Sain vihdoinkin, viime vuoden kesäaikataulujen voimaantulosta lähtien kismittäneen asian hoidettua. Ehkä pukkupakkaset saivat vihdoin mittani täyttymään niin, että sain vihdoin viitsittyä. Laitoin nimittäin HSL:lle lopultakin palautetta.

Tuolloin viime vuoden kesällä HSL pani Myllypurossa liikennöivän bussin 92 aikatulut siihen kuosiin, että ne eivät ole koskaan millään lailla synkassa metron kulun kanssa etenkään hiljaisena aikana, kun bussi kulkee kolme kertaa tunnissa ja metro 10 minuutin välein. Linja on kuitenkin olevinaan liityntälinja, mutta kiusanteoltahan se vaikuttaa, että metrojuna on asemalla aina niin, että katsellaan bussin perävaloja - tai toisin päin. Tähän päästiin parin vaivaisen minuutin heitolla aikatauluissa. Miksi ne piti heitellä kiusantekovaihteelle, kun aiemmin ne olivat olleet hyvinkin palvelevat, vaikkakin edelleen ihan yhtä harvat kuin nytkin. Kyse ei siis voi olla vuorojen vähentämisestä.

Tällaisen palautteen laitoin:

Myllypuron linja 92 on etenkin ruuhka-aikojen ulkopuolella erittäin huonosti synkronoitu muun liikenteen kanssa. Itäkeskuksesta Myllypuron suuntaan bussi saapuu aikataulussa pysyessään Myllypuron metroasemalle aina niin, että metro keskustaan menee nenän edestä. Usein myös Myllypuron suuntaan tuleva metro on asemalla niin, että bussi on juuri mennyt ja odotusaikaa on etenkin iltaisin aivan kohtuuttomasti pimeällä ja levottomalla alueella. Myös Itäkeskuksesta Myllypuron suuntaan lähtevä bussi lähtee keskustasta tulevien metrojen suhteen aina niin, että katsellaan perävaloja ja odotetaan yli 10 minuuttia. Olkaa ystävällisiä ja aikatauluttakaa linja niin että se tosiaan toimii oikeana liityntälinjana muihinkin suuntiin, etenkin keskustaan ja keskustasta, ei vain Myllypurosta Itäkeskukseen.

Katsotaan mitä vastaavat, jos vastaavat lainkaan.

Kun pelaa Guitar Heroa saa osakseen hymistelyä ja ihmettelyä miksi kulutan moiseen aikaa. Opettelisit mieluummin soittamaa oikeaa kitaraa, sanotaan. En ole juuri kuullut tai nähnyt Call of Dutyn tai Counterstriken pelaajille tuhistavan, että ottaisitte rynkyn kouraan ja menisitte oikeasti metsään opettelemaan. On se niin väärin.

Jokaisella kirjakupalla tuntuu olevan e-kirjoilleen oma formaatti, joka tarvitsee oman laitteen. Ei riitä että on iPad ja Kindle, Akateemisen e-kirjat pakottavat hankkimaan vielä kolmannenkin romun rinnalle. Miettikää kun joutuisitte paperikirjojenkin kohdalla käymään aina ensin optikolla ennen kuin voitte mennä uuteen kirjakauppaan ostamaan pokkareita. On se niin väärin.

Tv-kanavat huutavat inkvisitiota ja TVKaistaa roviolle, mutta niillä ei tunnu tulevan mieleenkään, että voisivat yhdistää voimansa ja panna omat nettivideopalvelunsa samaan koriin. Vähän lisäherkkuja maksusta päälle, niin ei tarvitsisi niitä televisiomaksujakaan korottaa. On se niin väärin.

Helsingin keskusta on ruma ja sielun silmä kärsii. Kaupunkisuunnittelu on tietenkin eri mieltä ja yrittää vähätellä soraääniä syyttämällä tietämättömiksi. Jos kaupunki on etenkin talvella täysin harmaa, kun ei viitsitä edes suunnitella värimaailmaa loistamaan muuten kuin keskikesän vehreyden keskellä, niin tämäkin tietysti johtuu vain arvostelijan tietämättömyydestä ja ilmiselvästä sokeudesta. Niitä ruusunpunaisia laseja ilmeisesti jaetaan vain Kaupunkisuunnittelun virkamiehille. On se niin väärin.

