Tulin tuossa juuri pitkän päivän jälkeen kotiin. Netti-24/7:n pyöritykselle dedikoitu kone on kiinni. Apinat (kotikieltä, anteeksi) eivät ilakoi enää BB-talossa - eikä tietokone hurise. Hiljaista on, vaikka kotitonttu pelaa Red Alertia. Minun pitäisi kai kyetä antamaan itselleni kriisiapua (ehe ehe), mutta eipä oikein onnistu.

Aamulla tapasin neljä kovin väsynyttä tapausta. Polteltiin tupakkia ja turistiin. Työnteon ja fanituksen raja oli kovin häilyvä, alkoi jo vähän hävettää. Terosta varsinkin taisin jo pumpata informaatiota enemmän omaksi ilokseni kuin työn puolesta. On se ihan täysjärkinen, fiksu mies, ja sillä on erinomainen huumorintaju. Kuten olin koko ajan uumoillutkin. Hihittelyä taisi lisätä vielä se, että mies oli valvonut koko yön.

Johan vaikutti jotenkin hieman nujerretulta, vaikka olikin luopunut leikistä jo yli viikko sitten ja päättänyt vain huvitella lopun aikaa. Jarmosta pidin edelleenkin kuin hullu puurosta (loisto tyyppi, itseironinen, hauska). Ja Anniina toki on hyvin, hyvin aseistariisuva. Teki vaikeaa kaikki lapset jututettuani lähteä työpaikan suuntaan. Mieli haki tekosyytä jäädä vielä pariksi minuutiksi hengaamaan (ja vielä, ja vielä). Koska kun siitä sitten lähtisi, niin se olisi sitten loppu. Onneksi satoi kaatamalla. Muustakin kuin ilmeisestä syystä.

Kun joka maanantai - plus poikkeustilanteet - on käynyt tuolla niiden hotellitukikohdassa ja jutellut niin mukavia kuin ikäviäkin, tämän päivän lisäksi myös ensi maanantai tulee tuntumaan oudolta. Sama tunne oli myös asukkaiden "esiliinoilla". Harkitsimme pitäisikö jatkaa maanantaitapaamisia, vaikka asukkaita ei olisikaan. Voisimme istua väsyneen hiljaisen oloisina aamiaishuoneessa ja keksiä vuoron perään "miltä nyt tuntuu ja miten tästä eteenpäin". He ovat olleet aivan yhtä olennainen osa minulle tätä kautta kuin nuo BB-asukkaatkin, tuntuu hassulta ettei nähdä taas pian.

Aikaisempina vuosina en ole asukkaita tavannut kickoffia ja finaalia lukuunottamatta, ja tämä vuosi on siksi ollut hyvin, hyvin erilainen. Varsinkin juteltuani Aden ja Nikon kanssa häädön ja poiston jälkeen mietin ihan vakavasti voinko tehdä näitä rapoja niin kärkkäällä otteella (tai lainkaan), koska viimeistään näiden kahden tapauksessa oli pakko miettiä miten raskas paikka talo on - ja miten raskasta voi olla kohdata meidän "leipää ja sirkushuveja"-kansan mielipiteet, jotka eivät ole aina kovin kauniita. Eikä tätä BB-rapoiluakaan voi parhaalla tahdollakaan kutsua kovin poliittisesti korrektiksi ilmaisuksi.

Toisaalta minulle myös kerrottiin, että kyllä lapsukaiset loppujen lopuksi tietävät millaiseen giljotiiniin ovat päänsä tunkeneet, vaikka leikkurin terävyys heidät aina yllättääkin. Joten rapot jatkuivat - ja jatkuvat. Enkä varmaan jatkossakaan tule olemaan vähemmän pahasuinen. Sillä se auttaa siinä ristiriidassa, että fanituksen (koska minähän rakastan kaikkia asukkaita, pohjimmiltani ainakin) lisäksi pitäisi olla objektiivinenkin.

Kuinkakohan pahoja vieroitusoireita tuotannolla joka vuosi on? Eilen illalla Räisänen, Mörköääni ja Kasmasiini hymyilivät vielä kuin ylpeät tuoreet isät. Kyllä sen ilon suo. Kasmasiinillekin :-)

Mitä tähän nyt sanoisi. Ei Anniina millään lailla huono voittaja ole, mutta tämä lienee se ensimmäinen kerta, kun en ole tyytyväinen lopputulokseen. Tosin tuskinpa se on kenellekään ollut epäselvää, että olisin suonut voiton Terolle. Toivottavasti Tero saa edes tytön - tai tajuaa ottaa.


