Jotkut vanhat blogaajat ovat pitkään olleet kirjoittamatta, mutta yksi jos toinenkin on kaivautunut koloistaan, perustellut uusia blogeja jne. Tietenkin ongelma on, että into saattaa taas laantua alkuunsa, jos ei keksikään sen ensimmäisen pyrskäyksen jälkeen mitään sanomista.

Mutta jos elämässä vanha viisaus on "when in doubt, fuck" niin blogimaailmassa se lienee sitten "when in doubt, fuck with everything". Tähän sopii esimerkiksi listat. Kuten tämä. Katsokaa, ihan myös linkkailin. Ja laitoin isot animetissit heti alkuun.

Parhaat pelimusat top 5

5. Main Theme (Valkyria Chronicles)

4. Tour of Venice (Assassin's Creed II)

3. Finale (Halo 3: ODST)

2. Greatest Journey/Flood Rising/Halo Finale (Halo 3)

1. Prologue - To the Ancient Land (Shadow of the Colossus)

Jep, ei ainuttakaan Mariota, Zeldaa, tms. Onhan ne ikonisia ja silleen, toki, mutta kuitenkin sellaisia... rallatuksia. Sori. Olen enemmän dramaattisemman osaston ystävä. Grooveshark on muuten tosi ystävä, Spotifyn pelimusiikkitarjonta on aika ankea.

Pelien beibeistä on vaikka mitä top-listoja. Mut miehistä? Hei miksei miehistä?

Top femma

5. Gordon Freeman (Half-life 2) Miten rillien värillä voikaan olla suuri merkitys. Mustat = hot! Siniset = Mikko Alatalo.

4. Nathan Drake (Drake's Fortune) Renttu. Need I say more?

3. Auron (Final Fantasy X) Vähäpuheinen Jeff Golblum, pitääks edelleenkään sanoa mitään muuta?

2. Master Chief (Halo 1-3) Luotan siihen, että tällä miehellä on kypärä päässä. Aina.

1. Ezio Auditore da Firenze (Assasin's Creed 2, AC Brotherhood) Hän on... neuvokas... ja... ööh.... ketterä... Mmmmm... ketterä. <3

Viha-rakkaussuhteeni sukupuolirooleihin on aina ollut monimutkainen. Flirttailuni markkina-arvoteorian kanssa on viime vuosina ollut kuitenkin enimmäkseen erittäin tyydyttävää. Monet kovaäänisimmät MA-aatteelliset tunnen nimen lisäksi myös ulkonäöltä ja käytökseltä, mikä toki antaa tiettyä etulyöntiasemaa asioiden punnitsemiseen ja rivienväliseen lasitaloista vihjailuun. Mutta ihan puhtaasti sanoina paperillakin (tai näytöllä) markkina-arvoteorian rakentelijoiden puuhastelu antaa oman elämänsä peliteoreetikoille hauskaa puuhaa runkkaamisen välissä. Arvostan.

Riemastuin taas vaihteeksi Henry Laasasen töräykselle siitä, millainen on naisellinen nainen. Suhtaudun lievän skeptisesti siihen, että olisi olemassa jokin universaali naisellisuuden määritelmä - tosi aina aikojen alusta asti - mutta olen valmis hyväksymään sen arguendo, jotta juttu etenee. 

Laasasen kirjoitelmassa ilmentyy noin 25 kappaletta ominaisuuksia, joita naiselliselta naiselta pitää joko puuttua tai joita hänellä pitää olla. Täytän mainituista vaatimuksista noin kolme, enkä lopuista ominaisuuksista kaipaa kuin muutaman perään - tosin lähinnä pärjätäkseni paremmin töissä kuin hurmatakseni miehiä. 

Tästä huolimatta elämästäni ei ole koskaan puuttunut edes tasokkaita miehiä. Joistakin heistä on ollut jopa ongelmallista päästä eroon. Tämä selittyy toki helposti sillä, että olen alemman tason naisena kykenemätön tunnistamaan tasokkuutta. Silti, koska teorian mukaan myös alemman tason naiset kuluttavat tuhottomasti aikaa nostaakseen arvoaan ylemmän tason yksilöiden edessä, on olemassa jokin myös alemman tason yksilöiden miellettävissä oleva tasokkuuden määritelmä. Olenko siis ollut YT-miehelässä vai en?

