
Ilmeisesti Bryssel, ehkä, kai.
Hotellin näkymiä

Santa Fen hotellihuonepueblo koostui enimmäkseen
kaksikerroksisista pikkutaloista ja muutamasta
korkeasta rakennuksesta, joiden katoille oli vapaa
pääsy katsomaan maisemia.

Santa Fen oma Area 51.

Santa Fen pueblon vieressä virtaa pieni joki, ja heti sen toisella
puolella sijaitsee Cheynne-hotellin lännenkaupunki. Asumisidea on
sama kuin Santa Fessa enimmäkseen, eli hotellihuoneet sijaitsevat
pienissä vajaan parinkymmenen huoneen rakennuksissa. Isoja
komplekseja ei ole lainkaan, toisin kuin Santa Fessa.
Näkymiä Disneyland ParkistaAdventureland
Ilta-aurinkoa Adventurelandin yllä.

Kapteeni koukun paatti Skull Rockin kyljessä.

Skull Rock. Sisällä vähän haiskahti siltä, että joku ei
ollut ehtinyt johonkin niistä puiston useasta ja
selkeästi merkitystä (ja erittäin siististä) käymälästä.
Adventureland lyhyesti: Alueella on itämaista Agrabahin markkinoiden henkeä, afrikkalaista tyyliä ja piraatti- sekä haaksirikkoismeininkiä. Alueen keskellä on Adventure Isle -nimellä kulkevat kalliot, joista yhdessä on Swiss Family Robinsonin kotipuu (hieno, korkea!) ja toisessa sokkeloinen merirosvojen aarreluola.
Alueella on vain kaksi suoranaista laitetta, Indiana Jones and the Temple of Peril -vuoristorata ja Pirates of the Caribbean -elämysajelu. Luuppaava inkkarijoonas ei ole itse asiassa kovin kummoinen, vaikka toisinaan vehje pannaan kulkemaan myös "väärinpäin", eli jengi matkustaa selkä menosuuntaan. Karibian piraatit sen sijaan on hieno veneajelu, josta ne leffatkin ovat alunperin saaneet inspiksensä. Mukana pari lievää pudotusta.
Muut alueen nähtävyydet ovat itse läpi käveltävä Aladdinin lumottu käytävä, eli Aladdin-tarinan pääkohdat nukkeasetelmina, Kapteeni Koukun laiva ja lasten leikkialue Pirate's Beach, johon aikuisilla ei ole asiaa.
Discoveryland
Yleisnäkymä Space Mountainin suunnasta.
Vesilammikossa asustaa Kapteeni Nemon Nautilus.
Taaempana ilmalaiva Hyperion, jonka alla on sekä
syöttölä että iso esiintymisareena Videopolis. Vasemmalla
oleva kullanvärinen tornimainen häkkyrä on suihkiotyyppinen
Orbitron-karuselli.

Space Mountain ja "raidetykki", jolla tämän tunnusmerkinomaisen
vuoristoradan matkustajat laukaistaan matkaan. Etualalla Nemon
Nautilus.

Jos Adventurelandin Indiana Jones -vuoristorata hätkähdytti ajatuksena,
niin tämä hätkähdyttää vielä enemmän. Ei silleen ihan heti oleta
törmäävänsä Star Wars -kamaan keskellä Disneylandia, mutta kyllä
se X-Wing on.