Finaalilähetys tuolta studion puolelta katsottuna oli sitä tuttua kauraa, vaikka tuntuu että puitteet jotenkin pienenevät vuosi vuodelta - vähemmän ja vähemmän yleisöä finaalia seuraamassa. Ei etteikö varmaan tunkua olisi, vaan lienee pikemminkin jokin käytännön tekninen päätös. Mutta ehkä pikkaisen kuitenkin latistaa sitä fiilistä. Esimerkiksi tokan kauden finaalissa oli jotenkin aika mahtava tunnelma, kun oli tupa oli totaalisen nuijalla lyöty.


Ei sen puoleen, tuolla on toki tommoisessa pikkuporukassa helpompi palloilla ympäriinsä. Tosin, kyllähän siellä nimmarin metsästäjiäkin oli juuri sen verran, että oli Adella ja Masallakin jo kiire vetää hermosauhut ennen lähetyksen alkua kun poseerauspyyntöjä sateli. Herrasmiehet tarjosivat myös tädille tupakkia, mikä tuli ihan tarpeeseen. :-)


Itse finaaliohjelma, en tiedä miltä se ruudussa näytti, oli siltä osin kiitettävä, että viime vuoden tapaa ilmoittaa voittajat ei onneksi enää toistettu, vaan porukka tuli yksitellen ulos niin kuin pitikin. On myöskin oikein, että voittaja haetaan - riittävän arvokkaan noutajan hakemana - talosta, eikä melkeinpä hätistetä ja häädetä kuten vuosi sitten. Aniinan nouto oli nyt ihan just niin kuin pitääkin, ja varsinkin kun kyseessä oli juuri Anniina, Vappu oli paras mahdollinen noutaja, on se kuitenkin sellainen Isosisko.


Jatkot keskustassa Cafe Operassa (ent. Kungliga Klubben) oli mitoitettu paremmin kuin viime vuonna, eli oli varsin sankka ihmismassa. Viime vuonna tilana isossa ja avarassa Apollossa oli huomattavan väljää. Koska finaalilähetys on niin pienelle yleisölle, oli odotettavissakin että paikalla studiossa ei ole aikaisempien vuosien asukkaita, mutta heitä saapui kyllä kiitettävästi sitten jatkoille. Oli ilo nähdä, että ei pelkästään viime vuoden porukkaa, vaan myös esimerkiksi iloinen kolmikko Hanne, Jenni ja Piritta, ja näin myös Miran, jolle on nykyään varsin tyylikäs, erittäin lyhyt kampaus.


Viimevuotisista olivat toki paikalla Sauli ja Niko ulkoiluttaen vanavedessään muun muassa Cristal Snowta - josta päätin heti olla pitämättä, koska dissasi kovaäänisesti Teroa. Tyhmä poika, yh!

Perinteisessä kilpailijoidentuuletusesityksessä nähtiin sitten se pitkä suudelma Teron ja Tuulin kesken. Toivottavasti ei ollut pelkän esiintymisen ja yllytyksen takia. En oikein ymmärrä mitä elämässäni on vialla, koska niin kovasti toivon noiden kahden sopivan yhteen. Ilmeisesti olen keski-ikäistymässä ennen aikojani.



Juotuani yhden oluen ja kaksi kahvia ja suunniteltuani muutaman tovin tupakkavallankumouksellisten omaa kapakkaa kanavaääni- ja voiceover-Jessen kanssa lähdin sitten kotiin, vaikka olisi ollut halua vielä jäädäkin. Aamuvarhaisella finaalinelikon kimppuun, jotka ovat nukkuneet varmaan vielä vähemmän kuin minä. Ja sitten se on ohi. Tyhjä olo iskee varmaan sen jälkeen aika kovaa.

 

Ja tähän loppuun vielä vähän pornoa:

Alan hiljalleen valmistella lähtöä Espooseen. Muistin laittaa kaikki kameran akutkin latinkiin. Mitähän helvettiä sitä laittaisi päälleen.

