Rillit menivät rikki. Vain 12 vuoden jälkeen. Kenelle voin valittaa, kun ei mitään tehdä enää kestämään?

Tietenkin kakkulat kulahtivat juuri juhannusyönä, jolloin apua ei saa mistään. Ei ettäkö sitä nyt saisi rilliongelmiin muutenkaan. No, olin sentään kotona enkä liikenteessä. Ja eiku virittelemään teipillä toimivaa hätäratkaisua. Toimihaan se, mutta ei sitä julkisesti esittele. Niinpä vietänkin aikaani arjen koittaessa enimmäkseen sokeana. Kipeästi Hermionen kipakkaa reparoa kaipaavat rillit tulevat esiin suojekotelosta vain istahtaessani ofiisissa tietokoneen ääreen.

Tämän ansiosta päivä on ollut aika mielenkiintoinen. En nyt väitä että voisin mitenkään tilannettani verrata oikeasti näkörajoitteisiin ihmisiin, mutta ihan terveellinen maistiainen se on ollut. Ilman rillejä nimittäin olen kuitenkin suhteellisen näkörajoitteinen. Miinuksia on vajaan yhdeksän verran, joten kuva on aika suttuinen. Tuollainen:

Päivän palloilun aikana olen ihan ajatuksella miettinyt mitä hyötyjä ja haittoja on siinä, ettei näe eteensä. On siinä nimittäin hyötyjäkin, ja ne oikeastaan huomasin ensimmäiseksi.

Joskus on nimittäin niitä aamuja, kun tuntuu että kaikki vastaantulijat tuijottavat ja tulee miettineeksi, että mitähän majoneesia itsellä oikein on rinnuksissa tai naamalla, kun niin kauheasti töllätään. No, nyt, vaikka tuijottaisivatkin, niin sitä ei näe. Toisaalta nyt ei sitten tajua katsoa rinnuksilleen huomatakseen, että niissä tosiaan killuu puoli aamiaista. Ei tartte myöskään moikata ketään, koska ei näe kenenkään moikkauksia. Luurit korville, niin ei myöskään kuule niitä. Koska moikkaaminen on kaksipiippuinen juttu, ja olen tässä täysin Jani Volasen kannalla.

Tietysti kaikki luulevat että likalla on tosi huono päivä tai kusi on lopullisesti noussut hattuun. Mutta sitä varten pidetään Facebook-tiedotuksessa tärkeät ihmiset ajan tasalla onnettoman näkörajoitetilanteen osalta. Eivät voi ainakaan aivan avoimesti ilminoida arvaustaan kusen noususta hattuun, vaan joutuvat tekemään sen salaa.

Muutenkin on vielä toistaiseksi mukavalla tavalla irtonainen olo. On ikään kuin omalla yksityisellä planeetallaan, johon muut eivät helposti löydä. Laittaa vielä aurinkolasit päähän vähäisen näköinformaation kontrastia parantamaan ja omaa harottavaa katsetta peittämään. Edes isot ihmismassat, joista en normaalisti pidä alkuunkaan, eivät stressaa, koska en näe niitä. Näen toki vellovan massan värillisiä palloja ja sumua, mutta en kykene arvioimaan päälukua, joten en saa normaalia ahdistuspaskahalvaustani, kun tuhat ihmistä vyöryy ostarilla eteen.

Pitemmän päällehän saattaa omalla planeetalla norkoilu varmaan jo käydä tylsäksi. Ja tätä kestää optikon arvion mukaan kahdesta neljään viikkoon. Mietinkin, että jos olisi oikeasti todella sokea... miten häilyvä onkaan se raja ihanan yksityisyyden tunteen ja karmean yksinäisyyden sekä näkymättömyyden pelon välillä.

Sitten ne huonot puolet. Miten yksinkertaisiinkiin asioihin voi muuten terve ja itsenäinen ihminen tarvita avustajaa. Se, ettei näe pikaruokalan menua. Ettei näe bussien numeroita ajoissa. Ettei läheskään aina hahmota kynnystä tai oikeaa määrää rappusia. Etenkin viimeksi mainittu vähän hirvittää. Nämä tulivat esille muutamassa tunnissa, kuinkahan paljon kertyisi elinajassa.

