Muuallakin on havaittavissa statuskrapulaa. Vanhat blogaajat kaivautuvat kuopistaan ja kivien alta, miettivät että pitäisi kyl blogata, mutta on niin pilalla kaikesta pika-somesta, ettei keksi enää mitään sanottavaa.

Itse ajattelin ottaa peruskoulun apuun. Tiedättehän, keväällä pitää kirjoittaa viimeinen äikänaine siitä, mitä aikoo kesällä tehdä. Syksyllä jatketaan ja kirjoitetaan siitä mitä tulikaan tehtyä. Kaikki mukaan!

Siispä.

Mitä teen tänä kesänä

Kirjoittanut Kirsi 37,5 v

Tänä kesänä aion maata sohvalla, piereskellä ja syljeskellä kattoon. Heti kun loma alkaa. Loman alkuun on itse asiassa enää vain puolitoista viikkoa.

Oikeastaan loma alkaa vasta juhannuksesta, mutta kun ensi viikon on saanut pulkkaan, voi ennen juhannusta luovasti pinnata töistä ja tuhlailla vuoden aikana kertyineitä ylityöpäiviä. Tykkään kovasti pinnaamisesta. Pinnaaminen on kivaa ja se pitää nuorena.

Keväällä kiva täti töistä antoi minulle uuden tittelin ja vähän lisää palkkaakin. Tykkään kovasti titteleistä ja rahasta. Tuli siis hyvä mieli, niin hyvä mieli, että vaikka lomaa odotankin, on itse lomakampa jäänyt laatikkoon pölyttymään. Lisäkuumetta pitikin väkisin kehittää hankkimalla matka Göteborgiin. Sinne mennään sitten, kun on riittävästi ensin maattu sohvalla, piereskelty ja syljeksitty kattoon.

Göteborgiin mennään laivalla ja junalla. Se on jännää. Tykkään kovasti laivoista ja junista. Ruotsalaisilla on hienommat junat kuin VR:llä ja ne taitavat pysyä paremmin aikataulussakin. Tai jos eivät pysy, niin kyllä se aina jättekiva-ruotsiasenteella siitä suttaantuu. Ilo alkaa jo laivalle menolla, kun voi syödä kupunsa pulleaksi, maleksia päämäärättömästi ympäriinsä ja hymysuin taivastella, että eikö se jälkikasvu meinaa sieltä Siljalandista liikkua mihinkään koko iltana. Mitäs äiti ja isi nyt tekee, kun yhtään ei halua poika pitää seuraa? 

Göteborgissakin asutaan laivassa. Tai se näyttää laivalta, ja se on vedessä kanavan varressa, mutta ikinä ei ole liikennöinyt, vaan hinattu tehtaalta suoraan siihen paikalleen olemaan laiva, joka ei ole laiva. Ei siinä ole kai edes moottoria. Tykkään kovasti siitäkin.

Siellä Göteborgissa haluan käydä Lisebergin huvipuistossa. Tykkään kovasti huvipuistoista. Tämähän ei ole koskaan mitenkään tullut ilmi kenellekään. Jälkikasvukin tykkää huvipuistoista, joten on edes yksi päivä, jolloin ei tarvitse raahata penskaa väkisin tai huijaamalla mihinkään. Enemmän vääntöä varmaan tarvitaan, kun haluan käydä renessanssinäyttelyssä, katsella junalla nähtävyyksiä, ihmetellä tiedekeskusta, palvoa kalansaatanoita kalakirkossa, kavuta huulipunan huipulle, nähdä Hasselblad Centerin ja mitävielä... Ehkä vain telkeän pojan pallomereen ja menen ajelemaan ratikoilla. Tykkään kovasti ratikoista.

Siinähän se kesäloma sujuu. Kun en matkaile Göteborgissa tai makaa sohvalla piereskelemässä ja syljeskelemässä kattoon, pelaan Super Mario Galaxy 2:sta.

Tykkään kovasti Mariosta. 

Viime yönä oli tarkoitus mennä nukkumaan. En sitten mennyt, vaan menin Göteborgiin.

Kauniimpaa puoliskoani jaksaa aina huvittaa kuinka häilyväinen olen. Kaksi viikkoa sitten vielä suunnittelin eräänlaista kolmiomatkaa laivalla: Helsingistä Tallinnaan, Tallinnasta Tukholmaan, Tukholmasta Riian-ristely edestakaisin ja sitten Tukholmasta takaisin Helsinkiin. 