Kymmenen minuuttia sitten äänestystilanne on ollut seuraava:

Tero +20,31%

Anniina +20,08%

Johan +4,83%

Jarmo +0,44%

Toivoisin että tuo pysyisi loppuun saakka ja Tero kasvattaisikin tuota eroa, niin ei tulisi turhautuneella fiiliksellä Epsoosta kotiin.

Sain lotosta 4+1, paras osuma vuosiin. Pidettäköön sitä positiivisena enteenä.

Lapsukaiset olivat ostaneen olutta omilla rahoillaan, joita olisi ollut perjantai-illan kunniaksi vielä reippaasti jäljellä. Mikäs sen iloisempaa, kun olisi pitänyt olla lopetusbileet?

Noh, isoveli vei oluet pois! Antoi toki punkkua tilalle, mutta kun punkun yhdistää lisähuoneelliseen kauden asukkaiden muotokuvia, hirveää määrää kauden touhuihin liittyvää rekvisiittaa ja televisiossa pyörivään luuppiin anti-puukko-videota, niin tunnelma on kuin ranskalaisessa taiteilijakahvilassa valomerkin aikaan.

Ei kai tässä mitään Kalen kilareita kaivattu, mutta vaikka toki itsekin tässä jättää pitkiä jäähyväisiä, olisi ollut ihan mukava katsoa vähän railakkaampaa menoa kuin tippa linssissä hiljaksiin käyskenteleviä asukkaita. Isoveikkakin taisi jossain vaiheessa tajuta mokansa, ja ämyreistä soi vähän railakkaampaakin mättöä, mutta ilakointi kuoli aina samassa rytmissä lopputahtien kanssa.

Kaipa se veikkakin siihen sitten jo alistui, ja vetäisi illalla varmat kyynelkanavan avaajat Johanille. Ne oli jo muutenkin ihan "siinä tilassa" ja pohtineet elämää talon jälkeen ja tunnelma oli to-del-la juminen ja apea.

Valvoivat kuitenkin johonkin neljään-viiteen aamulla ja kumosivat sitä itkujuomaansa.

Lauantaipäivä on mennyt aika pitkälle puoliapeissa tunnelmissa sekin, sen lisäksi että niillä on ollut vielä krapulakin siihen päälle. Jarmo on käynyt yrjöilemässä sinne sun tänne. Tosin Jarmo yrjöilee ilman krapulaakin.

Jossain vaiheessa Isoveli ilmeisesti kokikin tarvetta painaa paniikkinappulaa ja uitti sakkia kylmävesialtaassa ja komensi paikalle aikaisemmilta vuosilta tutun leijonan - ilmeisesti Sackboyn sisällä ollut tyyppi oli jäänyt nurkkiin lojumaan ja jouti hommiin. Mitään sen suurempaa järjellistä syytä ja selitystä koko leijonan läsnäololle en oikein muuten keksi.

Illalla on tullut musiikkia tasaiseen tahtiin ja kyllähän se noihin vipinää saa. Katsoohan tuota vienosti hymyillen tuota niiden reuhaamista ja vipellystä. Ja kieltämättä repesin, kun Isoveikka soitti hyvänyönmusiikiksi jotain lastenlevyä.

Tuleehan tässä hiljalleen oikeasti haikea fiilis. Niinku oikeesti. Mietiskelin tossa vielä pari päivää sitten, että aikaisempiin vuosiin verrattuna tulee olemaan huomattavasti helpompi jättää tämä kausi taakseen. Mutta onhan noissa kaikissa ollut puolensa. Jopa Adessa ja Mantassa (hrrrrr).

Suosikin muodostaminen oli kuitenkin tänä vuonna erityisen vaikeaa. Monista ihmisistä ryhtyi pitämään vasta niiden poistuttua. Tosin aikamoisen täyskäännöksen omassa mielessäni ovat muutamat asukkaat tehneet, jotkut jopa monta kertaa. Teron "huumorin" takiahan en ensin alkuun pitänyt koko häiskää minään. Ja nyt en voisi missään nimessä hyväksyä ketään muuta voittajaksi.

Kaudesta harmittaa lukuisat poistot. Miltä olisi finaali näyttänyt, jos Harri ei olisi mennyt sairastumaan tai Marianna joutumaan poistetuksi (syystä mitä edelleenkään emme tiedä)? Meli ei olisi välttämättä lähellekään finaalia yltänyt, mutta Harri siellä olisi hyvinkin saattanut olla. Harrin ja Teron väliltä minun olisikin ollut aika vaikea tehdä valintaa.

