Kaipa tämäkin on syy blogata. On tylsää. Yritin alkaneen Pacificin innoittamana lahdata konsolilla vähän japanilaisia, mutta ei se sitten oikein napannutkaan. Ei o japsit niin kivoi ku natsit.

Uusivuosi tuli ja meni. Kuten jouluakaan, ei uuttavuottakaan sovi juhlia kuin perheen piirissä. Eroaa tosin joulusta siten, ettei tartte välttämättä matkustaa periferiaan moneksi päiväksi. Ja voi syödä eineksiä samaan aikaan kun lipittää oikeaa samppanjaa ilman että se olisi räikeä tyylivirhe. Vielä noin kahdeksan vuotta, niin voi ehkä vaihteeksi kärsiä uudenvuodenpäivänä ihan oikeasta krapulastakin. Olettaen että on silloin enää kenenkään kutsulistoilla.

Kaipa se jotain kertoo joulunpyhien ja uudenvuoden kaavamaisesta ahdistavuudesta, että menee aina mielellään arjen koittaessa töihin. Ahdistaa jo etukäteen pääsiäinen ja vappu. Viikko niilläkin vain väliä tänä vuonna. Kas kun eivät keksi vielä juhannuksenkin alle tai jälkeen jotain.

Taidan kokeilla uudestaan sitä japsien lahtaamista.

Vuosikymmen lähenee loppuaan. Hätäheikit juhlivat sen loppua liian aikaisin jo vuosi sitten, mutta me nipottajat tiedämme miten asia oikeasti menee. Asiasta on ehkä kuitenkin parempi nipottaa täällä blogissa kuin esimerkiksi uutenavuotena kello neljä aamuyöstä snagarijonossa.

Töissä kuittailimme tänään toisillemme vuosikymmenen viimeisestä maanantaista ja myös vuosikymmenen viimeisestä työpäivästä. Nyt alkaa kolmen päivän mittainen lauantai, ja tekee mieli ottaa vähän aikaa ihan rennosti ja kuvitella, että vuodenvaihde on se suuri Mooses, joka muuttaa kaiken ja johdattaa parempaan maailmaan. Vaikkei se niin teekään, vaan kaikki alkaa maanantaina alusta. Niin kuin kaikki aina alkaa maanantaina alusta. Mutta onpahan joku porkkana.

On mielenkiintoista miten ihminen elää porkkanoilla, joista monet ovat vain päiviä kalenterissa. Toki odotettavissa voi olla palkintoja kuten muutama vapaapäivä tai kivat bileet, mutta periaatteessa vaikka jotain odottaakin kuin kuuta nousevaa, niin eihän se kuu siellä taivaalla ikuisuuksia koskaan pysy. Odottaessa kuitenkin on aina se kutkuttava fiilis, ja tilanteen ollessa päällä koitaa muutamaksi tunniksi se maaginen hetki, kun aika pysyy hetken paikallaan ja maailma on sekä hyvä että kaunis. 

Ja mikäpä siinä. Minulla ei ole koskaan ollut suuria suunnitelmia mistään asiasta - sehän tarkoittaisi että ne pitäisi pyrkiä toteuttamaan, ja olen sellaiseen aivan liian mukavuudenhaluinen - joten elämäni on porkkanoiden keruuta, sarja pieniä pyrähdyksiä eteenpäin. Niiden välissä on tasaista puurtamista, ehkä vähän rassaavaa ja ilotontakin aikaa, mutta aina jostain tulee se uusi lupaus nousevasta kuusta. Ja elämä kulkee jälleen jonkin aikaa eteenpäin vähän kevyemmin.

Pyrähtelyjen lomassa kaikenlaista tapahtuu, ja yhtäkkiä sitä huomaakin tehneensä aika lailla jutskahommeleita - jopa yllättävän paljon - ja myös asioita, joita ei koskaan kuvitellut tekevänsä. Siis siitäkin huolimatta ettei suunnittele yhtään mitään, eikä kai siis periaatteessa myöskään kuvittele asioita mitä tekee tai ei tee.

Viimeisen vuosikymmenen aikana olen yllättäen mennyt naimisiin, perustanut perheen, kohonnut urallani sen verran korkealle että välillä päässä vähän huippaa (minähän en ole uraihminen) ja muutenkin solahtanut tyytyväiseen keskiluokkaiseen turpeuteen, jota edeltävän vuosikymmenen hippivuosinani sekä halveksuin että pelkäsin tajuamatta että se on vain valinta siinä missä mikä tahansa muukin, eikä tarkoita että sitäkään pitäisi silti valita samalla tavalla kuin muut. 

Kun katson mennyttä vuosikymmentä, se yllättää minut itsenikin. Siinä on ollut hyvin vähän asioita, joita en halua. Sen sijaan kyllä hirvittävästi asioita joita en odottanut. Koska en suoranaisesti koskaan ole tiennyt mitä haluan, on ehkä todettava että olen hyvin tyytyväinen siihen mitä olen saanut. Kun miettii miten monet tekevät vuosikaudet töitä sen eteen, että saisivat haluamansa, eivätkä silti onnistu, niin olen kai aivan helvetin onnekas. 

