Hieman ennen joulua läppärini kosahti. Ilmeisesti näytönohjain sanoi sopimuksensa irti, sillä värishow on aika päheä, kun ritsan käynnistää. No se siitä sitten. Takuu oli jo ajat sitten umpeutunut, joten kaipa voi sanoa että kone oli tehtävänsä hyvin täyttänyt. Tehottomaksi se oli teknologian kehityksen tahdissa muuttunut jo ajat sitten. Mitäpä suotta korjailemaan. 

Arvoin siinä sitten haluanko uuden läppärin, vai törsäänkö pöytäkoneeseen. Kumpikin tuntui ajatuksena jotenkin... vastenmieliseltä. iPad kulkee nykyään kainalossa joka paikkaan, joten läppärille ei periaatteessa ole enää käyttöä. Ja joku pöytätornipönpeli... Eih.

Siispä tilasin sitten joulun alla Verkkiksestä itselleni jotain... erilaista. AIO-arkkitehtuuria edustavan kosketusnäyttö-penseän. Toimii myös televisiona. Ja konsolin näyttönä, jos tekee mieli pelata olkkarissa pleikkarilla samaan aikaan kun Mies on uppoutunut Oblivioniinsa. 

Teknolelusuuntautuneisuuteni on varsinainen tuotekehittelijän taivas ja helvetti samassa paketissa. En hanki niinkään jotain, mitä en tarvitse, vaan jotain millaista minulla ei ole ennen ollut. Toki lelun on osattava tietyt perusasiat, mutta sen jälkeen kaikki muuhan on silkkaa sirkustelua ja hömpötystä. Vastustamatonta. Enkä sano liki 24 tuuman näytöllekään ei. Samalla kun tökin sitä sormella. Näyttöä.

Odottelin leluani kaksi viikkoa kuin kuuta nousevaa. Eilen illalla noin kello 20.15 tuli viesti että nyt sitä sais. Verkkokauppa on auki kello 21:een asti. Kirpeässä talvisäässä kirmasin ennätysajassa Pyllymurosta Ruoholahteen ja sain jalkani Verkkiksen oven väliin kolmea vaille. Ja sitten sattui loppuillan keuhkoihin niin vietävästi.

Kannatti.

Kun sain uuden lelun - joku sai nimekseen Missi, koska se on kaunis ja osittain niin ihanan turha - pydeen, jouduin toteamaan että käynti Ikeassa lienee edessä hyvinkin pian. Läppärin alla palvellut Dave on vähän pieni. Ja Missi (koska on XL-missi) ei ihan mahdu kuuden kilon maksimirajaan.

Ja ennen kuin huomasinkaan, kello oli viisi aamulla.

Väsyttää.

 Enpä uskonut koskaan tätä päivää enää näkeväni.

Noniin kaikki pienet tytöt ja pojat ja somehörhöt. Täti kertoo nyt teille siitä milloin suomalainen SoMe syntyi. Se ei ollut eilen, eikä viime viikolla. Ei edes silloin kun Twitter aloitti tai Facebook avasi ovensa maailmalle. Varsinkaan se ei syntynyt Jaikussa tai Qaikussa. Sen syntysija ei ollut edes Irc. Suomalainen, muutkin kuin yliopistohipit saavuttanut reaaliaikainen sosiaalinen media syntyi vuonna 1985. Sen nimi oli Vaxi. Sen keskusteluryhmät olivat eläväiset ja moninaiset ja käyttöliittymä hakkaa minkä tahansa tekstipohjaisen liittymän vielä tänäkin päivänä (ja muutaman graafisenkin). Kasvoin siellä pikkutytöstä aikuiseksi asti, ja se oli enimmäkseen todella hyvä asia. Se aika antaa ainakin perspektiiviä nykypäivälle ja rohkaisee levollisesti odottelemaan kuplan puhkeamista sekä tuhansien some-konsulttien ajautumista työttömiksi.

Vuonna 2003 Vaxi sulki ovensa, ja luulin että se oli sitten siinä. Tänä viikonloppuna se kuitenkin heräsi henkiin.

Siinä jälleennäkemisen riemussa oli melkein jäädä kakkoseksi kymmenenvuotishääpäivä. Joka sekin on aika makea juttu, koska minun ei koskaan pitänyt mennä naimisiin ja pidän edelleenkin avioliittoa instituutiona aika vähäisessä arvossa. No, ei pitänyt hankkia lapsiakaan. Kersa täyttää helmikuussa kymmenen. 

Olipas aika helvetin hyvä viikonloppu. 

Kun pelaa Guitar Heroa saa osakseen hymistelyä ja ihmettelyä miksi kulutan moiseen aikaa. Opettelisit mieluummin soittamaa oikeaa kitaraa, sanotaan. En ole juuri kuullut tai nähnyt Call of Dutyn tai Counterstriken pelaajille tuhistavan, että ottaisitte rynkyn kouraan ja menisitte oikeasti metsään opettelemaan. On se niin väärin.

Jokaisella kirjakupalla tuntuu olevan e-kirjoilleen oma formaatti, joka tarvitsee oman laitteen. Ei riitä että on iPad ja Kindle, Akateemisen e-kirjat pakottavat hankkimaan vielä kolmannenkin romun rinnalle. Miettikää kun joutuisitte paperikirjojenkin kohdalla käymään aina ensin optikolla ennen kuin voitte mennä uuteen kirjakauppaan ostamaan pokkareita. On se niin väärin.

Tv-kanavat huutavat inkvisitiota ja TVKaistaa roviolle, mutta niillä ei tunnu tulevan mieleenkään, että voisivat yhdistää voimansa ja panna omat nettivideopalvelunsa samaan koriin. Vähän lisäherkkuja maksusta päälle, niin ei tarvitsisi niitä televisiomaksujakaan korottaa. On se niin väärin.