X-Wingin paikallaolo liittyy tähän, simulaattoriajeluun, jossa pähkähullu
robottikapteeni kuljettaa sukkulamatkustajat Endorin kuuhun hieman
"omalaatuista" reittiä.
Discoveryland lyhyesti:Jules Vernen mieleen tuova retro-scifi on kai osuvin kuvaus Discoverylandin yleisasusta. Pienen poikkeaman tekee kulma, jossa sijaitsevat Star Tours, Kulti kutistin yleisön -leffa ja Toy Storysta tuttu Pizza Planet -syöttölä. Kyllä, sieltä saa myös Pizza Burgereita.
Disocverylandissa on ehkä puiston suurin yksittäinen härvelikeskittymä pienimmällä pinta-alalla: Space Mountain Mission 2 -vuoristorata, Star Tours -simulaattoriajelu, Honey I Shrunk the Audience -4D-näytös, Orbitron-karuselli, Autopia-autorata (pitkä!) ja puiston uusin lisäys, Buzz Lightyear -ajelu. Näiden lisäksi tarjolla on itse läpi käveltävä Nautilus-sukellusvene tyylikkäine yksityiskohtineen (varokaa mustekalaa!) ja Videopolis-musiikkiteatteri, jonka ohjelmisto vaihtelee kausittain. Videopolis on yhdistetty Cafe Hyperion -kahvilan kanssa niin, että ruokailualueelta voi nähdä myös meneillään olevan esityksen.
Buzz Lightyear -ajelu olisi muuten pelkkä tavanomainen "katsotaan animoituja nukkeja", mutta lisätäkynä on ammuskelu laserpyssyillä. Vaunussa on aseet kahdelle, ja laite pitää myös kirjaa tuloksista. Erittäin addiktoiva, eli hyvin onnistunut lisäys puistoon. Sen sijaan Space Mountain on vain hieman tavanomaista parempi vuoristorata, joka myös rynkyttää ikävästi ja korvat osuvat kipeästi turvakaareen, ellei osaa varoa. Muistikuvani "alkuperäisestä" Space Mountain -ratamallista ovat paremmat.
Fantasyland
Tuskin vieras kenellekään tämä. Prinsessa
Ruususen linna on portti Fantasylandiin ja lähes
yhtä ikoninomainen tunnus Disney-tuotannolle
kuin Mikki Hiiren pallokorvat.

Näkymä Herttakuningattaren linnasta. Etualalla pensaslabyrintti, jonka
keskellä linna sijaitsee. Taustalla yleisnäkymää Fantasylandista,
oikealla Fantasy Stage -esityshalli, jonka edustan aukiolla on välillä
todella iso posse Disney-hahmoja.

Näkymä Herttakuningattaren linnasta Discoverylandin suuntaan.
Vasemmalla It's a Small World -ajelun sisäänkäynti. Keskellä nätisti
teemaan istuva jäätelöbaari, puoteja jne.

Edelleen näkymää Herttakuningattaren linnasta. Keskellä Hullun
hetuntekijän teekuppikaruselli, joka on pimeällä todella kaunis.

Pensaslabyrintissä oli tällainenkin hippi.
Pössyn pössyn.

It's a small world aaaaafteeeer aaaaaalllllll......

Esimerkki viehättävistä yksityiskohdista. Pavunvarsi
taivaaseen asti.
Fantasyland lyhyesti:Fantasyland lienee pinta-alaltaan puiston suurin alue, ja se on pääasiallisesti pikkuväen paikka. Tylsää ei kuitenkaan aikuisellakaan ole, sillä kaikki ajelut ovat taiten toteutettuja, ja esimerkiksi Peter Panin lennolla ja Pinokkion matkoilla kävi mielellään toisenkin kerran.
Suurin osa alueen laitteista on mallia istu-vaunussa-tai-veneessä-ja-katso-nukkeja: It's a Small World, Peter Pan's Flight, Les Voyages de Pinocchio, Blanche-Neige et les Sept Nains (Lumikki) ja Le Pays les Contes de Fées (miniatyyrisatumaisemia, muun muassa Pekka ja susi ). Loput ovat lempeitä menopelejä: suihkiotyyppinen Dumbo-karuselli, Casey Jr. -lastenjuna, Mad Hatter's Tea Cups ja perinteinen, valtaisa Lancelotin heppakaruselli.
Prinsessa Ruususen linnan maatasossa on kauppoja ja kerrosta ylempänä Ruususen tarina lasimaalauksina ja seinävaatteina. Linnan kellarissa asustaa lohikäärme.
Frontierland
Big Thunder Mountain -kaivosvuoristorata kummitustalon suunnasta
kuvattuna. Tämä on yksi puiston suosituimmista ajeluista, eikä suotta,
sillä se sopii kaikille olematta kuitenkaan liian lussu. Ajelulla on myös
reippaasti kestoa, ja lämpimällä säällä tuossa etualan syvänteessä
voi saada vilpoisan vesisuihkun. Myös laitteen teemoitus on aivan
erityisen ensiluokkainen.