Tai ehkä vain vanha viisaus siitä, että mitä kiivaammin haluaa, sitä vähemmän saa, pitää loppujen lopuksi paikkansa. Kun kulkee virran mukana ja ihmettelee vastaan ajelehtivia juttuja, saattaa nenän eteen lillua niitäkin asioita joilla on jokin merkitys. Tietenkin niihin pitää osata tarttua ennen kuin lipuvat ohi, mutta kaipa sitten olen osannut. Hamsteri kun olen, niin poimin kai kaiken. 

Tuleva vuosikymmen on osaltani aivan yhtä suunnitelematon kuin edellinenkin. Olen edelleen mielestäni 16-vuotias, enkä varmaan koskaan kasva aikuiseksi. Enää se ei kuitenkaan ole häpeä tai epävarmuutta tuottava tunne, vaan voimavara jolla itseä naurattaa silloinkin kun kaikki menee päin peetä. Tai ehkä se onkin se ainoa seuraavan kymmenen vuoden suunnitelmani, pitää sisäisestä 16-vuotiaastani huolta. Ainakaan en enää ole niin yksinäinen kuin ennen. Virran mukana on ajautunut muitakin kypsään ikään ehtineitä 16-vuotiaita, jotka eivät ole osoittaneet kovaa kiirettä räpiköidä kauemmas eivätkä naura reikäisille uimahousuilleni. Tiedätte kyllä keitä olette ja tykkään teistä kovasti. 

Nyt aion pelata neljä vuorokautta putkeen Guitar Heroa, sillä taidot ovat suht kiireisen vuoden aikana ehtineet rapistua ja hermoradat vaativat muistinvirkistystä. Kankeutuneet sormet nolottavat etenkin pelikaupan demokonsolilla parveilevien, ihailevien kahdeksanvuotiaiden edessä soittaessa. 

Siispä hyvää uuttavuotta, olkoon se sellainen kuin toivotte tai ainakin jotain muuta kuin mitä ette halua.

Katsoin eilen vahingossa muutaman minuutin Jope Ruonansuun ohjelmaa. Outo olo tuli sillä hetkellä, kun paljastui, että yksi lauluesitys oli aivan vakava.

---

En tiedä mitä ajattelen siitä, että Vesa-Matti Loiri laulaa tunteella Samuli Edelmannin lauluja. Itse asiassa en haluaisi ajatella asiaa lainkaan.

---

Poikani salailee minulta jotain. Ilmeisesti sitä ettei usko enää joulupukkiin, sillä ei suostu sanallakaan pukahtamaan mitä haluaa joululahjaksi. 

---

Joulu tulee, ja ympäri maailman vastuuntuntoiset pariskunnat lupaavat toisilleen, ettei tarvitse muistaa lahjoilla. Hapatusta ne, turhaa. Krääsää. Jostain syystä nämä ihmiset kuitenkin löytävät itsensä ajettuina väkisin kaupungille - tai komeroon - sillä aikaa kun kumppani tekee jotain salamyhkäistä. 

---

Ostin itselleni joululahjan. Liki 24-tuumaisen MSI:n kosketusnäyttö-PC:n. Kun se tulee Verkkokaupasta, minulla on isompi lääpimisruutu kuin kenelläkään ipadistikaverilla. Kuinka nopeasti tämä johtaa kilpavarustelusotaan, ja joku ilmoittaa hankkineensa Microsoftin big-ass tablen, on vain arvailtavissa. Mitä nopeammin sen parempi, koska hyvät naurut on aina hyvät naurut.

---

Tänään on vuoden pimein päivä. Enää on matka ylöspäin.

Hyvää joulua murmelit!

 Enpä uskonut koskaan tätä päivää enää näkeväni.

Noniin kaikki pienet tytöt ja pojat ja somehörhöt. Täti kertoo nyt teille siitä milloin suomalainen SoMe syntyi. Se ei ollut eilen, eikä viime viikolla. Ei edes silloin kun Twitter aloitti tai Facebook avasi ovensa maailmalle. Varsinkaan se ei syntynyt Jaikussa tai Qaikussa. Sen syntysija ei ollut edes Irc. Suomalainen, muutkin kuin yliopistohipit saavuttanut reaaliaikainen sosiaalinen media syntyi vuonna 1985. Sen nimi oli Vaxi. Sen keskusteluryhmät olivat eläväiset ja moninaiset ja käyttöliittymä hakkaa minkä tahansa tekstipohjaisen liittymän vielä tänäkin päivänä (ja muutaman graafisenkin). Kasvoin siellä pikkutytöstä aikuiseksi asti, ja se oli enimmäkseen todella hyvä asia. Se aika antaa ainakin perspektiiviä nykypäivälle ja rohkaisee levollisesti odottelemaan kuplan puhkeamista sekä tuhansien some-konsulttien ajautumista työttömiksi.

