Kun pelaa Guitar Heroa saa osakseen hymistelyä ja ihmettelyä miksi kulutan moiseen aikaa. Opettelisit mieluummin soittamaa oikeaa kitaraa, sanotaan. En ole juuri kuullut tai nähnyt Call of Dutyn tai Counterstriken pelaajille tuhistavan, että ottaisitte rynkyn kouraan ja menisitte oikeasti metsään opettelemaan. On se niin väärin.

Jokaisella kirjakupalla tuntuu olevan e-kirjoilleen oma formaatti, joka tarvitsee oman laitteen. Ei riitä että on iPad ja Kindle, Akateemisen e-kirjat pakottavat hankkimaan vielä kolmannenkin romun rinnalle. Miettikää kun joutuisitte paperikirjojenkin kohdalla käymään aina ensin optikolla ennen kuin voitte mennä uuteen kirjakauppaan ostamaan pokkareita. On se niin väärin.

Tv-kanavat huutavat inkvisitiota ja TVKaistaa roviolle, mutta niillä ei tunnu tulevan mieleenkään, että voisivat yhdistää voimansa ja panna omat nettivideopalvelunsa samaan koriin. Vähän lisäherkkuja maksusta päälle, niin ei tarvitsisi niitä televisiomaksujakaan korottaa. On se niin väärin.

Helsingin keskusta on ruma ja sielun silmä kärsii. Kaupunkisuunnittelu on tietenkin eri mieltä ja yrittää vähätellä soraääniä syyttämällä tietämättömiksi. Jos kaupunki on etenkin talvella täysin harmaa, kun ei viitsitä edes suunnitella värimaailmaa loistamaan muuten kuin keskikesän vehreyden keskellä, niin tämäkin tietysti johtuu vain arvostelijan tietämättömyydestä ja ilmiselvästä sokeudesta. Niitä ruusunpunaisia laseja ilmeisesti jaetaan vain Kaupunkisuunnittelun virkamiehille. On se niin väärin.

Ensi kuussa siirretään taas kelloja siihen suuntaan, joka takaa että kertaheitolla meillä on vielä vähemmän valoa silloin kun sitä tarvitaan. Koska tärkeämpää että valoa on silloin kun kaikki nukkuvat tai ovat sisätiloissa. On se niin väärin.

Syysvitutus. Se on täällä.

Ja se vasta väärin onkin.

Perjantaina iski kurkkukipu, joka äityi lauantaina nielemisvaikeuksiksi. Tänä aamuna leuan alla oli tennispallo, ja suun sai hädin tuskin auki aamiaisleivän syöntiä varten.

Totesinpa, että mitä tässä kärvistelemään, nyt mennään yksityiselle, eikä lähdetä mihinkään Malmille tai odoteta aamun työarvauskeskusaikoja. Siispä menin Mehiläiseen. Soitin jo etukäteen ja sain ihan oman ajan. Luksusta.

Ei tarvinnut tuskastellen odotella tuntitolkulla ja miettiä jo etukäteen strategiaa jolla lääkäri ottaa vaivan vakavasti, eikä vain arvaile summan mutikassa oman päänsä mukaan miltä musta tuntuu päästäkseen minusta viidessä minuutissa eroon.

Kun on tottunut siihen, mitä meno terveyskeskuksissa ja jopa työterveyslääkärillä on, niin tuntuu että se 170 euroa joka lääkärikäyntiin upposi oli jokaisen sentin väärtti. Raha upposi upean, iloisen ja asiallisen lääkärin tapaamiseen, itsestään selvään eikä ruinaamalla ruinattuun laboratoriokäyntiin (tulokset alle tunnissa) ja - mikä tärkeintä - vakavasti otetuksi tulemisen tunteeseen.

Lääkäri toki häkeltyi hieman, kun kerroin ettei minulla koskaan ole ollut angiinaa (mikä on yleisin syy tällaiselle), joten tuskin nytkään, mutta ei ryhtynyt pätemään ja tunkemaan mitään vääriä troppeja turhaan, mikä varmaan olisi julkisella puolella tapahtunut puoliväkisin.

Jos nyt satun tarvitsemaan lääkäriä noin kerran kolmessa vuodessa jatkossakin, niin 170 euron sijoitus ei vajaalla 1400 päivällä jaettuna ole loppujen lopuksi kovin paha sijoitus.

Sylkirauhasen tulehdus se vain oli. Nyt sitten syödään naminappeja 10 päivää. Nom nom nom.

Joulu tosiaan päättyi eilen. Olisikohan ensimmäinen kerta ikinä, kun jouluruokaa todellakin oli vain kolmeksi päiväksi, sen sijaan että vielä loppiaisenakin ihmeteltäisiin puoliksi kaluttua possunluuta. Huomioitavaa on lisäksi se, että suklaata on vielä vaikka kuinka. Jes jes! Eikä kukaan saanut päähänsä lahjoittaa niitä vihreitä kuulia, joiden kivettyneitä olemuksia ihmetellään seuraavanakin jouluna, kun sen seuraavan joulun kuulat hylätään aikaisempien vuosien kuulien seuraan keittiön kattilakaapin vasempaan takanurkkaan.

Vihreiden kuulien arkistointi kuulunee suvun epävirallisiin perinteisiin. Lapsuudessani ja nuoruudessani isoäitini ostatti joka jouluksi vihreitä kuulia, vaikka niitä ei kukaan - todistetusti - koskaan syönyt. Niitä vain piti olla, koska ne olivat olleet isoisävainajani suosikkeja. Isoisä oli ehtinyt kuolla jo kauan ennen kuin synnyin. Ja mummi ei ollut dementikko, jos sitä mietitte.

