Olen närkästynyt. Närkästymisestä. Se tuntuu olevan nykyään jokaisen oikeus, kuului asia hänelle tai ei. Etenkin jos ei.

Närkästykseni juontaa juurensa jo vuosien taakse, mutta viime aikoina nämä tapaus pekkariset ja mitrot saivat höyryt puskemaan pannun nokasta niin että ujellus vain käy. 

Poliittinen korrektius, se, että olisimme kivoja ja mukavia toisiamme kohtaan on ajatuksena tosi jees. Ihan kiva ettei haukuta vähemmistöjä, jottei tulisi paha mieli. Ihan kiva ettei nylkytetä toisen jalkaa, ettei toinen ahdistu. Hyvät tavat ja silleen. Ota toinen huomioon, sehän on hienoa. 

Mutta kun ei se ole enää sitä. Poliittinen korrektius on lakannut jo ajat sitten olemasta työkalu kitkattomaan kanssakäymiseen, ja siitä on tehty pikkusieluisten oman edun tavoittelijoiden lyömäase. Eli siis meidän kaikkien.

Se pitää ottaa meiltä pois, koska emme selvästikään ole sen arvoisia. Se on tehnyt meistä nokkamme joka asiaan pistäviä kyyliä, jotka emme hetkeäkään emmi ruoskia poliittisen korrektiuden ruoskalla niitä jotka eivät ole niin kuin me, niitä jotka ovat esteenä jollekin, niitä joista emme pidä, niitä joita nyt vain on kiva kiusata kun muutkin kiusaa.

Poliittinen korrektius on antanut meille oikeutuksen olla itsekkäitä, omaa napaamme vartioivia, koskemattomuuttamme raivoisan apinan lailla vartioivia mimosoja, joilla on niin olemattomasti nahkaa nenän päällä, että suorastaan ihmetyttä että se nenä pysyy edes naamassa kiinni.

Kaksinaismoralistinen poliittinen korrektiumme paljastuu päivittäin. Poliittisena lyömäaseena se on erinomainen, mutta myös tavallisessa elämässä se käy. Jos työkaverit ottavat pattiin, niiden jutut voi vaikka tuomita vihapuheeksi/seksuaaliseksi häirinnäksi/kiusaamiseksi. Soska se on niin helppoa, riittää että vain sanoo niin ja se pitää uskoa. Todistustaakka on niillä muilla.

Eloisa roisipuheinen koskettelija on hurmaava, koska se on hyvä tyyppi. Vähemmän hurmaava roisipuheinen eloisa koskettelija sen sijaan on heti oksettava ahdistelija, ja sen toiminta pitää saada loppumaan koska se yököttää MINUA. Ja vaikka eloisa koskettelija ei koskettele minua vaan sinua, mutta sinä et sano mitään hänen eloisasta koskettelustaan, sinä olet silti uhri koska edelleenkin eloisa koskettelija oksettaa MINUA.

Koska yllättävän moni asia tuntuu pyörivän kieroutuneesti ihmisen seksuaalisuuden ympärillä. Siitä ei pääse irti, mutta sitä ei haluta ääneen myöntää. Se halutaan vain kieltää ja vaieta kuoliaaksi, pukea sanoihin jotka hämärtävät asian ja pelkistävät sen toiminnaksi, johon virheettä kykenee vain robotti.

Todellisuudessa se hyvä tyyppi saa olla millainen on, ja hänet halutaan hyväksyä ihmisenä, koska häntä voisi vaikka naida napsauttaakin jos hän ehdottaisi. Tai oltaisiin ainakin imartreltuja. Mutta se ällöttävä, jolle en antaisi vaikka olisi viimeinen ihminen maan päällä, sekin toimii samoin kuin se hyvä tyyppi, se on yks tahditon pervo se. Kuuluisihan sen nyt ymmärtää, ettei tällasta rotuyksilöä käydä käpälöimään oli syy mikä tahansa.

Yrjöttää, ja nostamme huudon. Jos ei tule tuomiota, niin ainakin julkinen nöyryytys. Ja tänä päivänä se on paljon. Some on yksi syypää. Sekin pitäisi ottaa meiltä pois. Tai panna edes vähäksi aikaa kortille.