Siitä kuitenkin ehkä innostuin kaikkein eniten vain minä itse. Kas kun pidän laivoista. 

Noh, aikani asiaa makusteltuani innostuinkin yhtäkkiä ajatuksesta mennä laivalla Tukholmaan ja siitä junalla Kööpenhaminaan. Siitä innostui jo vähän muukin perhe.

Mutta kuten iteroinnissa aina, matkan varrelle osui liikaa epämieluisia yksityiskohtia kuten päälimmäisenä hirvittävän kalliit hotellit Tanskassa. Kolme-neljä yötä Köpiksessä ei yksinkertaisesti saa maksaa enemmän kuin viikko Disneylandissa.

Sitten alkoi väsyneenä yöllä kello kolme tulla levottoman hyvältä tuntuvia muisteloita ja kuningasajatuksia.

Tämän blogin syntymän alkuaikoina teimme Ladalla hienon autoreissun Tanskaan, ja kohti kotia lähdettiin Jyllannin pohjoispäästä lautalla yli Göteborgiin. Sillä reissulla oli jonkin verran vastoinkäymisiä kuten Laatokan reistaileva laturi ja täynnä yksisuuntaisia katuja oleva Göteborg, jonka ansiosta etsimme kirjaimellisesti alle 2 kilsan säteellä ollutta hotelliamme kaksi tuntia. Mutta iltapimeällä suunnistellessa tuli kuitenkin katseltua, että paikka voisi olla todella hieno pitemmän käynnin syy. 

Johonkin siis piti yökolmelta päästä latomaan varaukset tiskiin. Mihinkään ei halunnut lentää, kun ei tiedä piereekö Eyjafjalla vai ei. Mikä olisi kiva ja jossa olisi huvipuisto? Mielellään sellainen jossa en ole vielä käynyt. Ja joka ei söisi ensi talven matkakassaan liian isoa lovea. Sepä se. Göteborg.

Raitiovaunuja, vanha linnakesaari, huvipuisto. Hyvällä tuurilla saattaisi olla jopa hyvä sää.

Viime yönnä siis pistin lomarahat hyötykäyttöön, kun tuntui että nyt tuli täysosuma. Laivalla yli Tukholmaan, siitä X 2000:lla perille. Hotellihuone Lada-reissulta tutussa halvassa Ibis-hotellissa, joka on laiva, vaikka ei oikeastaan ole. 

Junaliput olivat lähes naurettavan halpoja, kun vertaa VR:n riistohintoihin. Kaksi aikuista ja penska edestakaisin yhteensä karvan verran yli 100 euroa. Sillä ei pääse VR:llä meidän perhe edes Kouvolaan ja takaisin. Myös SJ:n varaus- ja maksusysteemi hakkasi VR:n viritykset noin osapuilleen 6-0 alkaen siitä, että svenskien kauppa on yöllä auki ja päätyen siihen, että erilaisia paikkavalintoja on tuplasti enemmän. Ja tietää jo ostaessa mihin joutuu. SJ:n systeemi varaa myös hotellit, jos haluaa. 

Siitäkin huolimatta, että kauniimpi puolisko naureskelee venkoiluani useamman eri vaihtoehdon kanssa, niin aion vastakin venkoilla. Venkoiluista on aina seurannut vain hyvää, koska ilman venkoilua päätös on aina liian järkipohjainen ja kliininen. Lomareissut nimittäin kuitenkin ovat kuin hyvä lomaromanssi - ei niitä ihan heppoisesti lähdetä säätämään, pitää olla tunnetta mukana. 

EU-vaalien äänioikeusasiat on kyllä yhtä pelleilyä. Vastaan on jo tullut uutisia ulkosuomalaisista, jotka ovat saaneet äänestysoikeuslaput niin Suomesta kuin nykyisestä asuinmaastaankin. Kaikkien tulkintojen mukaan heillä on myös oikeus äänestää kummassakin maassa - siis yhteensä kahdesti - jos he niin haluavat. Mitäs ihmeen järkeä siinä on?

Minäkin sain Suomen viranomaisilta talvella lappusen, että jos haluan äänestää suomalaisia ehdokkaita, niin he armollisesti antavat minun tehdä niin kunhan ensin hyppelen renkaiden läpi ja täyttelen lippulappusia ennen kuin edes pääsen äänestyskoppiin asti. Jätin täyttämättä, koska koko helskotan byrokratia sapettaa minua.

Mutkatsuoriksi-mentaliteettini järjenkäytön mukaan eikö olisi huomattavasti yksinkertaisempaa, että jos ihminen on asunut esimerkiksi yli 5-10 vuotta maassa, niin hän äänestää automaagisesti asuinpaikkansa mukaan? Erillisen ilmoituksen hän joutuisi tekemään sekä asuin että ex-kotimaahansa vain jos haluaa edelleen äänestää sen maan asioista, joista hän tietää vuosi vuodelta yhä vähemmän koska ei asu siellä. Tällainen käytäntö myös eliminoisi jonkin verran kaksoisäänestyksen mahdollisuutta.

Noh, oli miten oli, asiat ovat aina hyvin niin kuin ne ovat. Taidan siis äänestää Piratpartietia, koska kerran voin. Varsinkin, kun on ilmennyt että Ruotsissa ennakkoäänestyspaikoilla on yritetty vilipillisin keinoin estää ihmisiä äänestämästä piraattipuoluetta. Aion siis pyhiinvaeltaa ensi viikolla suurlähetystöön myös ihan tarkkailumielessä. Toivon sydämestäni että asiat hoidetaan niin, että luottamukseni kansankodin säntillisyyteen säilyy. Toisaalta on hyvin mielenkiintoista jos ei.

Samalla testataan ruotsalaisen byrokratian joustavuus. Siinä missä Suomessa pitää täytellä kaiken maailman lippulappusia milloin mistäkin asiasta, ruotsalaisille riittää hengissäoloilmoitukseksi se itse äänestyslippu vaikka eivät ole 34 vuoteen kuulleet minusta pihahdustakaan passin anomista lukuunottamatta. Näin ainakin teoriassa. Käytäntö jää nähtäväksi. 

Olen toki ruotsinkielinen, mutta koska olen sitä aitoa kansankodin bättre folkia (ehe, ehe) enkä edes saa äänestää, olen pyrkinyt pysyttelemään erossa natiivien ja hurrien keskinäisistä kärhämistä sun muista kovaäänisistä välienselvittelyistä.

Mutta sitten joskus ihan harvoin pistää vihaksi. Oikein kunnolla. Kaipa kun joku tökkää neulalla omaan perseeseen - tai ainakin vilunsietokykyyn.

Ala-asteeni oli uhattu lakkauttaa, mutta vanhempien kova protestointi oli kääntänyt päättäjien pään. Jee, kivaa, hyvä mieli, minulla on siitä mestasta paljon hyviä muistoja. Vaikka paska paikka olikin - mutta se oli opettajien eikä koulun vika. 

Yleensä uutisten lukeminen pitäisi jättää siihen uutisen lukemiseen, eikä edes vahingossa tulisi luoda katsetta kommenttilaatikkoon. Valitettavasti olen ääliö.

Vantaalla lähes jokaisella pahaisella keskittymällä on oma suomenkielinen koulunsa - vähintäänkin ala-aste, korttelikoulu, joku. Mutta ai hellanduudelis kun me ruotsinkieliset ollaan taas erityiskohdeltuja, kun meillä on peräti neljä perskoulua Vantaalla. Onhan se nyt perkele ihan törkeää erityiskohtelua, kun ruotsinkielinen lapsi saa onnen ja privileegion seistä tuiskussa ja tuulessa bussipysäkillä tuntia ennen koulun alkua siinä missä suomenkieliset ikätoverinsa, nuo syrjityt parka raukat, lähtevät kipittämään opinahjoonsa suunnilleen kun koulun kello soi.

Niin minä sitten syrjin lastanikin, kun panin sen mieluummin kouluun, joka on edes samassa kaupunginosassa kuin oma koti ja riistin siltä sekä kielen että kolmen vartin koulumatkat suuntaansa. Aikuisena varmaan vihaa minua siitä hyvästä lopun elämänsä.

Aloin miettiä tuota toissa postaukseni kommenttilaatikkoon tullutta Sisar Meerin avautumista. Onkohan mahdollista, että nämä neuroottisesti ja vainoharhaisesti oman koskemattomuutensa perään huutelijat olisivat sitä samaa porukkaa, jotka suhtautuvat eri asioihin sen mukaan kuka sanoo ja tekee sen sijaan että mitä sanotaan ja tehdään.

Ihmisiähän on karkeasti ottaen kahta eri tyyppiä. Ne, jotka pääsääntöisesti osaavat pitää asiat asioina perinteiseen "asiat tappelevat, ei ihmiset"-tyyliin, ja sitten ne, joille ei mene mikään järkipuhe jakeluun, ellei sanojana ole ns. kiva ihminen - ja jotka toisaalta lankeavat myös kaiken maailman typeryyksiin, kun houkuttelijana on kiva ihminen.

Silloin kun asiat pidetään vailla nimiä tai muita distinktiivisiä tunnusmerkkejä, niin mistään idioottimaisuuksista puuskahtamisista ei periaatteessa itseään tunnista muuta kuin se idiotiaan sortunut ihminen itse - ja mahdollisesti idiotiaa todistaneet, välittömässä läheisyydessä olleet muut ihmiset.

Koska asiat pidetään vailla tunnusmerkkejä, puuskahtajat nimenomaan haluavat kiinnittää huomiota siihen idiotiaan periaatteellisena asiana - eli MITÄ tapahtui eikä suinkaan KUKA teki. Kuitenkin nämä itsensä tunnistajat vetävät hirveät herneet nenään vaikka vain he itse ja lähistöllä olleet voivat tunnistaa sen KUKAn, eli vahinko on tapahtunut jo silloin kun he itse idiotiaan sortuivat.

Toistaiseksi minulla on empiirisiä kokemuksia vain kourallisesta FB-statuksista tai blogaamisesta konottajia. He tosiaan ovat lähes kaikki niitä, joille on tärkeämpää kuka sanoo kuin se mitä sanotaan, mutta otanta on kuitenkin niin pieni, että en lähde yleistämään.

Mutta onko muilla samantyyppisiä kokemuksia?

Aijoo ja sit ihan muuta. Olin siellä Tukholmassa. Näin elämäni ensimmäisen hiihdon MC-osakilpailun... Tai sen lämmittelymeiningit. Kaupungissa jossa ei ollut lunta, aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta ja lämpöä oli yli viisi astetta plussaa. Mutta kyllä ne dorkat oli sinne lunta kärränneet. Urheilukansa on hullua. Tai, no, onhan tuollainen kuriositeettina ihan hauska. Keskellä stadia. Minimaalilla on kuva sieltä, en jaksa nyt purkaa omaa kännykkää, jossa mulla on tusina aivan samanlaista otosta.

Ainiin, ja olipas muuten poikkeuksellisen huonoa palvelua Silja Linella tällä kertaa. Olen jo tässä yli vuoden varsin ahkeran seilailun perusteella ollut sitä mieltä, että onpas siellä töissä järkiään mukavaa porukkaa ja hyvä meininki. Tämä kerta oli aivan yllättävä yleisessä nuivuudessaan. Ainoastaan peräpubin baarimikko ja taxfreen myyjä olivat pidäkkeettömän ystävällisiä ja rentoja.

Kaikkein tympein kohtelu tuli vastaan El Capitan -raflassa, jossa ensimmäisestä tarjoilijasta ei ottanut millään selvää ymmärtääkö puhetta lainkaan. Eikä ilmeisesti ymmärtänytkään, koska toive saada karitsa ilman siihen kuulunutta chilikastiketta (koska siinä on chiliä) ei ilmeisesti mennyt keittiöön asti. Kun asiasta huomautettiin, seuraava tarjoilija yritti ensin lähes painostaa syömään annoksen kastikkeen kanssa, koska siinä on vain vähän chiliä, ennen kuin keittiöstä kokki karjaisi että saa sen ilmankin sitä kastiketta. Laskua pyytäessä kolmas tarjoilija toistaa tuovansa "laskut", jolloin korjaamme että "lasku". Saamme silti erilliset laskut. Tämä tarjoilija sentään jopa tajuaa pyytää anteeksi mokaansa.

Laiva oli lähes tyhjä, ravintolassa oli kourallinen ihmisiä. Kiireen piikkiin ei todellakaan pysty mitään nuivuutta panemaan. Aika ihmeellistä, ja tulikin mieleen, että leijuuko Silja-Tallinkilla jotkut YT:n uhat päällä kun laivahenkilökunta oli lähes järkiään jotenkin oudon kireänä.