailijoita, en tiedä.
Mitä tässä nyt oikein sanoisi. Viimeiset pari viikkoa olen ollut aika kuitti ja toivonut että loppuisipa pian. Nyt kun se on loppu, niin on tässä kyllä haikeat fiilikset kuitenkin. Talossa oli muutama asukas, joista voin kertoo että pidin kuitenkin aika paljon. Piia, Jarkko, Maxine, Niko, Sauli... Suvi.
Ja olihan tuolla persoonia, vaikkei niitä ehkä kauheasti jaksanutkaan. Onhan Hekan erinomaisuus ihan ässäkamaa tiettyyn pisteeseen asti, Akin heikoista hangista tuli lentävä lause. Ja voin kertoo. Täytyy sanoo. Ehkä suurin miinus oli lepsu tuotanto, joka ei ihan ottanut irti sitä, mitä asukkaista oli irti otettavissa. Viime vuonna mielestäni onnistuttiin paljon paremmin. Ei se onnistuminen ole ihan täysin erinomaisista asukkaista kiinni, vaikka viimevuotiset tietyssä mielessä jotenkin "paremmilta" tai "läheisemmiltä" tuntuivatkin. Ja kyllä, kyllä näitä tämänvuotisiakin jää ikävä.
Ensi vuonna siis tulossa uusi kausi. Ovatko Vappu tai Jokeri-Kataja mukana, sitä ei tiedetä. Rapoanko ensi vuonna? Sitäkään ei tiedä. Tosin, vaikka väsyttää enemmän kuin viime vuonna, niin en minä ajatusta suoralta kädeltä tietenkään tyrmää. Todella moni uusi lukija löysi raponi tänä vuonna, kävijämäärät suunnilleen triplaantuivat vuoden takaiseen, ja toivon että tästä oli jälleen kerran vähintäänkin hupia. Tässä kun saa taas 9 kuukautta huilata, niin kyllä se energia sieltä jälleen ensi vuodeksi varmaan löytyy.
Päätän raporttini tältä vuodelta siis ainakin tähän. Näihin hetkiin, näihin tunnelmiin, hyvät naiset ja herrat: Pumppulaulu, olkaa hyvä.
Edit maanantaina klo 11.20: Finaalia seurasi kuulemma sitten 638 000 katsojaa, eli oli samalla viikon toiseksi katsotuin viihdeohjelma Maajussien jälkeen (800 tuhatta ja risat). Noin muuten kauden aikana päälähetyksillä oli keskimäärin 316 000 katsojaa, Big Brother Extralla keskimäärin 111 000 katsojaa ja sunnuntain talk show -lähetyksillä keskimäärin 415 000 katsojaa. Sanottiin die hard -fanien keskuudessa mitä tahansa, niin onhan tuo kansaan uponnut kuin kuuma veitsi voihin. Noilla katsojaluvuilla tehtäisiin hyvää tulosta jo emäkanavalla Maikkarillakin.
Lisäedit: Hieroakseni tätä asiaa muun muassa erään rakkaan kollegan naamaan, tässä teillekin näytille eilisillan tärkein ja rakkahin aarteeni. On se vain niin suloinen, on se (siis Jarkko, ei toi kulahtaneen näköinen luuska tossa vasemmalla.) Lämpimät kiitokset meidät ikuistaneelle Heidille!
Kausi ei ollut yhtä hauska kuin lopun pumppulaulu antaa olettaa. Finaali varsinkaan.
Mitään muuta en sanokaan, paitsi että seuraavasta kirjoituksestani nimeltämainitsemattomalle fanisivustolle tulee vähintää yhtä pitkä ja varmasti yhtä huono ku einarin kirjasta.
Kiitokset kriisille, löysin blogin tällä kaudella jossain vaiheessa, ja voin kuule faktana kertoo että postaukset tiivisti ja ennenkaikkea kiteytti lähes täydellisesti esim. nimeltämainitsemattoman fanifoorumin 24/7 jutut lyhyiksi poksauksiksi.
Ens vuonna uusiks. Fakta.
Mirka kirjoitti 03.12.2007 - 08:32
Minä oon myös uusi lukija ja oon pääasin seurannut bb:tän tän blogin välityksellä, aina välillä katsonut jakson sieltä täältä. Toivottavasti bloggaat ensi vuonnakin mikäli uusi BB tulee..
Lindo kirjoitti 03.12.2007 - 09:51
Tämä blogi oli varsin mainio (ja riittävä) kanava seurata BB:tä. Etenkin kun en Maxinen pudotuksen jälkeen jaksanut enää katsoa päälähetyksiä. Mutta hyvin kestin kärryillä tapahtumista loppuun asti, kiitos blogisi :)
Kiitos raporteistasi. Löysin sinut kauden puolivälissä ja viimeiset viikot olen seurannut lähes tulkoon vain blogisi kautta bbta, kun ei ole illan lähetykset jaksaneet tarpeeksi kiinnostaa. Olet mahtava!