Some tuntuu näppituntumalla tällä hetkellä yhdeltä voimallisimmista oman ja muiden oman rajan hämärtäjistä. Ekshibitionismin ja narsistisen huutelun keskellä syntyy helposti harhakuvitelma, että kaikki muiden asiat kuuluvat myös minulle ja minulla on oikeus levitellä muiden asioita ja tuomita heitä asioista, joita en itsekään osaa jättää varomatta. Koska muuten en ole hyvä ihminen eikä maailmasta tule parempi paikka. Minä vain en enää erota olennaista epäolennaisesta, reaalia idealismista, todellista kulisseista, yksityistä yleisestä, aitaa seipäästä, mutta eihän sillä ole mitään väliä, pääasia että olen hyvä vahtikoira ja minulla on mielipide kaikesta ja luulen olevani hyvien puolella pahaa vastaan. 

Luemme Orwellin 1984:ää tai muistelemme Neuvostoliiton aikaa aina kun haluamme vähän pelotella itseämme ja miettiä kuinka asiat ovat vapaassa maailmassa niin hyvin. Voi sitä tuskaa ja kurjuutta joka olisi kohdannut etenkin mielipiteitämme ja käytöstämme, jos eivät olisi urheat miehet rintamalla pysäyttäneet punakonetta. Kaikki on nyt niin paljon paremmin. Olemme itsenäisiä. Vapaita. Voimme olla sellaisia kuin haluamme. Ei ole KGB:tä. Ei Stasia. Ei ajatuspoliisia. Ei kidutuskammioita.

Koska eikö ole hienoa että meillä on kaikki välineet tarkkailla naapuria ihan omast tahdostamme. Ja lehdistö hoitaa loput. 

Piristävää syksyä kaikille!

Tänään ratikalla töihin tullessa näin Lasipalatsin kulmassa sen kreppiauton, ihanan vanhan Citroen-pakun, jonka kyljestä myydään ranskan herkkuva. Ilmeisesti hän on nyt saanut luvat kuntoon, kun olen nähnyt Facebookissa statuksia, jossa on kerrottu kreppiautolla asioinnista? Sosiaalisessa mediassa kankeiden lupamenettelyiden myllytyksestä lienee ollut jälleen hyötyä? Aika nopeasti taisi asiat selvitä silläkin, joka joutui taistelemaan käytettynä ostetun iPhonen operaattorilukituksen poiston kanssa. Kumpaakin tapausta mielestäni yhdistää se, että kun ei instansseissa enää oikea käsi tiedä mitä vasen tekee, lopputulokset ovat täysin päättömiä, eikä asioiden kanssa välittömästi työskentelevillä ihmisillä ole joko halua tai lupaa käyttää järkeään. Onneksi asiat tulevat nykyään helpommin julki.

Sosiaalinen media. Se on jännä juttu. Vihaan sanahirviötä sosiaalinen media, mutta eipä kukaan ole keksinyt parempaakaan. Jännä juttu koko some on siinä mielessä, että etenkin markkinavoimat mieltävät sen joksikin uudeksi ja jännäksi jutuksi, vaikka loppujen lopuksi vain tekniikka on uutta, kaikki muu vanhaa vaikkakin ehkä hetkelliseksi ollut poissa ulottuviltamme.

Näkisin nimittäin, että ollaan vihdoinkin jälleen vähän lähempänä vanhaa kyläkulttuuria - ainoana erona, että kylä on tarpeen vaatiessa kaikkea oman korttelin ja koko Suomen väliltä. Ennen vanhaan kreppiautot ja operaattorilukituskalabaliikit olisi tuotu kylänneuvoston eteen, ympärillä koko muu kylän väki. Sitten olisi kuunneltu ja vatvottu ja väen joukosta olisi huudeltu puolesta tai vastaan. Terveessä kyläyhteisössä olisi neuvosto hyvinkin tarkkaan pannut merkille kyläläisten mielialat - nipottaminen ja kyykytys ei helposti kävisi päinsä, jos se sotisi kyläläisten oikeustajua vastaan. 

Toisaalta neuvostoa tarvittiin myös hillitseväksi voimaksi, sillä vakavissa tapauksissa kylä on helposti myös lynkkausjoukko, jos ei edes joku pidä päätään kylmänä.

Sama toteutuu nyt tuolla sosiaalisen median ihmemaassa päivittäin. Ilahduttaa, kun pienet ihmiset saavat oikeutta tilanteessa, joka olisi vielä 10 vuotta sitten vaikuttanut lähes mahdottomalta ilman käräjöintiä. Internetin sanotaan lisäävän yksilöllistä yksinäisyyttä, mutta yhteisöä vahvistavia vaikutuksia sillä kuitenkin on. 