Lisäksi kaino pyyntö autoilijoille. Rakkaat autoilijat, muistakaa ne ajovalot. Aina. Valot näen jo kaukaa, mutta siinä vaiheessa kun tumma kiiturinne hahmottuu minulle autoa edes etäisesti muistuttavaksi kapineeksi, alkaa jarrutusmatka olla jo todella nafti jos olen astumassa eteenne. Tuolla on paljon mummoa ja pappaa samassa tilanteessa kanssani siitäkin huolimatta, että heillä on ehjät pullonpohjat nenällään. Nii, ja saa sitä rajoitusten mukaankin mielellään ajaa sen reippaan ylinopeuden sijaan.

Niin, uudet rillit saan aikaisintaan kahden viikon päästä. Voi mennä neljäkin. Vahingosta viisastuneena ostin saman tien kahdet. Oli siinä vähän turhamaisuuttakin. Peruslaseiksi ei viitsi mitään prameiluja, vaan siistit simppelit peruskehykset. Mutta en voinut myöskään vastustaa violetteja.

Kahdet prillit ja niihin linssit voimakkaimmalla linssiohennuksella ja pintakäsittelyillä Itäkeskuksen SpecSaversista yhteensä 459 euroa. Helvetin hyvä palvelu sekä sunnuntaina käydessäni valkkaamassa pokia ja varaamassa optikkoajan että tänään, kun optikkoajalleni saavuin. Juuri sopiva huumorin ja asiallisuuden yhdistelmä hädänalaisen ihmisen tilaa kohtaan. Arvostin. Käytän uudestaankin.

Jännää miten internet ja maailman pienentyminen vaikuttavat esimerkiksi matkailukäyttäytymiseeni. Pohdin tässä mitä tekisin Tukholmassa sen vähän aikaa kun laiva maissa on, ja ensimmäiset ehdotukset kavereilta oli että käy siellä ja siellä shoppaamassa. Mietin asiaa itsekseni hetken, ja jouduin toteamaan että ei kiinnosta. Tajusin myös, ettei ole kiinnostanut pitkään aikaan. Vuosiin.

Tykkään siis shoppaamisesta toki, silloin kun tarvitsen jotain - ja silloin kun olen kotikamaralla. Mutta ulkomailla ollessa en shoppaa käytännössä koskaan. On nimittäin todella harvoja asioita, joita ulkomailta saa, joita ei saisi Suomessakin vähintäänkin netistä tilaamalla jossei muuten. En ole aikaisemmin oikein tiedostanutkaan asiaa, ennen kuin rupesin sitä miettimään. Viimeksi olen ostanut vähän Disney-kamaa Disneylandista, koska sieltä oikeasti saa juttuja, joita netin Disney-puljuista ei myynnissä ole. Sitä ennen en edes muista olisinko hankkinut reissuista juuri mitään muuta kuin vähän karkkia ja alkoholia tuliaisiksi - ja nekin lähinnä viimeisillä valuutoilla ja viime hetkellä jostain lentokentältä tms.

On minulla toki muitakin syitä miksi shoppailu ulkomailla tuntuu jopa vähän vastenmieliseltä. Yksi on sen kaman raahaaminen mukanaan - ensin siellä kaupungilla ja sitten myöhemmin takaisin kotiin Suomeen. Etenkin kun olen ihmisiä, jotka eivät koskaan matkusta niin järeällä varustuksella, että pitäisi panna esimerkiksi matkatavaroita lentokoneen ruumaan. Vielä ei ole tullut eteen matkaa, joka olisi ikinä oikeasti edellyttänyt matkalaukun ottamista mukaan.