Tämä eilen päättynyt kausi ei mielestäni täysin flopannut, mutta ei sen vuoksi kannata Subilla juhliakaan järjestää. Vapusta ei ole chat-juontajaa suurempaan rooliin, sillä koko kauden aijan hän mokaili jokaisessa tuloslähetyksessä ja jäätyi tässä viimeisessäkin paikoitellen aika tylyn näköisesti. Uutta juontajaa kehiin ensi kaudeksi. Vaikka Marikaan ei mikään ehdoton suosikkini ollut, oli hän kuitenkin miljoona kertaa Vappua ammattitaitoisempi. Vähintäänkin tästä aiheesta lähtee multakin tänään palaute Subille. Uskon marisevani myös typerästi suunnitellusta finaalijärjestelystä, sillä onhan se nyt selvä, ettei neljää ihmistä saada ulos talosta 1½ tunnissa niin, että kaikille jäisi asiasta hyvä mieli. Finaalinelikko sai aivan liian vähän huomiota osakseen verrattuna aiemmin häädettyihin, jotka saivat kunnon haastattelutuokion videokoosteineen. Todella heikosti hoidettu finaali, sillä asioiden tärkeysjärjestys näytti olevan pahasti hukassa.
Ruusuja:
Kriisille tästä blogista tahdon ojentaa ison kimpun kuvitteellisia ruusuja. ---<--<3 Tämä blogi oli itselleni laadukas uutuus, johon vahingossa törmäsin. Tulee varmasti höntti olo ilman päivittäistä BB-lukukokemusta. Osasin samaistua mielipiteisiisi oikeastaan aina, joten senkin vuoksi oli mukava huomata, että joku muu ajatteli samoin - ja osasi kirjoittaa siitä paremmin kuin olisin itse osannut. Sitä paitsi en hommannut 24/7:aa, joten tätä kautta kuuli paljon enemmän kuin olisi pelkkiä päivälähetyksiä katsonut. Toivottavasti jatkat tätä teemablogiasi myös ensi vuonna! Lukijoita varmasti riittää. :)
Toivottavasti jatkat ensi vuonnakin, ettei mun edelleenkään tarvitse katsoa itse sarjaa. Viralliset BB-uutiset taas ovat niin kökköjä, ettei niitä kykene lukemaan edes aseella uhaten...
Sinun raporttisi sen sijaan ovat vallan mainioita, kiitos niistä!
Kipa kirjoitti 03.12.2007 - 14:11
Kiitos raportoinnista! Subbarin omat sivustot ovat BB-uutisten lukemista silmälläpitäen aivan toivottomat, saati sitten keskustelusivut...
Mileletön urakka, vaan toivottavasti jaksat myös ensi vuonna!
*niiaa*
Nina kirjoitti 03.12.2007 - 14:23
Kiitokset myös täältä kauden rapoista! Jään odottamaan ensi vuotta toivoen lukevani myös silloin täältä raportteja ;-)
Riina kirjoitti 03.12.2007 - 14:52
Kiitokset rapoista myös täältä. Tämä blogi on mielestäni parasta BB:tä. Meillä oli kyllä 24/7 ja katsoimme välillä iltalähetyksiäkin (tai ainakin mies katsoi), mutta parhaan käsityksen tapahtumista sai aina täältä tänäkin vuonna. Toivottavasti jatkat myös ensi vuonna! Pyyntö ensi vuodelle: jos viitsit, lisäisitkö BB-tägin lisäksi myös BB2008-tägin, jotta voi etsiä pelkästään yhden kauden rapot.
Kiitokset rapoista koko perheen puolesta! Sain jatkuvasti hämmentää hra puolisoa tietämällä BB-asioista kaikenmoista, vaikka en katsonut sarjaa paria vilkaisua lukuunottamatta :-D Näitä vaan oli kiva lukea!
A kirjoitti 03.12.2007 - 15:10
Omasta mielestäni tämän vuoden big brotherin ongelmana olivat liian erikoiset asukkaat. Talossa oli huutava pula keskiverto ihmisistä. Liki kaikki olivat jotenkin erikoisia.
Aikaisemmilla kausilla joku Perttu ja Kari ovat erottuneet joukosta kun ovat erikoisia. Tällä kaudella oli huutava pula normaaleista keskiverto ihmisistä.
Toki erikoisia ja erottuvia ihmisiä saa ja pitää olla. Mutta kun samaan taloon tungetaan Kadi, Aki, Einari, Henri, Sauli, Farbod, Martina, Riitta niin eihän tuossa joukossa joku Kari enää tuntuisi yhtään oudolta.