Siipiratasalus Mark Twain, jolla on myös sisaralus
Molly Brown. Jos näyttää tutulta, se johtuu siitä,
että hyvin tämän näköisellä vimpaimella (nimeltään
Cotton Queen) Roope-sedän setä Angus ajoi
kilpaa Mississippillä Carl Barksin vuonna 1955
julkaistussa tarinassa The Great Steamboat Race
(Uponneet jokilaivat, Aku Ankan parhaat nro 46).
Taustalla kummitustalon sisäänkäynti. Talosta ulos
tullessa kannattaa vierailla kartanon hautuumaalla.

Yleisnäkymää Frontierlandista.

Lisää yleisnäkymää Frontierlandista.

Mickey's Winter Wonderland -esitys Chapparall-teatterissa. Hauska.
Esityksiä vihaavan viisivuotiaan piti nähdä se kahdesti.
Lyhyesti Frontierlandista:Frontierland on tunnelmaltaan alueiden henkilökohtainen suosikkini. Alueella yhdistyvät vanha villi länsi intiaaneineen, kullankaivajien kulta-aika, Uuden-Meksikon espanjalaistyyli ja1800-luvun lopun pikkukaupunkilaisarkkitehtuuri. Aluetta hallitsevat sen keskellä sijaitseva järvi ja sillä kohoava Big Thunder Mountain -kaivosvuoristorata.
Erinomaiset kaivosvuoristorata ja kummituskartano ovat Frontierlandin aivan perheen pienimmille sopimattomat ajelut, mutta muuten Frontierland on mitä suurimmassa määrin koko perheen hupia. Alueen perukoilla on lasten eläintarha ja Chapparall-musiikkiteatteri. Pocahontas-intiaanikylä on lasten leikkikenttä. Siipirataslaivalla voi ajella järven ympäri, ja matkan varrella on tietysti nähtävyyksiä kuten hienot kuumat lähteet, jotka voi nähdä myös kartanon hautuumaan kupeesta.
Frontierlandin pääsisäänkäynnillä on myös perinteisille lännen paalulinnakeille ominaista nähtävää, ja voi helposti käydä niin, että puolisen tuntia vierähtää sisäänkäynnillä ennen kuin pääsee edes Frontierlandin pääraitille asti.
Main Street U.S.A.
Toinen Main Streetin sisäkävelykaduista. Discovery Arcaden seinillä
on vitriineittäin esineitä ja taidetta vanhoista keksinnöistä ja
tulevaisuudenkuvitelmista. Sisarkadulla Liberty Arcadella on
vapaudenpatsaaseen liittyvää kuvaa ja esineistöä. Lienee turha mainita
että kyseinen, valtaisa metallinainen on ranskalaisille lähes yhtä suuri
ylpeyden aihe kuin jenkeillekin.

Yksityiskohta Discovery Arcadelta.

Kun puhuttiin niistä hienoista tulevaisuusvisioista...

Yksityiskohdat paikallaan Liberty Arcadella. Öljylamput ja kaikki.

Pala seinää Liberty Arcadella.
Main Street U.S.A. lyhyesti:Main Street on se ensimmäinen paikka, johon puistoon saapuja paukahtaa. Ja kyllä se hienosti tunnelman asettaa. Arvatkaa vain onko minulla ainuttakaan ei tärähtänyttä kuvaa yleisnäkymästä - no ei. Mutta asetelma on klassinen: Keskusrondellin aukiolla on kiskot hevosvetoisille raitiovaunuille, vanhoja autoja, ns. tyypillistä toissa vuosisadan vaihteen pikkukaupunkinäkymää paloasemineen, kapungintaloineen jne.
Pääosin Main Street on pelkkiä kauppoja, ravintoloita ja kahviloita, mutta nähtävääkin riittää. Liberty ja Discovery Arcadet kannattaa katsoa läpi. Main Streetillä on myös koko puiston kiertävän rautatien pääasema. Joka alueella on toki myös omat asemansa.
Main Street jatkuu seuraavalle pääpuiston keskeiselle aukealle, Prinsessa Ruususen linnan eteen, jossa on jokaisen alueen pääportit.
Yksityiskohtia Walt Disney Studios -puistosta
Oikeutetusti velhon oppipoika ikuistettuna
studioiden sisääntuloaukiolla, Studio 1:n edessä.