Toinen syy shoppaamattomuuten on ajan tuhlaamisen tuntu. Esimerkiksi tällaisella perinteisellä Tukholman-risteilyllä peliaikaa on varsin niukasti, joten niiden samojen niin netistä kuin Suomestakin löytyvien krääsien ja riepujen käpälöinti tuntuu päättömältä. Niin hintatietoinen en nimittäin ole, että saisin jotain tyydytystä jonkun topin, hameen tai pölyttymään päätyvän kirjahyllykoristeen löytämisestä viisi euroa halvemmalla kuin kotimaassa. Etenkin vaatteiden, meikkien ja ja koriste-esineiden shoppaamisessa ulkomailla on itselläni jotenkin sama fiilis kuin että lähtisi Teneriffalle hengailemaan Suomi-baarissa ja syömään lihapullia.

Mietinkin, että onneksi lienen ehkä vähän poikkeava, koska tällainen toiminta tuottaisi aika ikävät paikat niille kaupoille, jotka saavat oleellisen lisän tuloihinsa turismista.

Tosin ruokapaikat eivät sen sijaan oudosta käytöksestäni tai sen leviämisestä kärsisi lainkaan. Pitkään reissaamisessani sanelua on hoitanut vatsan seutu, koska kaiken krääsän helpon saatavuuden takia matkailun ykkössyyt ovatkin minulla nähtävyydet ja hyvä ruoka. Ne ovat ne kaksi asiaa, jotka ovat edelleenkin suhteellisen uniikkeja jollekin paikalle ja siis minulle ainoat kunnon syyt hilata ahterini Suomen rajojen ulkopuolelle.

Vaikka kärsiihän siinä sitten ne kulttuurit, joiden ruuasta en niin välitä. Tai niillä on ainakin paras olla hyvät nähtävyydet. Viihtyisä ja persoonallinen kahvila hyvine paikallisine paakkelseineen on on ihan hyvä nähtävyys.

Niin. Meen nyt sinne Tukholmaan, vaikka Silja Linen kanta-asiakasmeininki ottaakin päähän. Päätin vain olla välittämättä ja ryhtyä taas pihiksi. Ei se minun häviöni ole, vaan Siljan. Jos heidän nykyinen käytäntönsä ei esimerkiksi rohkaise minua maksamaan reissuja kenellekään muulle kuin itselleni, eikä varsinkaan hyttivalikoiman kalliimmasta päästä, niin en sitten rohkaistukaan. En siis tuo itseäni enkä lisää porukkaa tuhlaamaan rahaa heidän laivalleen enää läheskään siinä mittakaavassa kuin ennen, ja alan myös metsästää hyviä alennuksia kilpailevalta yhtiöltä. Äiti saattaa päästä vuotuiselle luksushyttiristeilylleen tästedes Vikingillä. Tällaiseen pakkojarrutukseen Silja Linen hieno pisteuudistus ei tainnut ihan tähdätä, mutta syyttäköön itseään, jos muutkin kuin minä päätyvät samaan päätelmään. Pistejärjestelmiä on turha ylläpitää, jos ne ovat liian läpinäkyvästi asiakkaalle epäedullisia.

No kyllä nyt nousi taas huuto, kun matkatoimistot mainostaa lapsilta kiellettyjä hotelleja. 

Siitäkin huolimatta, että väitän nettiin pesiytyneen eräänlainen ammattivalittajien joukko, jota ei voi kutsua trolleiksi, koska he eivät ymmärrä olevansa trolleja, niin silti on aina pakko vähän ihmetellä missä tässä nyt nähdään sitä syrjintää, josta jengi huutaa naama punaisena.

On siis syrjintää rajata johonkin pääsy lapsiperheiltä, mutta ei ole syrjintää pakottaa vaikkapa häämatkalla olevaa pariskuntaa viettämän kynttiläillallistaan lentävän ruuan ja juoksentelevien natiaisten keskellä? Miksi? Koska lapset ovat NIIN paljon tärkeämpiä, että ne menevät kaiken muun edelle? Ihan kaikenko? 

Jos samalla logiikalla mennään, niin pitäisihän tässä harvase viikko nostaa äläkkä siitä, että kaikki työnantajat ei tykkää jos duunareiden lapset hengailee jaloissa koko ajan, ja - aikauhia - joiltain pomoilta pitää peräti kysyä lupa saako lapsen tuoda ofiisissa käymään. Saatanan siat, nuo tunteettomat firmapaput ja lapsenvihaajaduunikaverit, nih.