Tästä tämän vuoden finaaliporukasta silti kuitenkaan kukaan ei välttämättä ole aivan turha - ei edes Jarmo, vaikka vähän vapaamatkustaja onkin. Jarmo sentään on tavis. Taviksia tällä kaudella oli turhan vähän. En ihan käsitä, että kun jo viime vuonna valitettiin siitä, että oli liian paljoin erikoisia, niin miksi tänä vuonna piti jatkaa samalla linjalla ja vielä enemmän pinnallisempaan suuntaankin vielä.

Toki Anskukin on tosi tavis, mutta niin korostetusti, että se on melkein erikoista. Lisäksi Ansku on Tuulin ohella kauden kaunein nainen vaikka haluaakin liian usein pitää sitä kammottavaa Frankensteinin morsian -kampausta.

Kauneudesta puheenollen, eritoten häiritsee se, että entistä enemmän BB on myös missikisa - BB-asukas ei saa missään nimessä olla kovin ruma/tavallisen näköinen. Siksi Jarmo on ollut erityisen tärkeä ja hyvä asukas: Jarmo on tavis ja "ruma" (tosin aika söpöllä tavalla, ja näyttää hauskalta naisena). Ennen Jarmoa "ruma" asukas on viimeksi nähty kaudella kaksi. Ja sekin toki oli mies niin kuin Jarmokin. Perusrumilla naisillahan ei BB:hen ilmeisesti ole mitään asiaa lainkaan, ellei ne ole 50-vuotiaita. Ja painoindeksinkin kanssa ollaan ilmeisesti aika tarkkoina.

Ennen finaalia on varmaan odotettavissa hermostunutta käyskentelyä, siivoamista ja lisää hermostunutta käyskentelyä. Ja minä mietin pitääkö mennä julkisilla finaaliin, kun käteiset on yhtä lailla finaalissa. Toivottavasti ei tule puurovettä taivaalta.

Odotettavissa perinteistä finaalin kuvasatoa ja sen sellaista illalla jahka pääsen sieltä Espoon korvesta jotenkin pois. Ja kai siellä after partyssakin pitää käydä. Maanantaina viimeisen nelikon kohtaaminen... ja sitten se on ohi. Nyyh, taas jälleen.

On tää perkeleellistä, että finaali tekee tuloaan ja mulla on töissä niin hoppu ja iltaisin niin totaalinen väsy etten saa pieraistua rapoa aikaiseksi niin millään. Nyt kirjoitan tätä metrossa matkalla töihin, kun sammuin taas eilen illalla henkisesti aivan täysin.

En ollut näin kuitti viime vuonna, tosin on nyt joku pöpökin tainnut vaivata melkein sairastumisen rajoilla jo jonkin aikaa. Yleiskunto ihan pohjilla. Ensi vuodeksi pitää ehkä jo valmiiksi harkita jotain joka-toinen-päivä-tyyppistä strategiaa. Olettaen että tulee ensi vuotta - tuotannon tai minun päässäni. Joka vuosi itsellä on ollut ihan hitonmoinen "reissuväsymys" tästä touhusta, mutta eipä sitä taida kestää kuin tammikuulle. No kattellaan.

No mitä tuolla nyt on sitten kahden päivän ajan tapahtunut? Suoritti ne sen viiikkotehtävän onnistuneesti. Siitä temppuradasta tuli kyllä jotenkin enemmän mieleen Kahjot ninjat tai Takeshi's castle kuin Little Big Planet.

Kaikki ne vetivät sitä rataa, mutta Johan taas atleettisena miehenä otti homman himaan, varmisti viikkotehtävän ja voitti itselleen pleikkarin. Johan on kyllä kiitettävästi pitänyt siitä huolen että sen ei tarvitse voittaa, kun pikkuhyvää tulee joka suunnasta joka tapauksessa.

Sinänsä surullista, että jos finaalijärjestys on Anniina, Tero, Johan, Jarmo, niin ainoa joka häviää on Tero. Anniina saa pääpotin, Johan on saanut tota pikkukivaa ja reissun - ja Jarmo on päässyt finaaliin, vaikka sen piti olla pelkkä sähköjänis. Mitä saa Tero? Ehkä tytön. Ehkä.