Se taas mikä ei ilahduta, on kunnollisen kyläneuvoston puuttuminen. Kun kansa velloo, sitä ei pysäytä tällä hetkellä mikään. Sen voi myös sytyttää mikä tahansa Lordin maskien riisumisesta Soinin palopuheisiin. Meidän pitäisi osata luottaa asiamme naapurin käsiin, mutta se on vaikeaa niin kauan kuin emme edes äänestä muita kuin vain omien asioidemme ajajia - tai pelkäksi protestiksi. 

No kyllä nyt nousi taas huuto, kun matkatoimistot mainostaa lapsilta kiellettyjä hotelleja. 

Siitäkin huolimatta, että väitän nettiin pesiytyneen eräänlainen ammattivalittajien joukko, jota ei voi kutsua trolleiksi, koska he eivät ymmärrä olevansa trolleja, niin silti on aina pakko vähän ihmetellä missä tässä nyt nähdään sitä syrjintää, josta jengi huutaa naama punaisena.

On siis syrjintää rajata johonkin pääsy lapsiperheiltä, mutta ei ole syrjintää pakottaa vaikkapa häämatkalla olevaa pariskuntaa viettämän kynttiläillallistaan lentävän ruuan ja juoksentelevien natiaisten keskellä? Miksi? Koska lapset ovat NIIN paljon tärkeämpiä, että ne menevät kaiken muun edelle? Ihan kaikenko? 

Jos samalla logiikalla mennään, niin pitäisihän tässä harvase viikko nostaa äläkkä siitä, että kaikki työnantajat ei tykkää jos duunareiden lapset hengailee jaloissa koko ajan, ja - aikauhia - joiltain pomoilta pitää peräti kysyä lupa saako lapsen tuoda ofiisissa käymään. Saatanan siat, nuo tunteettomat firmapaput ja lapsenvihaajaduunikaverit, nih.

Pointti vain on, että siinä missä työnantajalla on oikeus määrittää yrityskulttuurinsa pelisäännöt ja valita työntekijänsä, ravintoloilla ja hotelleilla on oikeus valita palvelukulttuurinsa ja asiakkaansa. Yhden leipälaji on Bamse-klubi, lastenaltaat ja työntekijät, joilla hymy ei hyydy edes silloin, kun kompastuvat penskaan ja rojauttavat perheen illallisen maahan (ja perhe tekee hotellille valituksen, koska joutui odottamaan ruokiaan). Toisen parasta osaamista on luksuskokemuksien luonti pariskunnille ja sinkkujuhlien järjestäminen. Kummassakin tapauksessa on sekä järkeenkäypää että oikeutettua rajata asiakaskunta sen mukaan. 

Mutta nousiko suurin äläkkä sittenkin oikeastaan siitä, että joku kehtaa oikeasti vielä mainostaakin palveluitaan? Ilmineeraamalla suorasukaisesti, että toisinaan lapset ovat yksiä helvetin apinoita, joista pitää päästä vähintään tuhannen kilometrin päähän karkuun edes hetkeksi. Eikä vain toisten lapset, vaan myös omat. Sitäkö se äläkkä nyt oli, että on niin rumaa puhua totta? Ja vielä mainoksessa! Mainoksissahan pitää valehdella, kosiskella ja kumartaa joka suuntaan niin kuin ei omistaisi persettä lainkaan. Skandaali! Vähintäänkin lapsiperheiden erinomaisuuden törkeää loukkaamista.

Lapsiperheet ovat vähän niin kuin israelin juutalaisia tai mitä tahansa muita sorsittuja kansanosia. Koska heitä on joskus kohdeltu niin väärin ja epäoikeudenmukaisesti, ja tuetkin laahaa jäljessä on liian pieniä, niin se ilmeisesti antaa heille oikeutuksen sorsia kaikkia, jotka ovat sorsittavissa, ja vähintäänkin huutaa kovaäänisesti aina kun eivät saakaan aivan kaikkea, mikä heille muka kuuluisi. Sillä heillehän toki kuuluisi ihan kaikki. Palestiina. Rantakohteet. Työpaikat. Ravintolat. Koska Hitler! Koska lapsilta kielletyt hotellit!