Ensi kuussa siirretään taas kelloja siihen suuntaan, joka takaa että kertaheitolla meillä on vielä vähemmän valoa silloin kun sitä tarvitaan. Koska tärkeämpää että valoa on silloin kun kaikki nukkuvat tai ovat sisätiloissa. On se niin väärin.

Syysvitutus. Se on täällä.

Ja se vasta väärin onkin.

Vietettiin sitten pari päivää lähes ulkomailla eli Tampereella. On se kyllä hieno paikka, kesäkaupunkina etenkin aivan verraton.

Käytiin tietenkin Särkänniemessä, jonka uutuus Tyrsky on periaatteessa ihan nasta, mutta lähinnä pikemminkin leppoisa kuin huisa. Tuli itse asiassa mieleen, että jos Tyrskyn ja Half-Pipen saisi yhdistettyä, niin alettaisiin olla jo hyvän meiningin äärellä. Half-Pipessa arvostan reipasta liikehdintää kourua ylös ja alas, mutta harmittaa että istuinkehikko ei pyöri ympäri kuin satunnaisesti. Tyrskyssä sen sijaan mennään leppoisan loivalla aaltokourulla iloisesti jatkuvasti pyörien - mutta kouru on tosiaan aika loiva eikä vauhti ole kummoinen.

Särkänniemen Tornado on edelleen parasta mitä Suomen maan huvipuistoilla on tarjota. Sanon tämän vaikka en olekaan Powerparkissa koskaan käynyt.

Yövyttiin Omena-hotellissa Hämeenkadulla. Siisti, edullisehko, suurina etuina mikroaaltouuni, pieni jääkaappi, vedenkeitin ja kahvi- & teetykötarpeet. Täytettä jääkaappiin saa helposti hotellia vastapäätä sijaitsevasta K-Extrasta, joka tosin on auki vain yhdeksään, eli yösyöppökohtaus pitää osata hieman ennakoida.

Huone oli mielestäni varsin tilava, tilavampi kuin moni kalliimman hotellin lisäpetioptiollinen tupla. Lisäpetejä Omppuhuoneessa olisi saanut aikaiseksi peräti kaksi. Miinuksiksi kuitenkin katsottakoon, että lisäpeteihin oli kyllä lakanat ja tyynyt, mutta ei peittoa. Emme viitsineet asiasta kuitenkaan valittaa, sillä toinen miinus eli säätimettömän, automaatti-ilmastoidun huoneen kuumuus (ikkunoita ei saa auki) nollasi tehokkaasti todellisen lisäpeiton tarpeen.

Kokonaisvaikutelma yöpymisestä oli kuitenkin reippaasti plussan puolella, enkä suoranaisesti keksi hotellissa tai hotellihuoneessa mitään sellaista tähdellistä mitä Ompussa ei ollut ja mistä jossain muussa hotellissa maksaisin tuplahinnan. Lisäksi harvassa perinteisessä hotellissa on vedenkeitintä JA mikroa JA jääkaappia vaikka huoneen hinnan perusteella odottaisi yleensä saavansa niiden lisäksi vielä tiukkapeppuisen gigolon ja yksityisen uima-altaan.

Särkänniemen lisäksi harrastimme myös päämäärätöntä kaupungilla samoilua ja erilaisissa kauppakeskuksissa hengailua. Kauppakeskuksissa on kiva hengailla, älkää ihmetelkö. Aina bongaa jotain uutta, kuten esimerkiksi että jos joskus oikeasti tarvitsen jonkun vähän hienomman klänningin, matkustan mieluummin hyvällä tekosyyllä Tampereelle Koskikeskuksen kolmanteen kerrokseen, jossa asialle omistautuneita kauppoja on vierekkäin monta, kuin rupean plaraamaan Helsingin Keltaisia sivuja ja suhaamaan kaupunginosasta toiseen.

Muutenkin viehättää se, että Tampereella kaikki on niin lähellä, ja silti on kaikkea sitä mitä Helsingissä. Kaikki vain on Mansessa kätevästi kompaktimmin - kuten Bebek ja Fantasiapelit vierekkäin. Juuri näin hoidetaan nörttikohdentaminen ja synergiaedut.

Särkänniemessä syötiin kojuista moskaa, mutta lähtöpäivän päivällinen hoidettiin perinteikkäästi Tillikassa. Kermaista pyttipannua, kiitos hyvää oli ja palvelu jämptiä ja ystävällistä. Nyt vain pitäisi ruveta panemaan syömisiään syyniin. Kirosin, kun otin reissuun jalkaan farkut, jotka eivät enää olekaan mukavat, vaan kiristävät ikävästi sieltä sun täältä.