Mä pidin kovasti Vapusta juontajana. Aiemmin en ole koko ihmisestä välittänyt, mutta nyt on päässyt suosikkeihin. Sopivan höhlä. ;)
Ehdoton miinus oli tosiaan tapa jolla finalistit talosta häädettiin. Ei näin, ei.
Kriisi kirjoitti 04.12.2007 - 13:22
Kiitoksia kovasti kaikille kiitoksista. Kyllähän täm varmastikin ensi vuonna pitää toistaa. Tästä alkaa jo tulla perinne, jota on vaikea katkaista ilman että itsestäkin tuntuisi haljulta. Seuraavalla kerralle täytyy tosin tehdä jo jokin etukäteissunnitelma, että tulee vähän nukuttuakin välillä eikä polttoaine lopu ihmisestä kesken.
Riinalle vastaan, että kyllä tarkoituksena olisi jollaine hiljaisella hetkellä ottaa jo tagata uusiksi koko Big Brother -osuus niin että löytyy helposti kategoria-hausta. Ajattelin itsekin asiaa tuossa lokakuun tienoilla, mutta en siinä harjoituksen vaiheessa jaksanut tehdä asialle vielä mitään.
Vapun suosijoille ja dissaajille haluan sanoa, että Vapun ulosanti kärsi aivan liikaa kaikesta tuotannon pakottamasta "vakiojaarituksesta". Saa olla todella huippujuontaja, joka ei ala hajoilla viiden minuutin välein toistettaviin pakkospiikkeihin (kuten että vielä on äänestysaikaa). Itse henkilökohtaisesti pidän kovasti Vapun "luonnonlapsimaisesta" tyylistä. Mari Kakko oli viime vuonna sinänsä ihan edustava, mutta jotenkin liian hillitty ja jopa hieman kalsea. Vappu osasi tänä vuonna lisäksi olla asukkaita kohtaan jämäkämpi ja sanavalmiimpi kuin Kakko.
Ja mielestäni suorassa lähetyksessä saa mokailla. BB:n tyyppisessä pakkofraasien latelukavalkadissa se on melkeinpä toivottavaa, että tulee edes vähän eloa siihen iänikuiseen äänestystuloksetnäyttävättältälle ja vielävoitteäänestäälle.
Kiitokset minunkin osalta sinulle Kriisi! Vaikka seurasin BB-päälähetykset niin täältä sain kuitenkin lukea mehevimmät jutut ja parhaimmat arviot. Ensi vuoteen!*kumartaa*
Halloo kirjoitti 05.12.2007 - 09:49
Tätä blogia on kyllä todella mielenkiintoista lukea. Sinulla on vain aivan päinvastaiset mielipiteet kaikista ihmisistä, mutta saapahan toisenlaista perspektiiviä ohjelmaan :) Hiukan ehkä ymmärrän siis Piiankin faneja... ;) (mutta vain hyvin vähän.)
Minusta Vappu hanskasi talkshown juonnot huomattavasti paremmin, kuin Mari (joka ei ole kykeneväinen muuhun kuin suoraan lapusta lukuun). Vappu osaa reagoida itse henkilöön ja hänellä on pokkaa kysyä vaikeampiakin kysymyksiä. Minusta Marista huomasi, että hän fanitti liikaa asukkaita. Vapusta tulee hieman vanha kunnon Davina mieleen, brittiBB:sta.
Jokatapauksessa, hauskaa on ollut juttujasi lukea!
Halloo kirjoitti 05.12.2007 - 09:53
Pakko vielä mainita, että finaali oli kyllä p***eestä. Henkilöhaastattelut jäivät puuttumaan kokonaan!!!
Kriisi kirjoitti 06.12.2007 - 00:41
No se on mukavaa, että olen viihdyttänyt myös ihmisiä, jotka eivät ole samaa mieltä kanssani. Ja pidänkin siitä, että täällä oltiin eri mieltä asioista.
Juu, Vappu on kyllä Suomen Davina. Mutta tuotanto vaihtoon (paitsi Sainio).
Mitään muuta en sanokaan, paitsi että seuraavasta kirjoituksestani nimeltämainitsemattomalle fanisivustolle tulee vähintää yhtä pitkä ja varmasti yhtä huono ku einarin kirjasta.
Kiitokset kriisille, löysin blogin tällä kaudella jossain vaiheessa, ja voin kuule faktana kertoo että postaukset tiivisti ja ennenkaikkea kiteytti lähes täydellisesti esim. nimeltämainitsemattoman fanifoorumin 24/7 jutut lyhyiksi poksauksiksi.
Ens vuonna uusiks. Fakta.
Hyvää Jolua koko per*eelle!