Viikkotehtävä toi tietenkin viimeiset rahat, joilla ne sitten osteli kaljatkin. Jo ne tiistainakin handlasi, ja niitäkin oluita oli keskiviikkona jäljellä, joten ne on saaneet aika hyvin tissutella joka ilta.

Pieni pämppääminen mukavasti saunassa ja altaassa on tosin johtanut siihen, että pojilla on siellä jatkuva pieni päteminen ja toisten hienovarainen tallaus päällä. Johan kuulosti itse asiassa torstai-iltana jo jonkin verran agitoituneelta kun jälleen kerran Teron kanssa keskustelivat siitä mitä musiikkia kukakin kuuntelee ja miksi jokin on hyvää tai huonoa.

On toki kiusallista kuulla että Tero kuuntelee Scooteria. Toisaalta Johanin Green Daylla tai Jarmon Slipknotilla ei ole varaa nokitella pätkääkään. Nokitteluksi silti meni, varsinkin kun Tero käytännössä kategorisesti dissasi amerikkalaista musiikkia.

Anniina periaatteessa pitää pintansa poikien kanssa, mutta Sarin kaltainen total ownage on kaukana, niin kovin kaukana. Nyt pikemminkin se yksinkertaisuuteen harsottu kiltteys ärsyttää. Koska onhan likka toki sellainen joka äidin toiveminiä, mutta kaikki särmä puuttuu. En jaksa huvittua siitä "mistä unet niinku OIKEESTI tulee" enkä paljon muustakaan.

Paljon enemmän arvostan ja koen kiehtovana sen, että vaikka noi pojat tuossa näykkivät toisiaan - ja asetelma on Johan ja Jarmo vastaan Tero - niin Tero jaksaa pitää linjansa. Sille sitkeydelle on pakko nostaa hattua.

Jos tätä nimittäin hetken aikaa ajattelee sinä kilpailuna mikä tämä kuitenkin on, niin ainoa joka joutuu todella kisaamaan ja puolustamaan linjaansa on Tero. Anniinaa ei  haasta kukaan eikä hän haasta ketään. Jarmoa kukaan ei pidä minään, sähköjänis kun on, ja mies on vapaa komppaamaan Johania. Johan kyllä toki pelaa, mutta ei suoranaisesti kisaa, koska ei puolusta sitä mitä on - vaan pikemminkin vaihtaa lähestymistapaa aina sen mukaan mistä tuulee.

Voitto siis minun kirjoissani kuuluu vain ja ainoastaan Terolle. Valitettavasti vain valtaosa äänestäjistä ottaa tämän enemmän missikisoina, ja Ansku valssaa voittoon jollain hävyttömällä plussapotilla, vaikka likan kokonaisäänimäärä hävinnee sekä Terolle että Johanille.

Terossa ja Johanissa periaatteessa henkilöityy aika hyvin tämän yhteiskunnan eräänlaiset kaksi vahvinta elämänfilosofista sopeutumistapaa - taipumattomuus ja kameleonttimaisuus. Tero edustaa sitä idealistista suuntausta että tosiaan ollaan - melkein uppiniskaisesti - sitä mitä ollaan. Johan taas on realistisempi tilanteen ja ihmisen mukaan mukautuja, mikä elämäntapna herättää toisinaan raadollisuudessaan pahennustakin, koska meihin kaikkiin on kuitenkin jossain määrin iskostettu se ideaali oman identiteetin raivokkaasta varjelusta, jonka pitäisi heijastua myös käytöksessä.

Todellisuudessa idealistit harvemmin pärjäävät, kun raadolliset kameleontit pyyhkivät pöydän. Idealismi onnistuu vielä suhteellisen helposti jos on kiltisti kuten vaikkapa Anniina, mutta jos idealismin kaverina on vähänkin omapäisempi persoona kuten Tero, niin elämä muuttuu välillä kovin kovin hankalaksi.

Huvittavinta on se, että vaikka me periaatteessa ihannoimme idealismia ja individualismia, harva meistä on kumpaakaan - ja ne ovat meille kuin punainen vaate, kun ne kävelevät vastaan. Sen sijaan vieroksumme aasialaista yhteisöllisyyttä, jossa pärjätään nimenomaan kameleonttimaisuudella ja ihmisiin ja asioihin tapauskohtaisesti suhtautumalla ja mukautumalla - piirteellä, joihin olemme itse kaikki taipuvaisempia, mutta joiden näkeminen on jotenkin rumaa.