Tämä päättömyys viihdyttää minua suuresti, koska mites tämän nyt pitäisi mennäkään? Joko en tiedä mitä teen, tai YTM ei tiedä mitä tekee? Eikä YTM silloin voi enää olla YTM, jos ei tiedä mitä tekee? Vai ehkä se on slummaamassa? Miksi YTM:n pitäisi slummata? Eikö sekin jo haalista hänen arvoaan?

Toisiaan kumoavia kysymyksiä ja vastauksia voisi heittää piirileikkiä tanssien ikuisesti, ja siitähän tässä on kyse. Leikistä. Pelistä ja ajanvietteestä, jonka funktiona ei ole kuin kisata siitä kenen veistämät shakkinappulat pääsevät pelilaudalle asti.

Ja on siitä hyötykin.

Jos Laasasen ja possensa kuuluttama elämänasenne ja parisuhdemarkkinafilosofia herättää kuulutetut naiselliset naiset korjaamaan lähes myyttiset miehiset miehet pois pelikentältä, se on yksi este ja ärsytys vähemmän kaikille niille, jotka etsivät Sedulan maskimeren seasta Barbie & Ken -leikkeihin jo kyllästyneitä yksilöitä. 

Sama luuta voisi käydä myös työpaikoilla. Kun kaikki Neidit ja Urokset siirtyisivät kaikki Ylemmän Tason Työpaikoille kisaamaan sukupuoliroolien Oscareista, ammattitaitoiset saisivat tehdä työnsä rauhassa ilman kädestäpitelyä ja egosotia, sukupuoliroolinsa lennokkaasti adlibaten. 

Mistä tässä pelissä sitten on todellakin kysymys? Mitä kotipesää loppujen lopuksi puolustetaan ja millä määritellään voitto? Täysin se ei tunnu olevan selvää edes pelin keksijöilleen itselleen. En voi siis kun olettaa. Mitä todennäköisimmin pohjalla on katkeruus siitä, ettei naisten tarvitse kuin avata puseron ylin nappi saadakseen puoli miessukukuntaa hyppimään mielihalujensa mukaan, joten siispä yritetään tyylikkäästi saada naisia laittamaan ylänappi kiinni ja avaamaan se enää vain luvan kanssa. Syyksi annetaan ymmärtää, että keino ei toimi ellei ole ajanut rintakarvoja ensin tai koska sillä ei saa kuin vääriä miehiä. 

Paskempi juttu leikin keksijälle on tietenkin se, että liian moni ottaa homman turhan vakavasti.

Kun pelaa Guitar Heroa saa osakseen hymistelyä ja ihmettelyä miksi kulutan moiseen aikaa. Opettelisit mieluummin soittamaa oikeaa kitaraa, sanotaan. En ole juuri kuullut tai nähnyt Call of Dutyn tai Counterstriken pelaajille tuhistavan, että ottaisitte rynkyn kouraan ja menisitte oikeasti metsään opettelemaan. On se niin väärin.

Jokaisella kirjakupalla tuntuu olevan e-kirjoilleen oma formaatti, joka tarvitsee oman laitteen. Ei riitä että on iPad ja Kindle, Akateemisen e-kirjat pakottavat hankkimaan vielä kolmannenkin romun rinnalle. Miettikää kun joutuisitte paperikirjojenkin kohdalla käymään aina ensin optikolla ennen kuin voitte mennä uuteen kirjakauppaan ostamaan pokkareita. On se niin väärin.

Tv-kanavat huutavat inkvisitiota ja TVKaistaa roviolle, mutta niillä ei tunnu tulevan mieleenkään, että voisivat yhdistää voimansa ja panna omat nettivideopalvelunsa samaan koriin. Vähän lisäherkkuja maksusta päälle, niin ei tarvitsisi niitä televisiomaksujakaan korottaa. On se niin väärin.

Helsingin keskusta on ruma ja sielun silmä kärsii. Kaupunkisuunnittelu on tietenkin eri mieltä ja yrittää vähätellä soraääniä syyttämällä tietämättömiksi. Jos kaupunki on etenkin talvella täysin harmaa, kun ei viitsitä edes suunnitella värimaailmaa loistamaan muuten kuin keskikesän vehreyden keskellä, niin tämäkin tietysti johtuu vain arvostelijan tietämättömyydestä ja ilmiselvästä sokeudesta. Niitä ruusunpunaisia laseja ilmeisesti jaetaan vain Kaupunkisuunnittelun virkamiehille. On se niin väärin.