Sinänsä hullua, että sen jälkeen kun luovuimme vajaa kaksi vuotta sitten autosta, ruokatottumukset ovat alkaneet hiljaksiin taas rapistua moskan suuntaan. Autottomalle täällä Myllypuron perukoilla on tarjolla kolme sikakallista ja huonosti varusteltua lähiökauppaa, mikä johtaa auttamattomasti halvimpien, syömiskelpoisimpien ja kompaktimpien vaihtoehtojen - usein einesten suosimiseen. Autolla tuli mentyä kauemmas markettiin ostamaan enemmän, järkevämmin, laadukkaampaa.

Sinänsä ikävä tosiasia on, että vaikka haluaisikin suosia lähikauppoja ja pienyrittäjiä, joissain tilanteissa nämä samaiset puodit muuttuvat ympäristönsä näköisiksi ja pahimmassa tapauksessa palvelevat lähinnä niitä, jotka eivät välitä mitä suuhunsa panevat. Kun lähistöllä on vaikkapa riittävästi riistettäviä vanhuksia, vajaita, nistejä ja spurguja, se heijastuu myös tuotevalikoimaan - sen lisäksi että kaikki on myös kallista.

Jos lähiöperheellä siis ei ole resursseja lähteä kovin usein kauemmas metsälle, vaihtoehtoina on usein joko yökkömarinadissa lilluva lihasilppu nahistuneiden vihannesten kera tai edes etäisesti siedettävän makuinen eines/puolivalmiste. Arvatkaa kaksi kertaa kumpi lähtee mukaan? Ja kierre jatkuu.

Vietin sitten eilen kolmisen varttia metrotunnelissa. Oli Sörnäisten asemalla joku onneton taantuman uhri päättänyt päättää päivänsä. Tämä on elämäni toinen kerta, kun istun tuubissa jota käytetään itsemurhavälineenä. Edellisestä kerrasta lienee sellainen viitisentoista vuotta aikaa, ja se oli ulkoilman puolella.

Tällä kertaa viimeinen vaunu, jossa olin, jäi tunneliin niin, että kaikki mitä pelastuslaitoksen sedät ja tädit + poliisit puhuivat toisilleen ja radiopuhelimiinsa kuului erinomaisesti tunnelin akustiikan vahvistaman myös sisätiloihin. Kliinistä meininkiä, mutta sinänsä ihan kiinnostavaa miten pitkältä matkalta palasia keräillään. Tai etsitään. Ilmeisesti tyyppi oli raahautunut telien alta, jos ymmärsin puheenpalaset oikein.

Koko odottelun ajan minulla oli aivan hirveä vessahätä, joten piti keskittä huomio jo senkin takia kaikkeen mitä tapahtuu, ettei tule pisut housuun. Vastapäätä istuva täti katsoi todella pahasti, kun ääneen pohdiskelin ammattilaisten puuhia ja spekuloin raadon leviämispotentiaalia.

Toisaalta, urbaanin hillittyä ja morbidia se oli meininki muuallakin vaunussa. Kaikilla oli siinä mielessä hyvät tavat, ettei kuulunut kiroilua siitä, että pitää jonkun onnettoman takia odotella (tosin varmaan sitä moni kuitenkin ainakin ajatteli, muun muassa minä vessahätäinen). Mutta leppoisaa keskustelua käytiin muun muassa ainakin siitä kuinka paljon näitä vuodessa tapahtuu ja mikähän mahtaa olla koko Helsingin metron historian ruumisluku tähän mennessä - kirvestappajat poislukien.

Pois meidät päästettiin lopulta vain vaunun etupäästä. Sisälläni asustava toljottelija kirosi, etten päässyt vilkaisemaan junan takaosan suuntaan. Kyllä odottelu olisi edes pienellä splätterillä pitänyt palkita.

Alakerrasta kuuluu räkätystä, voimakasta aivastelua ja to-del-la kummallista bassomölinää, aivan kuin kolmimetrinen pesukone yrittäisi lähteä linkoamaan, mutta ei onnistu.

Onkohan sinne muuttanut uusi mekastaja?

Se olisi oikeastaan aika mukavaa.