Pointti vain on, että siinä missä työnantajalla on oikeus määrittää yrityskulttuurinsa pelisäännöt ja valita työntekijänsä, ravintoloilla ja hotelleilla on oikeus valita palvelukulttuurinsa ja asiakkaansa. Yhden leipälaji on Bamse-klubi, lastenaltaat ja työntekijät, joilla hymy ei hyydy edes silloin, kun kompastuvat penskaan ja rojauttavat perheen illallisen maahan (ja perhe tekee hotellille valituksen, koska joutui odottamaan ruokiaan). Toisen parasta osaamista on luksuskokemuksien luonti pariskunnille ja sinkkujuhlien järjestäminen. Kummassakin tapauksessa on sekä järkeenkäypää että oikeutettua rajata asiakaskunta sen mukaan. 

Mutta nousiko suurin äläkkä sittenkin oikeastaan siitä, että joku kehtaa oikeasti vielä mainostaakin palveluitaan? Ilmineeraamalla suorasukaisesti, että toisinaan lapset ovat yksiä helvetin apinoita, joista pitää päästä vähintään tuhannen kilometrin päähän karkuun edes hetkeksi. Eikä vain toisten lapset, vaan myös omat. Sitäkö se äläkkä nyt oli, että on niin rumaa puhua totta? Ja vielä mainoksessa! Mainoksissahan pitää valehdella, kosiskella ja kumartaa joka suuntaan niin kuin ei omistaisi persettä lainkaan. Skandaali! Vähintäänkin lapsiperheiden erinomaisuuden törkeää loukkaamista.

Lapsiperheet ovat vähän niin kuin israelin juutalaisia tai mitä tahansa muita sorsittuja kansanosia. Koska heitä on joskus kohdeltu niin väärin ja epäoikeudenmukaisesti, ja tuetkin laahaa jäljessä on liian pieniä, niin se ilmeisesti antaa heille oikeutuksen sorsia kaikkia, jotka ovat sorsittavissa, ja vähintäänkin huutaa kovaäänisesti aina kun eivät saakaan aivan kaikkea, mikä heille muka kuuluisi. Sillä heillehän toki kuuluisi ihan kaikki. Palestiina. Rantakohteet. Työpaikat. Ravintolat. Koska Hitler! Koska lapsilta kielletyt hotellit!

Voidaan myös ajatella niin, että mitä yhteistä on huumeilla, terroristeilla ja lapsilla? Ne ovat kaikki pelkkiä aseita taistelussa, jossa xenofobiset kansanosat haluavat teljetä kaikki muutkin asumaan samaan metrin kuution kanssaan. Mikään ei saa olla erilaista, eikä saa nousta edes pientä epäilystä siitä, että jollakulla saattaa olla ihan vähän kivampaa kuin mulla. Ja todellisuudessa sitten kun kaikki on saatu paimennettua sinne metrin kuutioon, alkaa huuto siitä, että on liian ahdasta, eivätkä kaikki ansaitse elämää kuutiossa. Mutta ei heitä poiskaan voi päästää, koska kuution ulkopuolella he voivat saada vääriä ajatuksia.

Mutta tämä on jo niin masentavaa ajateltavaa, että olen lapsilta kielletyn hotelliloman tarpeessa.

Olen ollut jo aika monta vuotta Silja Linen kanta-asiakas. Kaikki onkin mennyt mukavasti siihen saakka kunnes päättivät viime vuonna uusia kanta-asiakaspistejärjestelmänsä. Koko pisteytyssysteemi on aina ollut vähän epämääräinen, mutta nykyään se on sitä vieläkin enemmän.

Aikaisemmassa järjestelmässä homma oli sentään silleen aika mutkatonta että kun hankin matkan ja maksoin sen, sain pisteet kaikesta mitä maksoin. Plus saman mittatikun mukaan pisteet laivalla käytetystä rahasta. Nyt pisteitä kertyy eri tavalla riippuen siitä kuluttaako etukäteen vai vasta laivalla ja onko kulta vai pronssi/hopea-tason asiakas. Ennen kertyi kymmeniä pisteitä. Nyt kymmeniä tuhansia. Ihan perseestä noin niinkuin pienen ihmisen kannalta. 