Studio 1:n sisällä on pieni elokuvamaisen feikki
kaupunkinäkymä valomainoksineen ja julkisivuineen.
Kulisseihin kätkeytyy kauppoja ja ruokala.
Tämä kyseinen valomainos vetosi minuun erityisesti :-)

Riemukuplakin oli tallessa.

Studiokierroksella käväistiin lavasteessa joka tärisytti maata, sylki
tulta ja ryöppysi vettä. Kastumisvaara. Ja kyllä se tulen lämpökin tuntui.

Koko puistokaksikon parhaan vuoristoradan,
Rock'n'Rollercoasterin jonotusalueella oli
vitriineittäin kaikkea pientä silmänruokaa.

The Art of Disney Animation -esityksen jälkeen tupsahdimme esittelyhalliin,
jossa oli tällainen hieno seinä.

Samaisessa esittelyhallissa oli myös paljon luonnoksia
Disney-leffojen hahmoista eri kehitysvaiheissaan. Jos
jokseenkin halveksumani ankkapiirtäjä Daan Jippes olisi
saanut päättää, Kaunottaren ja hirviön hirviö olisi näyttänyt tältä.

Varhainen (suhteellisen iso) hahmotelma Fantasia 2000:ssa nähtävän
Igor Stravinskyn Tulilintu-pätkän kevään hengestä. Etsin kuumeisesti
viereisestä luonnoskaupasta julisteversiota - tai edes jotain versiota -
mutta ei löytynyt. Todella harmi.

Dinotopia-elokuvan lavasteita.
Walt Disney Studios lyhyesti:Pääpuistoon verrattuna studiot ovat vielä pieni ja aika tyhjä alue, joka keskittyy enemmänkin asioiden esittelyyn kuin kävijöidensä pään sekoittamiseen. Studioiden Backlotille onkin rakenteilla lisää tavaraa ensi vuodeksi. Jättimäinen Tower Terror näyttää keskeneräisenäkin jo aika vaikuttavalta, joten lienee valmiina näkemisen ja kokemisen arvoinen.
Cinemagique esittelee todella oivallisesti elokuvan historiaa Martin Shortin matkassa. Animagique on perheen nuoremmille suunnattu esitys, jossa Aku Ankalla ja efekteillä on suuri osansa. Art of Disney Animation esittelee Disneyn pitkien piirrettyjen historiaa ja hahmojen kehittelyä. Walt Disney Television Studios näyttää nimensä mukaisesti miten Disney Channelin ohjelmia tehdään. Kahteen viimeksi mainittuun olennaisena osana kuuluu myös paljon interaktiivista puuhaa, ja animaatioesityksen jälkeisessä esittelyhallissa on muun muassa piirustuskoulu. Studio Tram Tours esittelee lavasteita, erikoisefektejä ja puvustusosaston. Moteurs.... Action Stunt Show on nimensä mukaisesti stunttiesitys, jossa on hienoa autolla ajelua, tulta, ammuskelua ja talojen päältä putoamista.
Tosin kyllä pollansakin saa pyörälle jos haluaa. Kummankin puiston paras hurja vuoristorata, Rock'n'rollercoaster kiihdyttää alussa nollasta sataan kolmessa sekunnissa, mikä tuntuu mukavasti vatsanpohjassa. Pituusraja vain 120 senttiä, ihmetyksemme on suuri. Armageddon-esitys on simulaatio leffan yhden kohtauksen kuvauksista, siitä missä asteroidin kappaleet törmäävät venäläiseen avaruusasemaan ja kaikki menee räjähdellen ja tulta syösten rikki. Flying Carpets Over Agrabah on puolestaan Orbitronin ja Dumbon kaltainen suihkiokaruselli. CyberSpace Mountainissa pystyy suunnittelemaan oman vuoristoratansa ja ajamaan sillä virtuaalisesti.
KulkueetKummassakin puistossa on kerran päivässä oma kulkueensa, jota ei hevillä peruta. Pääpuistossa tällä hetkellä prinsessa-kulkue, studioilla elokuva-kulkue.
Paloja pääpuiston kulkueesta


Paloja studioiden kulkueesta