Voidaan myös ajatella niin, että mitä yhteistä on huumeilla, terroristeilla ja lapsilla? Ne ovat kaikki pelkkiä aseita taistelussa, jossa xenofobiset kansanosat haluavat teljetä kaikki muutkin asumaan samaan metrin kuution kanssaan. Mikään ei saa olla erilaista, eikä saa nousta edes pientä epäilystä siitä, että jollakulla saattaa olla ihan vähän kivampaa kuin mulla. Ja todellisuudessa sitten kun kaikki on saatu paimennettua sinne metrin kuutioon, alkaa huuto siitä, että on liian ahdasta, eivätkä kaikki ansaitse elämää kuutiossa. Mutta ei heitä poiskaan voi päästää, koska kuution ulkopuolella he voivat saada vääriä ajatuksia.

Mutta tämä on jo niin masentavaa ajateltavaa, että olen lapsilta kielletyn hotelliloman tarpeessa.

Olen ollut silleen etuoikeutettu, että työpaikallani on ollut tupakkahuone. Ihan sisätiloissa. Ei ole tarvinnut pakkasilla kärvistellä. No, nyt sekin sitten katoaa. Harmittaa, mutta toisaalta on iloittava siitä, että sai näinkin kauan sellaista käyttää.

Toki harmittaa työpaikkojen lähteminen mukaan terveysfasismiin. Sen sijaan että pantaisiin vain huone pois ja sanottaisiin että menkää pihalle siitä, yritetään vedota ihmisten terveyteen, syyllistää ja muutenkin kiltisti mutta ylimielisesti hallita sellaisia osia työläisten elämää, jotka eivät oikeastaan työnantajalle kuulu.

Monilta osin tupakoiva työntekijä on tänä päivänä huomattavasti huonommassa asemassa kuin esimerkiksi alkoholistityöntekijä. Alkoholistityöntekijää kohdellaan silkkihansikkain ja hoitoonohjaukset käsitellään kaikessa hiljaisuudessa niin hienotunteisesti kuin voi. Koska alholismi on sairaus, ja alkoholisti tarvitsee apua, niin eihän alkoholistia saa potkia päähän. 

Tupakointi on sen sijaan vain saastainen tapa, ja koukussa olijat ovat nistejä. Tupakoitsijoita voi potkia mielin määrin, eikä hoitoa tarvitse ehdotella diskreetisti. Saa myös julkisesti jeesustella ja syyllistää.

Ei sen puoleen, en minä väitä että olisi jotenkin huono asia, että työnantajat tukevat jos työntekijä haluaa lopettaa tupakoinnin. Suhtaudun ajatuksena hyvin positiivisesti siihen, että autetaan silloin kun apua tarvitaan. Mutta auttamisen ja yliyrittämisen raja on aika häilyvä, ja usein tuntuukin että lähes yhtiössä kuin yhtiössä vedetään vähän överiksi. Enkä tarkoita pelkästään tupakointia, vaan ylipäätänsä sitä, että ihmiset pitäisivät huolta itsestään.

Toisinaan se ilmenee aika hupaisasti, ja antaa jotenkin koomisen kuvan arvomaailmasta. Ei ole mitenkään epänormaalia, että toisaalta satsataan virkistystoimintaan, joka on sitten aika kosteaa ja rasvaista touhua. Ja  sitten vastapainoksi lätkäistään vaikkapa intra täyteen erilaisia kuntosalien mainoksia ja kootaan firman sählysulkisnaistenkymppiporukoita. Jos rankan elämän ja urheilun välillle sijoittuu jotain muutakin toimintaa tai mahdollisuutta siihen, sitä ei juuri mainosteta. 

Toisaalta ehkäpä moinen peilaa tätä yhteiskuntaa laajemmaltikin. Kosteiden viikonloppujen jäljiltä mennään salille suorittamaan katumusharjoituksia ja joogataan niin että jänteet huutaa hoosiannaa. Pitää näyttää hyvältä ja tuntua hyvältä, ja riippuen siitä onnistuuko vai ei, niin vedetään viinaa joko iloon tai suruun.

Toisinaan mietin perjantaisin, että olen aika tylsä ihminen, kun menen vain kotiin. Otan siitä jopa vähän paineita. Perjantainhan pitäisi olla viikon iloisin päivä, ja huomaankin viimeistään iltayhdeksän tienoilla masentuneena körötteleväni metrossa kohti itää. Että sellainen perjantai. Voisinhan tunkea väkisin kavereiden mukana baariin. Paitsi kun en jaksa joka helvetin perjantai sitä viinaa juoda, ja ilman viinaa baarissa istuminen hiljalleen tymäkästi humaltuvien ihmisten seassa... no... siis... minua ei ole luotu katsomaan sellaista selvin päin. Se on perjantain tragedia - ohjelmana on joko mennä baariin tai kotiin. Kukaan ei lähde jengillä leffaan tai teatteriin tai kahviloihin. Tai jos lähtee, niin ilmeisesti häpeää sitä niin paljon, ettei kehtaa ääneen toitottaa.

Sen minkä menettää kun ei jaksa nostaa tuoppia on se sosiaalisuus - informaationvaihto, uutiset, juorut, yhteenkuuluvuuden tunne. Sen promilleton korvike on ollut tupakkahuoneessa hengailu. Voisin keuhkota loputtomiin terveysfasismista, mutta loppujen lopuksi, suurin ongelma tupakkahuoneen menettämisessä on se, että näin tehdään ihmisistä jälleen piirun verran yksinäisempiä. Ei minulle tuota ongelmaa mennä ulos räntäsateeseen imemään syöpäkäärylettäni, mutta enää ei välttämättä lähde mukaan ihmisiä, jotka eivät polta. Toisin kuin tupakkahuoneeseen, joka toimi joillekin myös eräänlaisena tauko- ja kahvihuoneena. Ja vaikka sinne räntäsateeseen tulisi kanssani muita firman tupakoitsevia, ei kylmissään olevat ihmiset enää kommunikoi vapautuneesti keskenään samaan tapaan kuin sisällä, lämpimässä, mukavasti istuen. Filosofiaa ei synny tyhjällä vatsalla, sanotaan, ja sanoisin että ei myöskään silloin kun on näpit jäässä ja hilettä niskassa.

Olen yrittänyt miettiä mistä saisi aikaiseksi tupakkahuoneen korvikkeen. Sellaisen, johon ihmiset tulevat omaehtoisesti samaan tapaan kuin sinne tupakkahuoneeseen - vapautuneina, läppätuulella, pohdiskellen. Pikaisen FB-keskustelun pohjalta alkaa tuntua, että kuten niin monessa muussakin asiassa, ihmisten on karattava sen seuraavan addiktion suuntaan - nettiin. He ovat itse asiassa sen jo tehneet, mutta johonkin pitäisi rakentaa se "vain meidän sakin" virtuaalinen tupakkahuone ilman että se alkaa tuntua teennäiseltä.

Okei, Hakkarainen ehkä toopeilee ympäriinsä, mutta yhtä en jaksa.

Asia, jota en ole jaksanut ennen persuvallankumousta, enkä sen jälkeenkään, se on raivohullu poliittinen ylikorrektius. Siis se, kun ei saa vaikkapa sanoa neekeri. Se, kun ei saa olla mustia poikia lakupötkön kääreessä. Ja se, että neekerinpusut pitää muuttaa pelkiksi suukoiksi.

Ymmärrän kyllä, että eräskin kokoomuksen broileri sai aikoinaan huutia puhuessaan mokkakikkeleistä, mutta tämä Hakkaraisen ilmoille töräyttämä neekeriukko on mediassa ja kukkahattutätien rintamassa muuttunut pelkäksi mustaksi olkiukoksi.

Poliittisesti epäkorrektisti mutta vilpittömästi väitän että maailmassa on todella tyhmiä ihmisiä. Sellaisia joilla on syystäkin kengännauhojen paikalla velcrot. Väitän myöskin, että ne ovat niitä ainoita, joilta todella pitäisi kieltää epäkorrektit ilmaisut. Heihin toki myös lukeutuvat ne idiootit, jotka luulevat että maailma oikeasti muuttuu paremmaksi paikaksi kun joltain henkiseltä peräkammarin pojalta kieltää neekeri-sanan käytön. Ja jos he eivät oikeasti näin usko mutta silti käyttäytyvät kuin niin uskoisivat, lasken sen pelkäksi vallan hamuamiseksi ja sen vallan väärinkäytöksi. Pelatkaa perhana pelejä keskenänne ja jättäkää tavalliset ihmiset sen ulkopuolelle.

Olen lopen kyllästynyt elämään näiden oman elämänsä hakkaraisten aiheuttamien globaalien rajoitteiden mukaan.