Oli taas matkustajia odotutettu tuntitolkulla lentokentällä ilman kunnon tiedottamista. VR:n vakiokäyttäjäthän törmäävän samaan ilmeisesti päivittäin.

Aina kun näistä kuulee ja lukee ja näkee jonkin vastuullisen vastineen, tulee vastaan "olemme aina tiedottaneet sitä mukaa kun tietoa tulee".  Se on alkanut viime aikoina kovasti häiritä minua. Suomeksi se nimittäin tarkoittaa sitä, että jos ei ole tuntikausiin antanut mitään tietoa, oli syy siihen mikä tahansa, voi aina vedota implisiittisesti siihen että on hiljaa koska ei ole mitään kerrottavaa. Oli näin oikeasti tahi ei.

Toisaalla on nimittäin toisin, ja matkailu toisinaan avartaa. Vuosi sitten junalla Ruotsissa matkatessani myöhästeltiin ihan niin kuin VR:lläkin ja ihan kuten meilläkin, todelliset syyt jäävät aina hämärään. Mutta. Tasaisin väliajoin kuitenkin tiedotettiin siitä, että mitään tiedotettavaa ei ole. 

Odottamista vittumaisempaa on odottaminen ilman tietoa, ja vielä sitäkin vittumaisempaa on odottaminen hylättynä ilman tietoa. Hylätyksi joutumisen tunnetta ei voi vähentää kukaan muu kuin se, joka suoraan tai välillisesti on vastuussa odottajan odotuksesta.

Liian moni piiloutuu vastuutaan hiljaisuuden muurin taakse, kun usein riittäisi vain se, että osoittaa olevansa paikalla, vaikkei voikaan odotuksen päättymiseksi tai uudeksi tiedoksi muuttua. Odottavalle tiedotus siitä, ettei ole mitään tiedotettavaa on silti tieto siitä, että hänellä on arvo eikä häntä ole unohdettu.

Sain vihdoinkin, viime vuoden kesäaikataulujen voimaantulosta lähtien kismittäneen asian hoidettua. Ehkä pukkupakkaset saivat vihdoin mittani täyttymään niin, että sain vihdoin viitsittyä. Laitoin nimittäin HSL:lle lopultakin palautetta.

Tuolloin viime vuoden kesällä HSL pani Myllypurossa liikennöivän bussin 92 aikatulut siihen kuosiin, että ne eivät ole koskaan millään lailla synkassa metron kulun kanssa etenkään hiljaisena aikana, kun bussi kulkee kolme kertaa tunnissa ja metro 10 minuutin välein. Linja on kuitenkin olevinaan liityntälinja, mutta kiusanteoltahan se vaikuttaa, että metrojuna on asemalla aina niin, että katsellaan bussin perävaloja - tai toisin päin. Tähän päästiin parin vaivaisen minuutin heitolla aikatauluissa. Miksi ne piti heitellä kiusantekovaihteelle, kun aiemmin ne olivat olleet hyvinkin palvelevat, vaikkakin edelleen ihan yhtä harvat kuin nytkin. Kyse ei siis voi olla vuorojen vähentämisestä.

Tällaisen palautteen laitoin:

Myllypuron linja 92 on etenkin ruuhka-aikojen ulkopuolella erittäin huonosti synkronoitu muun liikenteen kanssa. Itäkeskuksesta Myllypuron suuntaan bussi saapuu aikataulussa pysyessään Myllypuron metroasemalle aina niin, että metro keskustaan menee nenän edestä. Usein myös Myllypuron suuntaan tuleva metro on asemalla niin, että bussi on juuri mennyt ja odotusaikaa on etenkin iltaisin aivan kohtuuttomasti pimeällä ja levottomalla alueella. Myös Itäkeskuksesta Myllypuron suuntaan lähtevä bussi lähtee keskustasta tulevien metrojen suhteen aina niin, että katsellaan perävaloja ja odotetaan yli 10 minuuttia. Olkaa ystävällisiä ja aikatauluttakaa linja niin että se tosiaan toimii oikeana liityntälinjana muihinkin suuntiin, etenkin keskustaan ja keskustasta, ei vain Myllypurosta Itäkeskukseen.

Katsotaan mitä vastaavat, jos vastaavat lainkaan.

