Rapon puute johtuu tuhottomasta, armottomasta krapulasta. Ensi yönä sitten siis kahden päivän rapo. Sitä ennen lisää keltaista jaffaa. Voi luoja, kuolen.

---

Kello on kolme yöllä, ja olen edelleen kuolemansairas. Pakko nyt lykätä edelleen. Sori. Ei tuolla talossa suoranaisesti kovin kummallista ole tapahtunut, mutta paljon hyviä keskusteluja ollut. Mut nyt ei kykene. Miten hlevetissä olo ei tokene puolessa vuorokaudessa lainkaan.

Mistä tietää että on viimeinen työpäivä ennen lomaa?

Tietenkin siitä, kun kaikki menee lahjakkaasti päin helvettiä. Kun kaikki on paskaa paitsi kusi. Kun kaikki menee päin vittua paitsi muna.

Ei tällaista kertakaikkiaan voi olla.

Suuret sympatiat myös kollegalle, jolla tuntuu olevan ihan satumaisen huono tuuri.

Voi helvetin helvetti. Just nyt ois ihan sairaan kivaa olla totaalisen anonyymi ja vuodattaa varsinainen kauhutarina.

Sen sijaan puren hammasta, hymyilen, raadan ja lähden illalla täältä elokuvateatterin kautta niin pitkälle kuin pippuri kasvaa.

Sen jälkeen kerskakulutan pari päivää. Ja sitten voisin vaikka tekopyhästi ryhtyä vaahtoamaan firmojen autoetujupakasta, josta Sinnemäkeä lyödään ihan turhaan kuin vierasta sikaa.

Edit klo 2.03:
Pakko se on uskoa, olen hengissä. Vitutti ja haisin pahalta kun pääsin töistä leffaan asti. Onneksi Batman oli hyvä. Nyt enää vain haisen pahalta. Asiaa tuskin enää pahentaa jääkaapin viimeinen olut.

Jos ei heti aamuysiltä puhelin soi, saatan hiljalleen uskoa loman tosiaan alkaneen. Tämä lienee se hetki, kun voi väsymyksen ja Karhun aiheuttamassa promillen yhteishumalassa tirauttaa hiljaisen ilon kyyneleen. Kyllä työläinen on nyt onnellinen.

Jesh. Aina yhtä mukavaa tämä uhan alla eläminen ja pyssyn piippuun tuijottelu. Vatstaudit perheessä taas peräjälkeen. Viimeisenä omaani odottelen. Mietin mitä söisin, että on helppo sitten töräytellä. Kummastakin päästä. Jokainen muljahdus ja liikahdus vatsanpohjassa saa osakseen kohtuutonta huomiota ja vainoharhaa.

Koska jos se vatstauti ei minuun iske kaiken yleisen kanssakäynnin jälkeen, niin olen aika ihmeen supernainen. Rautapeltivatsanainen.

Voin vain iloita siitä, että koska olin eilen leffateatterissa katsomassa tukun femman leffoja (Iron Man viihdytti kovasti), niin toivon mukaan olen tartuttanut koko ympäristöni enkä tänä viikonloppuna kärsi yksin. Vahingonilo on paras ilo, koska siinä ei ole tippaakaan kateutta.

Duuni- sun muilla kavereilla on pahoja joulustressin merkkejä - yksi on ollut kuin myrskyn merkki koko viikon, toisella on päällekkäin kaiken maailman räkätaudit, kolmas on metsästänyt puhuvia Teletappeja... jne jne.

Olen taputellut itseäni selkään, että onneksi mulla ei ole. Minähän en stressaa mistään. Lahjoja keksin ostaa jos keksin. Jos en, niin se on voivoi. Ja varsinkin kun yhtäkkiä vajaassa vuorokaudessa on jo läheisimpien ihmisten lahjat joko kasassa jo valmiiksi, tai ainakin tiedossa, niin mikäs tässä ollessa.

Ja silti selkä on yhtäkkiä jumissa. Jokin selvästi kaikertaa. Asiaa ei ehkä auta, että itselleni alkuvuodeksi junailemat vapaapäivät ennen loppiaista eivät sitten toteudukaan, kun ei olekaan riittävä miehitys paikalla.

Eikä auta se, että miten himskatinpimpskatinhelvetissä saan kuulokkeet kiinni telkkariin/kotiteatteriin, että voin pelata mun Guitar Heroa iltaisin. Perhana, naisen pitää saada rentoutua, kuulokkeet on pakko. Tämä on naurettavaa, mutta tämä on silti myös ongelma. Olen sen verran kuuro ihminen, että jopa päiväsaikaan häiritsee se, millä volalla täytyy luukuttaa sitä Guitar Heroa, jotta strummerin typerä kolkutus peittyy - ja mielellään muunkin maailman hälyäänet.

Auttakaa rakkaat hifistit. Löytyykö mistään päin maailmaa jokin viritys, jolla voisin käyttää esimerkiksi tölöviission optista ulostuloa hyväkseni? Yksinkertaista olisi tietysti liittää xboxin rca-audiopiuhat kuulokepiuha-adapteriin, mutta sitä varten pitäisi aina repiä ne audiopiuhat kotiteatterin perseestä irti.

Niin, kotiteatterissakaan ei ole kuulokeulostuloa. Muodikas optinen ulostulo toki siinäkin. Saatana tämän nykyajan kanssa. Ollaan niin digitaalista, niin digitaalista, mutta ei yhtään ajatella, että ihmiset haluavat käyttää kuulokkeita muidenkin kuin niiden naurettavien iPodiensa kanssa.

iPodeille ja muille kannettaville on kyllä vaikka mitä härpäkkeitä. Tää on pian yks iEarth koko hemmetin maapallo. Viimeisin tuttavuus on joululahjaksi saatu, pahviääninen retroradio, johon saa kyllä kiinni sen aipoudin, mutta radioksi siitä ei juuri ole.

Lauantaina oli blogipikkujoulut. Weeruskassa. Siellä oli kivaa. Mikä lienee ollut siinä oluen ja punaviinin yhdistelmässä, mutta en ole vieläkään toipunut.

Tai sitten olen saanut vatsataudin niin täydellisen samanaikaisesti krapulan kanssa, että ne täydentävät toisiaan saumattomasti. Ja ties kuinka kauan tätä oloa joutuu kestämään. Pääsin sentään töihin asti. Jotenkuten.

Tilanteen vakavuutta voinee mitata sillä, että ei edes tee mieli tupakkaa saatika että sitä olisi edes epähuomiossa kyennyt polttamaan.

Tai sitten olen vain niin vanha, että sisälmykset alkavat hajota jo pienimmästäkin.

Sillä enhän mä nyt ihan niin kamalasti kai humaltunut? Kävelin sentään omilla jaloilla, ja kun häätö kotia kohti koitti, kykenin vastaamaan haasteeseen lähes skarppina. Ja siitä kaikki lähtikin kohti alamäkeä. Onneksi senään onnistuin olemaan kiltti taksisedälle ja pysäyttämään taksin ennen kuin penkit olivat vaarassa - vastapalvelukseksi taksisetä kiikutti jälkeenpäin ovelle kaikki taksiin unohtamani tavarat.

Hävetä varmaan pitäisi. On vain liian huono olo, että kykenisi.

Pirun kivaa kyllä oli sen ajan kuin sitä kesti. Erityisen iloinen olen Minhin tapaamisesta vihdoin ihan nenäkkäin.