Noin kahden vuoden välein iskevä nuhakuumekin suostui saapumaan juuri joululahjaksi. Oli kerrankin aikaa räkiä rauhassa. Mikäs sen mukavampaa kuin hyvällä omallatunolla istua pari päivää sohvan nurkassa pelaamassa Valkyrie Chroniclesia ja FF Tactics A2:a.

Räkäpöhnässä on vähän kuin krapulassa ja tulee ajatelleeksi "tärkeitä" asioita, kuten että suuri arvostelijoiden kunninarvoisa joukko on ymmärtänyt A2:n aivan väärin. Ovat kovasti arvostelleet kuinka pelin tarina on täysin toisarvoinen eikä voisi vähääkään välittää mitä päähenkilölle tapahtuu. Mutta eihän se olekaan sen "päähenkilön" tarina, vaan peli on tarinallisesti pikemminkin novellikokoelma pelin maailman muiden asukkaiden edesottamuksista. Päähenkilö, tuo oman pelinsä harrypotter, vain kulkee paikasta toiseen todistamassa näiden pienten novellipalasten tapahtumia. Ja sellaisenahan peli on todella viehättävä.

Pelijuttuja on ollut aikaa lueskella joulun aikana muutenkin paljon ja hartaudella. Sitä ihastelee ihmisten ammattitaitoa, kielenkäyttöäkin. Ja ihmettelee, kuinka helposti sitä vieraantuu kasvavan pelaavan massan todellisuudesta - kuinka itseään ja osaamistaan täynnä olevat kriitikot oikeastaan entistä vähemmän tuntuvat enää nauttivan edes itse pelaamisesta.

Yhä harvempi friikki on muovisankalasinen kynäniska finnipoju, vaan yhtä hyvin kurvikas blondi - tai perheenäiti. Lisäksi "uuden sukupolven pelaajat" eivät enää välttämättä välitä "viritellä", ja he pitävät muutenkin pelaamisen ja muun elämän toisistaan erillään.

Harvemmin jaksan lukea Penny Arcaden blogia, vaikka sarjiksensa kuuluvatkin suosikkeihin (lukemattomuutta tukee se, että niiden rss-feedi ei syötä koko tekstiä readeriin). Mutta jostain syystä tuli kerrankin luettua. Ja hyvä niin, koska siinä kiteytyi tämä uudenlainen todellisuus aika hyvin.


Ei ihmekään, että kaiken kasvun keskellä peliala on myös aivan hirveässä kriisissä. Kun tajuttiin, että ostovoima on jossain muualla kuin kynäniskoissa ja alettiin palvoa casual pelaajien -kukkaroita, alettiin hiljaksiin huomata myös, että casual-pelaaja on vielä vaikeammin määriteltävissä kuin se kynäniska fanboy. Ja myös vaikeammin manipuloitavissa.

Lääketieteessä puhutaan alentuneesta tajunnan tasosta. Jos se on alentunut, kykeneekö sen itse tajuamaan?

Jotenkin alentuneelta se ainakin vaikuttaa tällä hetkellä. Tuntuu että pötsissä velloo jokin outo pöpö, jonka poteminen tekee todellisuudesta varsin psykedeelisen kokemuksen. Vatsaa kivistää, peräpää pörisee kuin kaksitahtinen pentamoottori ja maailma keinuu koko ajan. Silti on ihmeellisesti varsin toimintakykyinen olo. Ainoastaan moniajossa ja maailman tarkkailussa tökkii perustavanlaatuisesti, mutta perverssillä tavalla kiinnostavasti.

Kirjoitan nyt tätä tekstiä, ympärilläni toimisto kuhisee, mutta havaitsen sen vain jos nostan katseeni monitorista ja tietoisesti keskityn ympäristööni. Kun kävelen käytävällä, näen käytävän toisen pään, mutta käytävän laidat hämärtyvät. Ja silti reaktiokyky tuntuu olevan kondiksessa, ainakin perustuen siihen, että vaistomaisesti väistän käytävällä muista toimistoista ja hissistä tulevia ihmisiä enkä kompastele kynnyksiin.

Pitäisiköhän mennä lääkäriin? Vihaan lääkärissä käyntiä, vihaan sitä kiirettä mikä lääkäreillä on, vihaan sitä selkeää tarkempien tutkimusten karttelua ja asioiden pois järkeilyä. Yleensä lääkärillä käynnistä on aina saanut paskaa käteen muuten kuin silloin, kun on selkeästi jokin raaja poikki tai aikaisemmin (kuin ihmeen kaupalla) todennetun kroonisen vaivan uusiutuminen, tosin ei aina silloinkaan.

Toisinaan mietin, että jos minuun iskisi jokin vakava, ehkä tappavakin tauti ennen kuin olen "riittävän vanha", niin miten ihmeessä se todetaan ennen kuin on liian myöhäistä. Ainakin julkisen terveydenhuollon lääkäreillä tuntuu olevan sitkeä ennakkokäsitys siitä, että jokainen asiakas on luulosairas ennen kuin toisin todistetaan. Ymmärrän että terveyskeskuksissa lamppaa varmaan alituiseen mummeleita joilla on milloin kynsinauha kipeä milloin räkäpallo nenässä, mutta jos ei raskautettua järjestelmää häiritse kuin kerran pari vuosikymmenessä, eli silloin kun tuntuu että on aivan pakko, niin eikö siitä voisi saada papereihin jotain merkintää tyyliin "tää tyyppi ei vaivaa ennen kuin on pää poikki, ottakaa se vakavasti".

Nukuin viime yönä 16 tuntia. Katsotaan auttaisiko pari satsia samaa vielä viikonlopun aikana. Olkoonkin että liika nukkuminen kasvattaa kuulemma aikuisiän diabeteksen riskiä.  So what, eihän sitä kukaan lääkäri kummiskaan viitsi tutkia.