Tämä blogaaminen on jäänyt näemmä nyt niin pahasti, oli velvoitteita siihen tahi ei, että joutuu vakavissaan miettimään voiko hyvällä omallatunnolla mennä blogaajien pikkujouluihin.

Lisäksi olen pelannut koko viikon öisin Assassin's Creed 2:sta niin, että jos nyt on edes neljääkään tuntia yössä nukkunut, niin hyvä on. Tarvitsen siis toiset rintaliivit silmäpusseja varten.

Blogaajia kyllä yleensä kannattaa tavata, koska ne on ihkuja. Ja lisäksi Weeruskassa on hyvä ruoka. Taidanpa siis yrittää jaksaa kammata naamani ja vetää korot alle. Nähdään siellä.

Kun BB-osuus muuttaa ja jäljelle jää vain savuavat rauniot, niin tehdäänpä tämän jäljelle jäävän roskan osalta saman tien selväksi pari keskeistä asiaa:

• Olen lapsellisempi kuin te
• Olen tyhmempi kuin te
• Kuuntelen huonompaa musiikkia kuin te
• Luen huonompia kirjoja kuin te
• Katson huonompia elokuvia kuin te
• Tunteilen omituisemmista asioista kuin te
• Suutun vain turhista asioista toisin kuin te
• Olen lihavampi kuin te
• Olen rumempi kuin te
• Teen kaiken huonommin kuin te

En silti pidemmän päälle jaksa katsoa kun näitä asioitaan hierotaan naamaani silkasta vittuilun ilosta tai yleisestä elämän pitkäveteisyydestä johtuen - varsinkin kun olen niin heikko ihminen että huonoina päivinä se jopa loukkaa.

Joten kun tekee mieli lesoilla ja aukoa päätään näistä asioista, niin tehkää se ystävällisesti omassa blogissanne - mielellään sellaisessa jota en lue. Olen nimittäin yhdessä asioissa kuitenkin oman elämäni herra, en ole kenenkään viihdytysautomaatti kun on tylsää.

Pätee myös muihin sosiaalisiin medioihin.

Pian tämä blogi kostaa minulle ja kieltäytyy päästämästä minut kirjoitusten hallintaan ihan siitä mustasukkaisesta syystä, että petän sitä jatkuvasti pinnallisten pikaperseilypalveluiden kuten Facebookin, Qaikun ja IRCin kanssa.

Mutta on minulle onneksi joskus jotain sanottavaa tännekin.

Schizo-Janne kipuili omassa blogissaan kielipoliisien pakkomielteitä. Rupesin jostain syystä iltatupakalla miettimään asiaa. Toisaalta minua nimittäin kyllä ottaa päähän Blogosfäärissä ja varsinkin Facebookissa, että valtaosalla ihmisistä on hirvittävän hatara käsitys kielestä aina yksinkertaisia asioita kuten välimerkkejä ja yhdyssanoja myöten.

Toisaalta monilla ihmisillä on sen kamalan kielensä takana oikeasti ajatuksiakin. Sosiaalisten medioiden ulkopuolella en ole niihin välttämättä edes törmännyt, vaan olen saattanut jopa pitää näitä tyyppejä vähän pinnallisina tai yksinkertaisina... Mutta ilmeisesti kun vihdoin on löytynyt se mielekäs alusta ilmaista itseään, niin joillekin taivaat todella aukenevat.

Ja vaikka se kielipoliisia ärsyttäisikin, niin kumpi on loppujen lopuksi tärkeämpää: se, että kaikki ilmaisu on aina pilkun päälle korrektia, vai se, että ylipäätänsä ilmaisee itseään ja pyrkii siihen, että tulee jollain tapaa ymmärretyksi?

Voihan sitä tietysti kyynisesti todeta, että on myös paljon ihmisiä, joiden ei koskaan pitäisi sanoa mitään, mutta noin pedagogisesti ajatellen väittäisin, että käsitykset elämästä ja ympäristöstä jossa elää eivät laajene ollenkaan samaan tapaan pelkästään puhumalla tai lukemalla kuin tuottamalla sinne ympäristöön myös jotain itse.

Omat jyrkät kielipoliisibesserwisseroinnit ovat vuosien saatossa lieventyneet myös kun katsoo jälkikasvua ja joutuu huomaamaan miten vaikeaa lapselle voi itsensä ilmaiseminen joskus olla. Pakostakin tajuaa, että puuttellinen ilmaisu, tavalla tai toisella, on aina parempi kuin ei ilmaisua lainkaan. Ja minun lapseni on sentään edes joidenkin mittapuiden mukaan sosiaalisesti toimintakykyinen.

Ja viime kädessä, kieli on ihmistä varten, ei toisin päin. Kielipoliiseilla on välillä tapana unohtaa koko asia. Silti moni heistä uskoo muissa asioissa evoluutioon. Aika ristiriitaista.

Tein elämäni ensimmäisen visiitin Kallion Soul Kitcheniin eilen. En tiedä missä se sielu suoranaisesti oli, mutta menussa oli tiettyä tyydyttävyyttä läskisooseineen ja maksapihveineen.

Päädyin kuitenkin Soul Burgeriin. Joka ei ollut huono. Johtuu ehkä siitä, että olen kovin helppo: jos välissä on pihvin lisäksi sipulia, pekonia ja edes siedettävä majoneesi, olen taivaassa. Ja olin. Ois se purilainen ehkä saanut olla hieman isompi hintaansa nähden, vaikka sisälmysten tasapaino oli sinänsä kiitettävä.

Yleensä kaikkien hamppisannosten ranskalaiset ovat joko aivan lötköjä tai liian kuivia, tai ainakin liian suolaisia. Enkä koskaan jaksa syödä niitä loppuun. Tällä kertaa vedin kaiken, koska nuo olivat aika lähellä omaa makuani: mehukkaita ja jämäköitä. Eikä liikaa suolaa, ja vain pieni ripaus mitälie ranskismaustetta.

Kiinnostaa kyllä testata ne maksapihvit. Ja miksei se läskisoosikin.

Niin, tieni Soul Kitcheniin johti Baari-baarin kautta (hurjan kiva pikkumesta Porvoonkatu 19 tms) ja jatkui vielä Kuikkaan. Tästä kiitos etenkin Kauralle, joka vaelsi Tampereelta asti. Oli myös hurjan mukavaa nähdä expateja kuten Tuuli ja Henri. Hyvin vähäisellä organisaatiolla syntynyt ilta keräsi baaripöytien ääreen ihmisiä sellaisen tusinan (joka oli kuitenkin likainen korkeintaan jutuiltaan), ja asiaa riitti.

Toivon mukaan tällainen tapahtuu pian uudestaankin. Näin lomaa kuuluu viettää.

Kappas. Yhdeksän päivää sitten tämä blogi täytti neljä vuotta. Ken olisi uskonut. Muistan tämän blogillisen merkkipäivän näemmä melkein yhtä huonosti kuin omat henkilökohtaiset merkkipäiväni. Tämän kunniaksi lintsaan ensi viikon torstaina töistä.