Helsingin keskusta on ruma ja sielun silmä kärsii. Kaupunkisuunnittelu on tietenkin eri mieltä ja yrittää vähätellä soraääniä syyttämällä tietämättömiksi. Jos kaupunki on etenkin talvella täysin harmaa, kun ei viitsitä edes suunnitella värimaailmaa loistamaan muuten kuin keskikesän vehreyden keskellä, niin tämäkin tietysti johtuu vain arvostelijan tietämättömyydestä ja ilmiselvästä sokeudesta. Niitä ruusunpunaisia laseja ilmeisesti jaetaan vain Kaupunkisuunnittelun virkamiehille. On se niin väärin.

Ensi kuussa siirretään taas kelloja siihen suuntaan, joka takaa että kertaheitolla meillä on vielä vähemmän valoa silloin kun sitä tarvitaan. Koska tärkeämpää että valoa on silloin kun kaikki nukkuvat tai ovat sisätiloissa. On se niin väärin.

Syysvitutus. Se on täällä.

Ja se vasta väärin onkin.

Toisinaan harmittaa ettei voi lyödä vetoa yhtiöiden kämmäilystä. Olisi jo ihan hyvä potti kertynyt.

Vaihdoin kesäkuun ensimmäinen päivä vanhan iPhoneni uuteen. Edellistä kytkyä oli jäljellä tasan kuusi kuukautta. Soneralla on diili, jonka mukaan uuden kytkyn voi tehdä vaikka vanha ei ole ummessa, kunhan kytkyä on ollut vähintään kuusi kuukautta. Olin siis jo vuoden hyvän puolella.

Diiliin kuuluu, että vanhasta puhelimesta maksetaan jäljellä jääneet osuudet puhelimen hintaa könttänä seuraavalla laskulla. Kuuden kuukauden satsi siis. Koska käytän työpaikan simmiä, olen voinut pitää Minun Sonera -suffiksivammaliittymäni minimissä, sen muutama senttiä vajaa 2 euroa kuussa. Sen kera lasku on ollut kuukausittain 23,99. 

No. Tänään tuli lasku. Laskuttavat kuusi kuukautta puhelinta 1.6-1.12. niin kuin pitääkin, mutta myös kuusi kuukautta liittymän kuukausimaksua. Tämän lisäksi kuitenkin laskuttavat vielä kuukauden verran ylimääräistä vanhan puhelimen kuukausimaksua liittymämaksuineen 1.6.-1.7. Tänä vuonna on ilmeisesti kaksi kesäkuuta Soneran mukaan, tai jotain. Ei tuo oikein muulla selity.

Muistavat toki laskuttaa myös uudesta puhelimesta kuukausimaksun. Ihan oikein jopa 1.6.-1.7. niin kuin pitääkin. Joku raja kai se kämmäilylläkin, pitäähän nyt jonkin asian mennä nappiin.

Aloin muistella puolentoista vuoden takaista puhelimen uusimistani. Tuolloin vanha kytkyni oli ihan kunniallisesti jo päättynyt ja päätin siirtyä iPhone-aikaan. Samalla rukkasin liittymäni minimiin pitääkseni kuukausimaksut kurissa. Omalla liittymällä kun ei tulisi soiteltua ja nettailtua kuitenkaan. Kuinka ollakaan seuraava lasku oli tällä tavalla samaan tapaan päällekkäinen. Oli sekä vanhat että uudet kulut samaan aikaan, vaikka ei tietenkään olisi pitänyt.

Asia toki korjaantui tuolloin asiallisella asiakaspalvelulle viestittämisellä - ihan kertaviestityksellä - mutta toki mietin hieman ärsyyntyneenä, että niin paljon olen näitä juttuja muiltakin kuullut, ettei laskusynkronointi tunnu olevan puhelinyhtiöiden vahvimpia puolia. Eikä touhu ole näemmä puolessatoista vuodessa muuttunut miksikään.

Myöhempi edit: 

Ja jälleen kerran asioille on onnellinen loppu. Perjantaina soitti heti aamupäivällä (torstaina illalla jätettyäni palautetta) mukava täti, joka pahoitteli, että - yllätys yllätys - minulta tosiaan virheelisesti yritetään veloittaa ylimääräinen kuukausi plus puolen vuoden liittymämaksut vaikka ei pitäisi.

Hupaisaa on tosin se, että joudun nyt itse muistamaan mikä on oikea laskutussumma ja maksaa sen jo saamani virheellisen laskun muilla informaatioilla varustettuna, sillä uutta laskua ei tule ellen halua maksaa uudesta laskusta.

En viitsinyt asiasta enää ruveta sönköttämään, koska täti oli mukava, mutta siis anteeksi nyt vain rakas Sonera. Minun siis pitäisi maksaa uudesta laskusta silloinkin kun virhe on teidän itsenne tekemä? En tiedä pitäisikö itkeä vai nauraa.

Vaavi, eli läppäri, saapui lopulta huollosta. Kaksi viikkoa siihen meni, että vähän valohoitivat ja putsasivat röörejä. Ja putsasivat myös levyn samalla. Onneksi on backupit.

Putsaus ja valohoito silti tuntuu auttavan, ehkä lisäksi on annettu vielä teetä ja sympatiaa. Enää ei pala sormet näppiksellä. Ja jestas että on vehje taas hiljainen. Huh.

Ehkä taas tulisi blogattuakin, kun on joku vimpain sohvankulmalla, eikä tarvitse istua jonkun viheliäisen työpöydän ääressä selkä suorana ja aivot jäässä. Katsotaan nyt.

Kesälomaan on muuten neljä työpäivää. Minkähän kodinremppauskohtauksen sitä tänä kesänä saisi.