No, se menisi vielä, ellei olisi tullut vielä nurkan takaa yllättäen kylmää vettä niskaan. Aloin ihmetellä miksi parista viimeisimmästä reissusta näitä uusia tuhansia ja taas tuhansia pisteitä on kertynyt etukäteen maksetuista osioista eli siis lähinnä hyttimaksuista paljon vähemmän kuin mitä olin olettanut.

Noh. Asiakaspalvelu auttaa:

Vaikka olisin maksanut itse koko hytin, pisteitä saan vain niistä matkustajista joilla on rinnakkaiskortti eli on kirjattu klubikorttini alle. Tämä on sulkenut siis ulos esimerkiksi alaikäisen lapseni, joka ei ole kelpuutettu klubikortin haltijaksi, ja pisteet on jäänyt saamatta.

Vanhan pistelaskusysteemin aikaan lasta ei edes saanut kirjattua oman tilin alle. Tämä on nyt siis saattanut muuttua, mutta siitä ei ole mielestäni tiedotettu, enkä löydä asiasta edelleenkään mitään mainintaa Club One -sivulla. Eipä siitä ollut mainintaa vanhaankaan aikaan, mutta kun silloin yritin kirjata lasta järjestelmään, tämä ei onnistunut asiakaspalvelun mukaan juuri siksi, että lapsi oli alaikäinen. En ole siis saanut mistään mitään osviittaa että asiat olisivat eri tavalla, ja että lapsi olisi pitänyt kirjata systeemiin pistesysteemin muuttuessa.

Vein toukokuussa isolla rahalla commodore-hytissä äitienpäivän kunniaksi äidin risteilylle. Jäi äidin osalta pisteet saamatta - ja se on aika pirusti, koska commodore-hytti on aikasteen tyyristä hupia. Mutta äidinhän pitäisi olla Club one -jäsen, niin pisteet kirjautuisivat sitten hänen tilillee, kertoo asiakaspalvelu! Niin, jee! Hei haloo! Olen toki anteliaalla tuulella ja vien äidin lahjaksi risteilylle, mutta miksi ihmeessä minun rahoistani pisteitä pitäisi kertyä hänen tililleen? Joku raja minunkin anteliaisuudellani. 

Tilannehan on toki täysin epäjohdonmukainen siinäkin mielessä, että jos sitten siellä laivalla vien koko perheen syömään tai taxfreehen ja maksan koko hoidon, ei kukaan kysy onko muulla seurueella club one -jäsenyys, vaan kaikki ostoksen pisteet menevät sille club one -tilille, jonka korttia vingutetaan. Se on toki oikein. Mutta jotta minua kiinnostaisi enää pätkääkään käyttää kanta-asiakasetujani ja tulla tuhlaamaan helvetin kalliiden hyttihintojen päälle vielä se tonni sinne laivallekin, niin haluan kyllä pisteet kaikesta siitä, mistä olen maksanutkin. 

Kun Silja Linen kanta-asiakaspalvelun syövereitä tutkii, löytyy toki sivu rajoituksia. Tämän sivun seliteteksti ennen linkin klikkaamista on: Matkanjärjestäjien matkoista pisteet kertyvät erillisen taulukon mukaan. Tallink Siljan kautta myytävät kolmansien osapuolten palvelut eivät kartuta pistetiliä ellei toisin mainita. 

Anteeksi vain, mutta tuskin olen ainoa, joka ymmärtää kontekstissa matkanjärjestäjät Siljan ulkopuolisiksi matkatoimistoiksi eikä koskaan klikkaile linkkiä jos käyttää pelkkää Siljan omaa varauspalvelua. Asiaa ei siis todellakaan ymmärrä niin, että Silja Line pitää minua itseäni matkanjärjestäjänä, jos mukanani matkustaa joku, joka ei ole kirjattu Club One -korttini alle. Katsoisin että olennainen tieto on tahallisesti piilotettu paikkaan, josta sitä ei osaa etsiä. Sitä ei ole esimerkiksi ilmaistu pisteidenkeruun pääsivulla, jossa sen pitäisi olla ilman mitään klikkailuja. 