VR:n lippujen osto automaatista ja netistä jaksaa aina ihmetyttää. Esimerkiksi nettiostostellessa voisi kai periaatteessa kiitellä sitä, että voi valkkailla haluaako pyrkiä perhehyttiin, leikkivaunuun, ravintolapaikalle, yläkertaan tai alakertaan... Mutta mitäs kiiteltävää siinä on oikeastaan, kun siihen se sitten jääkin ja loppupeleissä silti arvotaan jos toiveen mukaista paikkaa ei ole?

Varsinkin jos matkustaa isommalla porukalla, esimerkiksi perheen kanssa, joutuu täysin arvontakoneen armoille, kuten vaikkapa siinä miten VR:llä tulkitaan ryhmän "yhdessä pitäminen". Lapsen kanssa esimerkiksi käytännöllisintä omasta mielestäni on, että matkustetaan kaikki samassa rivissä jotta kumpikin aikuinen pystyy pitämään penskaa silmällä. VR tietenkin myy saman rivin puolella tyyliin paikkajakaumalla 1, 2 ja 5.

Ei näin.

Esimerkiksi lentoyhtiöt ja elokuvateatterit ovat jo kauan antaneet asiakkaille mahdollisuuden valita itse paikkansa myös netti- ja automaattiasioinnilla. Miksi se on VR:lle täysin ylitsepääsemätöntä? Ilmeisesti samoista syistä kuin ettei heidän verkkokauppansa ole auki öisin. Come on ja jumalauta, VERKKOKAUPPA kiinni öisin! MitVit!?

Noh, pitäisi kai olla tyytyväinen, että kerrankin sai paikat edes suht. sumpussa eikä niin kuin muutamalla aikaisemmalla kerralla jolloin puolityhjässä junassa kaikki kolme paikkaa ovat olleet ripoteltuina mielivaltaisesti eri puolille junaa.

Lentokentälle pääsee meiltä tosi kätevästi jo ihan aamuvarhaisella. Kuinka ollakaan, samaa palvelua ei enää tarjota iltasella puoli kahdentoista maissa, vaan liikenne muuttuu jälleen raivostuttavan keskustakeskeiseksi.

Noh, se on pientä. Suurempi huoli on saada itsensä huomenna puolessatoista tunnissa Heathrowlta Guildfordiin, kun ei ole varmaa onko kentällä cabi vastassa vai ei.

Kyllä se siitä. Vielä kun rystyset valkoisina kestäisi lennot ilman hermaria.

Vietin sitten eilen kolmisen varttia metrotunnelissa. Oli Sörnäisten asemalla joku onneton taantuman uhri päättänyt päättää päivänsä. Tämä on elämäni toinen kerta, kun istun tuubissa jota käytetään itsemurhavälineenä. Edellisestä kerrasta lienee sellainen viitisentoista vuotta aikaa, ja se oli ulkoilman puolella.

Tällä kertaa viimeinen vaunu, jossa olin, jäi tunneliin niin, että kaikki mitä pelastuslaitoksen sedät ja tädit + poliisit puhuivat toisilleen ja radiopuhelimiinsa kuului erinomaisesti tunnelin akustiikan vahvistaman myös sisätiloihin. Kliinistä meininkiä, mutta sinänsä ihan kiinnostavaa miten pitkältä matkalta palasia keräillään. Tai etsitään. Ilmeisesti tyyppi oli raahautunut telien alta, jos ymmärsin puheenpalaset oikein.

Koko odottelun ajan minulla oli aivan hirveä vessahätä, joten piti keskittä huomio jo senkin takia kaikkeen mitä tapahtuu, ettei tule pisut housuun. Vastapäätä istuva täti katsoi todella pahasti, kun ääneen pohdiskelin ammattilaisten puuhia ja spekuloin raadon leviämispotentiaalia.

Toisaalta, urbaanin hillittyä ja morbidia se oli meininki muuallakin vaunussa. Kaikilla oli siinä mielessä hyvät tavat, ettei kuulunut kiroilua siitä, että pitää jonkun onnettoman takia odotella (tosin varmaan sitä moni kuitenkin ainakin ajatteli, muun muassa minä vessahätäinen). Mutta leppoisaa keskustelua käytiin muun muassa ainakin siitä kuinka paljon näitä vuodessa tapahtuu ja mikähän mahtaa olla koko Helsingin metron historian ruumisluku tähän mennessä - kirvestappajat poislukien.

Pois meidät päästettiin lopulta vain vaunun etupäästä. Sisälläni asustava toljottelija kirosi, etten päässyt vilkaisemaan junan takaosan suuntaan. Kyllä odottelu olisi edes pienellä splätterillä pitänyt palkita.