Ensi kuussa siirretään taas kelloja siihen suuntaan, joka takaa että kertaheitolla meillä on vielä vähemmän valoa silloin kun sitä tarvitaan. Koska tärkeämpää että valoa on silloin kun kaikki nukkuvat tai ovat sisätiloissa. On se niin väärin.

Syysvitutus. Se on täällä.

Ja se vasta väärin onkin.

Muuallakin on havaittavissa statuskrapulaa. Vanhat blogaajat kaivautuvat kuopistaan ja kivien alta, miettivät että pitäisi kyl blogata, mutta on niin pilalla kaikesta pika-somesta, ettei keksi enää mitään sanottavaa.

Itse ajattelin ottaa peruskoulun apuun. Tiedättehän, keväällä pitää kirjoittaa viimeinen äikänaine siitä, mitä aikoo kesällä tehdä. Syksyllä jatketaan ja kirjoitetaan siitä mitä tulikaan tehtyä. Kaikki mukaan!

Siispä.

Mitä teen tänä kesänä

Kirjoittanut Kirsi 37,5 v

Tänä kesänä aion maata sohvalla, piereskellä ja syljeskellä kattoon. Heti kun loma alkaa. Loman alkuun on itse asiassa enää vain puolitoista viikkoa.

Oikeastaan loma alkaa vasta juhannuksesta, mutta kun ensi viikon on saanut pulkkaan, voi ennen juhannusta luovasti pinnata töistä ja tuhlailla vuoden aikana kertyineitä ylityöpäiviä. Tykkään kovasti pinnaamisesta. Pinnaaminen on kivaa ja se pitää nuorena.

Keväällä kiva täti töistä antoi minulle uuden tittelin ja vähän lisää palkkaakin. Tykkään kovasti titteleistä ja rahasta. Tuli siis hyvä mieli, niin hyvä mieli, että vaikka lomaa odotankin, on itse lomakampa jäänyt laatikkoon pölyttymään. Lisäkuumetta pitikin väkisin kehittää hankkimalla matka Göteborgiin. Sinne mennään sitten, kun on riittävästi ensin maattu sohvalla, piereskelty ja syljeksitty kattoon.

Göteborgiin mennään laivalla ja junalla. Se on jännää. Tykkään kovasti laivoista ja junista. Ruotsalaisilla on hienommat junat kuin VR:llä ja ne taitavat pysyä paremmin aikataulussakin. Tai jos eivät pysy, niin kyllä se aina jättekiva-ruotsiasenteella siitä suttaantuu. Ilo alkaa jo laivalle menolla, kun voi syödä kupunsa pulleaksi, maleksia päämäärättömästi ympäriinsä ja hymysuin taivastella, että eikö se jälkikasvu meinaa sieltä Siljalandista liikkua mihinkään koko iltana. Mitäs äiti ja isi nyt tekee, kun yhtään ei halua poika pitää seuraa? 

Göteborgissakin asutaan laivassa. Tai se näyttää laivalta, ja se on vedessä kanavan varressa, mutta ikinä ei ole liikennöinyt, vaan hinattu tehtaalta suoraan siihen paikalleen olemaan laiva, joka ei ole laiva. Ei siinä ole kai edes moottoria. Tykkään kovasti siitäkin.

Siellä Göteborgissa haluan käydä Lisebergin huvipuistossa. Tykkään kovasti huvipuistoista. Tämähän ei ole koskaan mitenkään tullut ilmi kenellekään. Jälkikasvukin tykkää huvipuistoista, joten on edes yksi päivä, jolloin ei tarvitse raahata penskaa väkisin tai huijaamalla mihinkään. Enemmän vääntöä varmaan tarvitaan, kun haluan käydä renessanssinäyttelyssä, katsella junalla nähtävyyksiä, ihmetellä tiedekeskusta, palvoa kalansaatanoita kalakirkossa, kavuta huulipunan huipulle, nähdä Hasselblad Centerin ja mitävielä... Ehkä vain telkeän pojan pallomereen ja menen ajelemaan ratikoilla. Tykkään kovasti ratikoista.

Siinähän se kesäloma sujuu. Kun en matkaile Göteborgissa tai makaa sohvalla piereskelemässä ja syljeskelemässä kattoon, pelaan Super Mario Galaxy 2:sta.

Tykkään kovasti Mariosta.