Sapettaa aivan saatanasti, ja tekisi mieli tasan tästä paikasta perua reissu, jonka juuri viime yönä varasin ja maksoin. Mutta eipä niitäkään rahojaan enää kokonaan takaisin saisi. Kostoksi en aio ostaa sielä laivalta yhtään mitään enkä käyttää mitään ylimääräisiä ravintolapalveluja. Sinänsä harmi, koska olin alun perin suunnitellut taas aika pitkän pennin upottamista laivaolemisen iloihin. Noin yleisesti ottaen sen on aina mielellään siellä käyttänyt. Mutta ei enää.

Olen tässä pannut merkille mielenkiintoisen kukkahatutätikohtausten vyöryn, kun ilmoitettiin että markkinoille tulee uusi nuorten tyttöjen lehti, jossa käsiteltäisiin myös muotia ja ulkonäköasioita. Kansa nousee takajaloilleen, alkaa mustamaalaamiskampanja. Yhtiön hieman vanhemmille tytöille suunnattu lehti otetaan hampaisiin ja luetaan kuin piru raamattua. Taas on saatana päässyt irti, ja eikö kukaan ajattele lapsia?

Yhtäkkiä se vanhemmillekin tytöille suunnattu lehti on hirveä väärien ajatusten hautomo. Toisaalta kukaan ei mainitse muiden yhtiöiden vastaavia lehtiä. Kukaan ei revi pelihousujaan  myöskään Prinsessa-lehdestä tai W.i.t.c.h.istä. 

Yhtäkkiä on kuitenkin taas niin väärin, että nuortenlehdissä puhutaan tytöistä, pojista, vaatteista, meikeistä ja musiikista. Se niin vääristää nuorten minäkuvaa. Sillä nuorethan ovat kritiikittömiä tyhjiä astioita ja nuorisolehdet vastuuttomia verenimijöitä, jotka eivät yhtään välitä mitä kirjoittavat. 

Todellisuudessa aikuisten pillastuminen heijastaa jotain vieläkin huolestuttavampaa. Sitä, että hyvä nuoruus on sellainen, jonka aikuiset sanelevat. Kaikki muu on huonoa nuoruutta. Syntipukiksi halutaan toki leimata siitä kaupalliset hyötyjät, he ovat huonon nuoruuden sanansaattajia, vaikka yhtä lailla näiden tahojen kritisointi on sitä samaa ylhäältä alaspäin nuoruuden sanelua. Siinä välissä ovat ne nuoret, joilta ei kysytä.

Toisinaan tekopyhä nuorison varjelu omalta itseltään saa jopa surkuhupaisia ulottuvuuksia. Olen kuullut vanhemmista, jotka eivät lue perinteisiä satuja lapsilleen, koska ne esimerkiksi vääristävät sukupuolirooleja ja korostavat luokkaeroja. Prinsessa Ruusunen on siis vaarallinen, koska prinsessa ei ole aktiivinen oman elämänsä sankari, vaan sadaksi vuodeksi uneen vaipuva perinneneito, joka ei pelastu ennen prinssin saapumista. Sillähän ei ole merkitystä että kyseessä on satu, koska vanhemmat uskovat etteivät heidän lapsensa erota todellisuutta kuvitelmasta.

Välillä vain tuntuu, että tässä nimenomaan aikuiset eivät erota kuvitelmaa todesta tai ovat liian laiskoja opettakseen sitä eroa lapsilleen. Yhä enemmän vaikuttaa pikemmin siltä, että sen sijaan, että ilolla selitettäisiin miksi asiat ovat niin kuin ne ovat ja mitä eroa niillä on, pyritään siivoamaan pois varsinkin kaikki se, mikä ei ole yksiselitteisen totta. 

Se ei ole vastuun kantoa, vaan sen pakoilua.