Vuonna 2003 Vaxi sulki ovensa, ja luulin että se oli sitten siinä. Tänä viikonloppuna se kuitenkin heräsi henkiin.

Siinä jälleennäkemisen riemussa oli melkein jäädä kakkoseksi kymmenenvuotishääpäivä. Joka sekin on aika makea juttu, koska minun ei koskaan pitänyt mennä naimisiin ja pidän edelleenkin avioliittoa instituutiona aika vähäisessä arvossa. No, ei pitänyt hankkia lapsiakaan. Kersa täyttää helmikuussa kymmenen. 

Olipas aika helvetin hyvä viikonloppu. 

Joulu. Se tuli ja meni. Se oli taas vähän liian pitkä. Kinkkua oli taas liian paljon. Pää hajoili jo osapuilleen perjantai-iltana, ja lauantaina oli sitten pakko tehdä "Se".

"Se" on itse asiassa aina joka joulun paras juttu. "Se" on se hetki, kun hylätään muu perhe kotiin, matkustetaan ulos lähiöstä keskustaan ja suunnataan suoraan lähimpään Mäkkäriin. Ah ja oih sitä jumalaista hetkeä, kun roskaruoka kohtaa joulukinkun yökköyttämän kielen ja mielen. Se on joulun parhaimpia hetkiä. Se. Se, että joulu on juuri sillä hetkellä ohi. Tänä vuonna asian kruunasi vielä Kalliosta löytynyt mieluisa yllätysseura, joka loi uskoa siihen, että joulusta voi selvitä tervejärkisenä.

Tai melkein tervejärkisenä. Kaipa se nimittäin pitää ottaa jokseenkin tosissaan, kun kehotetaan maanantaina vielä iltayhdeksältä aivan onnessaan töissä kukkuvaa ihmistä hakeutumaan pikaisesti hoitoon. Ei. Ei minussa ole vikaa. Joulu vain oli liian pitkä.

Tai ehkä minussa on sittenkin vielä joulun aiheuttamia vammoja, sillä sorruin elämäni ensimmäistä kertaa tietoisesti, omaehtoisesti niin sanotuksi Ryhäseksi. Ryhäset tunnetaan myös nimellä Turret, mutta Ryhäset ovat periaatteessa Turren alalaji. Ryhäsiä tapaa vain talvisin ja vain lämpimissä maissa. Lämpimissä maissa joiden nimi alkaa E- tai T-kirjaimilla.

On nimittäin niin, että Lapsi pelkää lentämistä. Tätä voi empata kovastikin, mutta todellisuudessa Lapsen lentopelko on hyvin valikoivaa sorttia. Jos suuntana olisi Pariisi (lue: Disneyland), lentopelkoinen lapsi lakkaa sekunnin puolikkaassa olemasta lentopelkoinen. 

Noh, kylmä reaalitodellisuus kuitenkin sanelee, että Disneylandissa käydään vain parittomina vuosina. Muutenkin d-vitamiinivajokkinen ja olmin värinen äitinsä kaipaa lämpöä ja mahdollisesti pari sädettä aurinkoakin. (Mies toki lähtee tyytyväisenä mihin vain, kunhan siellä on hyvä keittiö - ja kunhan vaimo nyt ylipäätänsä päättää mihin haluaa ja lakkaa vaihtelemasta preferenssejään vartin välein.)  

Kuten lasten kanssa aina, jos ei järkipuhe auta (eikä se koskaan auta), pitää alentua lahjontaan, kiristykseen ja huijaukseen:

• Lahjonta: Jos lapsi kulta ylipäätänsä suostut johonkin lentämään, sinne mennään. Saat mukaan DS:n. Saat saat, ja vaikka lento kestäisi jumalauta kaksi vuorokautta, saat pelata koko ajan.
• Kiristys: Se jokin paikka on lämmin paikka. Piste. Muuten joudut mummolaan ja isä ja äiti lähtee kaksistaan. Pahimmassa tapauksessa siitä seuraa pikkuveli tai -sisko.
• Huijaus: Ymmärräthän miten kivaa on kun on lämmintä, katso vaikka YouTubesta tällaisia kivoja vesipuistovideoita eri puolilta maailmaa. Katso nyt kuinka matkailu avartaa, ja kivaa voi olla muuallakin kuin Ruotsinlaivalla. (Vaikka turistihelvettejä ne kaikki silti on).

No, mikä on lopputulos? Lentopelko katosi. Ilmeisesti jokaisessa lapsessa varsin matalissa vesissä lymyävä Ryhänen pintautui. Paikka on valittu. Että lapsi viattomana ummikkona osaakin valita sen kliseisimmän mahdollisen. Ja minä joudun pelkäämään koko viikon että törmää Nykäseen, Ruonansuuhun tai Frederikiin.

Tai, jos ottaa vain huumorin kannalta ja opettelee diskurssin valmiiksi: