Rillit menivät rikki. Vain 12 vuoden jälkeen. Kenelle voin valittaa, kun ei mitään tehdä enää kestämään?

Tietenkin kakkulat kulahtivat juuri juhannusyönä, jolloin apua ei saa mistään. Ei ettäkö sitä nyt saisi rilliongelmiin muutenkaan. No, olin sentään kotona enkä liikenteessä. Ja eiku virittelemään teipillä toimivaa hätäratkaisua. Toimihaan se, mutta ei sitä julkisesti esittele. Niinpä vietänkin aikaani arjen koittaessa enimmäkseen sokeana. Kipeästi Hermionen kipakkaa reparoa kaipaavat rillit tulevat esiin suojekotelosta vain istahtaessani ofiisissa tietokoneen ääreen.

Tämän ansiosta päivä on ollut aika mielenkiintoinen. En nyt väitä että voisin mitenkään tilannettani verrata oikeasti näkörajoitteisiin ihmisiin, mutta ihan terveellinen maistiainen se on ollut. Ilman rillejä nimittäin olen kuitenkin suhteellisen näkörajoitteinen. Miinuksia on vajaan yhdeksän verran, joten kuva on aika suttuinen. Tuollainen:

Päivän palloilun aikana olen ihan ajatuksella miettinyt mitä hyötyjä ja haittoja on siinä, ettei näe eteensä. On siinä nimittäin hyötyjäkin, ja ne oikeastaan huomasin ensimmäiseksi.

Joskus on nimittäin niitä aamuja, kun tuntuu että kaikki vastaantulijat tuijottavat ja tulee miettineeksi, että mitähän majoneesia itsellä oikein on rinnuksissa tai naamalla, kun niin kauheasti töllätään. No, nyt, vaikka tuijottaisivatkin, niin sitä ei näe. Toisaalta nyt ei sitten tajua katsoa rinnuksilleen huomatakseen, että niissä tosiaan killuu puoli aamiaista. Ei tartte myöskään moikata ketään, koska ei näe kenenkään moikkauksia. Luurit korville, niin ei myöskään kuule niitä. Koska moikkaaminen on kaksipiippuinen juttu, ja olen tässä täysin Jani Volasen kannalla.

Tietysti kaikki luulevat että likalla on tosi huono päivä tai kusi on lopullisesti noussut hattuun. Mutta sitä varten pidetään Facebook-tiedotuksessa tärkeät ihmiset ajan tasalla onnettoman näkörajoitetilanteen osalta. Eivät voi ainakaan aivan avoimesti ilminoida arvaustaan kusen noususta hattuun, vaan joutuvat tekemään sen salaa.

Muutenkin on vielä toistaiseksi mukavalla tavalla irtonainen olo. On ikään kuin omalla yksityisellä planeetallaan, johon muut eivät helposti löydä. Laittaa vielä aurinkolasit päähän vähäisen näköinformaation kontrastia parantamaan ja omaa harottavaa katsetta peittämään. Edes isot ihmismassat, joista en normaalisti pidä alkuunkaan, eivät stressaa, koska en näe niitä. Näen toki vellovan massan värillisiä palloja ja sumua, mutta en kykene arvioimaan päälukua, joten en saa normaalia ahdistuspaskahalvaustani, kun tuhat ihmistä vyöryy ostarilla eteen.

Pitemmän päällehän saattaa omalla planeetalla norkoilu varmaan jo käydä tylsäksi. Ja tätä kestää optikon arvion mukaan kahdesta neljään viikkoon. Mietinkin, että jos olisi oikeasti todella sokea... miten häilyvä onkaan se raja ihanan yksityisyyden tunteen ja karmean yksinäisyyden sekä näkymättömyyden pelon välillä.

Sitten ne huonot puolet. Miten yksinkertaisiinkiin asioihin voi muuten terve ja itsenäinen ihminen tarvita avustajaa. Se, ettei näe pikaruokalan menua. Ettei näe bussien numeroita ajoissa. Ettei läheskään aina hahmota kynnystä tai oikeaa määrää rappusia. Etenkin viimeksi mainittu vähän hirvittää. Nämä tulivat esille muutamassa tunnissa, kuinkahan paljon kertyisi elinajassa.

Lisäksi kaino pyyntö autoilijoille. Rakkaat autoilijat, muistakaa ne ajovalot. Aina. Valot näen jo kaukaa, mutta siinä vaiheessa kun tumma kiiturinne hahmottuu minulle autoa edes etäisesti muistuttavaksi kapineeksi, alkaa jarrutusmatka olla jo todella nafti jos olen astumassa eteenne. Tuolla on paljon mummoa ja pappaa samassa tilanteessa kanssani siitäkin huolimatta, että heillä on ehjät pullonpohjat nenällään. Nii, ja saa sitä rajoitusten mukaankin mielellään ajaa sen reippaan ylinopeuden sijaan.

Niin, uudet rillit saan aikaisintaan kahden viikon päästä. Voi mennä neljäkin. Vahingosta viisastuneena ostin saman tien kahdet. Oli siinä vähän turhamaisuuttakin. Peruslaseiksi ei viitsi mitään prameiluja, vaan siistit simppelit peruskehykset. Mutta en voinut myöskään vastustaa violetteja.

Kahdet prillit ja niihin linssit voimakkaimmalla linssiohennuksella ja pintakäsittelyillä Itäkeskuksen SpecSaversista yhteensä 459 euroa. Helvetin hyvä palvelu sekä sunnuntaina käydessäni valkkaamassa pokia ja varaamassa optikkoajan että tänään, kun optikkoajalleni saavuin. Juuri sopiva huumorin ja asiallisuuden yhdistelmä hädänalaisen ihmisen tilaa kohtaan. Arvostin. Käytän uudestaankin.

Tänään en ole jaksanut puhua edes tisseistä.

Kaipa tämäkin on syy blogata. On tylsää. Yritin alkaneen Pacificin innoittamana lahdata konsolilla vähän japanilaisia, mutta ei se sitten oikein napannutkaan. Ei o japsit niin kivoi ku natsit.

Uusivuosi tuli ja meni. Kuten jouluakaan, ei uuttavuottakaan sovi juhlia kuin perheen piirissä. Eroaa tosin joulusta siten, ettei tartte välttämättä matkustaa periferiaan moneksi päiväksi. Ja voi syödä eineksiä samaan aikaan kun lipittää oikeaa samppanjaa ilman että se olisi räikeä tyylivirhe. Vielä noin kahdeksan vuotta, niin voi ehkä vaihteeksi kärsiä uudenvuodenpäivänä ihan oikeasta krapulastakin. Olettaen että on silloin enää kenenkään kutsulistoilla.

Kaipa se jotain kertoo joulunpyhien ja uudenvuoden kaavamaisesta ahdistavuudesta, että menee aina mielellään arjen koittaessa töihin. Ahdistaa jo etukäteen pääsiäinen ja vappu. Viikko niilläkin vain väliä tänä vuonna. Kas kun eivät keksi vielä juhannuksenkin alle tai jälkeen jotain.

Taidan kokeilla uudestaan sitä japsien lahtaamista.

Katsoin eilen vahingossa muutaman minuutin Jope Ruonansuun ohjelmaa. Outo olo tuli sillä hetkellä, kun paljastui, että yksi lauluesitys oli aivan vakava.

---

En tiedä mitä ajattelen siitä, että Vesa-Matti Loiri laulaa tunteella Samuli Edelmannin lauluja. Itse asiassa en haluaisi ajatella asiaa lainkaan.

---

Poikani salailee minulta jotain. Ilmeisesti sitä ettei usko enää joulupukkiin, sillä ei suostu sanallakaan pukahtamaan mitä haluaa joululahjaksi. 

---

Joulu tulee, ja ympäri maailman vastuuntuntoiset pariskunnat lupaavat toisilleen, ettei tarvitse muistaa lahjoilla. Hapatusta ne, turhaa. Krääsää. Jostain syystä nämä ihmiset kuitenkin löytävät itsensä ajettuina väkisin kaupungille - tai komeroon - sillä aikaa kun kumppani tekee jotain salamyhkäistä. 

---

Ostin itselleni joululahjan. Liki 24-tuumaisen MSI:n kosketusnäyttö-PC:n. Kun se tulee Verkkokaupasta, minulla on isompi lääpimisruutu kuin kenelläkään ipadistikaverilla. Kuinka nopeasti tämä johtaa kilpavarustelusotaan, ja joku ilmoittaa hankkineensa Microsoftin big-ass tablen, on vain arvailtavissa. Mitä nopeammin sen parempi, koska hyvät naurut on aina hyvät naurut.

---

Tänään on vuoden pimein päivä. Enää on matka ylöspäin.

Hyvää joulua murmelit!

Ex-opettaja selostaa julkisuudessa, että osa kiusatuista tullee kiusatuiksi koska ovat huumorintajuttomia ja yliherkkiä.

Syntyy kuhina, joka menee pääpiirteiltään niin, että joukko entisiä kiusattuja ja samanmielisiä komppaajia muodostaa verbaalisen lynkkausjoukon, johon ei ole väliin menemistä tai tulee turpaan.

Pannaan kädet korville, silmät kiinni ja huudetaan väärinväärinväärin samalla kun lyödään vyön alle jokaista jolla on jokin muu näkemys. Kaikki keinot ovat sallittuja: sanojen vääristely, perättömät olettamat, henkilökohtaisuuksiin käyminen, syyllistäminen, tappouhkaukset... Koska kiusaaminen on väärin ja jokin maailmassa menee pahasti vinksalleen, jos kaikki eivät toista Virallista Mantraa tai vähintäänkin hymistele mukana.

On jännää, että kiusatuksi joutuminen tai kiusattujen syvä emppaaminen oikeuttaa kollektiivisesti aggressiiviseksi muuttumisen, ilman että kenelläkään soi mikään kello. Vai onko se vain sitä, ettei uskalleta kuunnella kellon sointia, jottei saa turpaansa niiltä joita ei edes kiinnosta soiko vai ei.

No, fasismihan on onneksi aina jees kun ollaan Oikealla Asialla.

Onneksi kaikelle voi ja pitää nauraa. Tällä vauhdilla minulla on kuuskymppisen naururypyt ennen kuin täytän edes neljäkymmentä.